Korkeushyppääjä Arttu Mattila venyi nuorten MM-pronssille – ”Nyt ollaan isän kanssa tasoissa”
Kuva: Juha Tamminen
Korkeushyppääjä Arttu Mattila sai kesän mittaan takunneen hypyn kulkemaan 19-vuotiaiden EM-finaalissa ja ponnisti pronssille 212 ylityksellä.
– Aika hyvin venytty, jos tilastoja katsoo, Mattila veisteli.
Äänekosken Urheilijoiden Mattila nousi pronssille EM-tilaston 19. sijalta. Kesän kisoissa paras tulos ennen Boråsin kisoja oli 210, mutta hyppääjä tunsi, että parempaa on luvassa, kun hyppy osuu kohdalleen.
– Olin treenannut pitkälle kevääseen enkä hypännyt hallissa, mutta tiesin, että sieltä se hyppy löytyy, Mattila kertaili.
EM-finaalissa hän meni 200 ja 205 ensimmäisellä, 209 toisella ja 212 kolmannellaan. Se sinetöi pronssin, kun samaten kolmannellaan 212 ylittäneellä venäläisellä Aleksei Fadejevilla oli enemmän pudotuksia alemmista korkeuksista. Kilpailun voitti Belgian Thomas Carmoy, joka ylitti 222.
Mattila on aiemmin sijoittunut 17-vuotiaiden EM-kilpailuissa kuudenneksi. Boråsin mitali oli hänen ensimmäisensä arvokilpailuista, muttei perheen ensimmäinen.
– Nyt ollaan isän kanssa tasoissa. Hän oli 19-vuotiaiden EM-kilpailuissa kolmas vuonna 1989, Mattila hehkutti.
Olli-Pekka Mattila taivutti silloisen Jugoslavian Varaždinissa seiväshypyn pronssimitalin tuloksella 525.
Lähde: Urheiluliiton tiedote.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- 20-vuotias sensaatio räjäytti pankin – maailmanennätys uusiksi hurjalla ajalla
- Krista Tervo nosti esiin uuden suomalaisen superlupauksen – ”Hänestä vielä kuullaan”
- Alisa Vainio kohtasi Suomen presidenttiparin – julkaisi näyttävän kuvan
- Talvilajien tukirahat jaettu: nämä suomalaiset hiihtäjät nousivat kärkinimiksi
- Suomalainen yllätysnimi löi tiskiin jättituloksen ja nousi Euroopan kärkitasolle
- Norjan hiihtokuningattaren ratkaisu sai asiantuntijat haukkomaan henkeään
- Suomalaislupaus jysäytti Lahdessa – maailman kärkilukemat taululle
- Lahdessa nähtiin lupaava signaali – Oliver Helander rikkoi vihdoin maagisen rajan
- Lahdessa nähtiin jättipamaus – nyt tuli kaikkein kovin tulos
- YLE: Alisa Vainion kultasauma kasvoi tuntuvasti – olympiavoittajalta kova ilmoitus
- Tero Pitkämäen poika räjäytti SE-lukemat uusiksi
- Suomalainen hiihtotähti vaihtoi maisemaa – vaikea kisakausi takana
- IS: Kaisa Mäkäräisen kohtalo Ylellä selvisi
- Suomen yleisurheilutähti lataa suorat sanat somesta ja älypuhelimista
- Yleisurheilumaailma surussa – olympiajuoksija kuoli yllättäen
- IS: Lassi Etelätalon uusi laji paljastui – ”Aika nopea päähänpisto”
- YLE: Alisa Vainion kultasauma kasvoi tuntuvasti – olympiavoittajalta kova ilmoitus
- Jasmi Joensuu katosi ulkomaille – luksusveneeltä paljastuneet kuvat herättävät huomiota
- Suomalaisurheilun monilahjakkuus on kuollut – taustalla pitkä sairaus
- YLE: Jukolassa varaudutaan nyt pahimpaan – drooniuhka nousi yllättäen esiin