Moukarin SM-kullasta tulossa hurja taistelu – nuoret Jaakkola ja Kangas heittivät 73 metrin tuntumaan
Vuonna 1997 syntyneet moukarimiehet Aleksi Jaakkola Vehmaisten Urheilijoista ja Aaron Kangas Kankaanpään seudun Leiskusta kävivät tasaväkisen ja kovatasoisen kaksinkamppailun Suupohja-cupissa Kauhajoella. Se päättyi Jaakkolan voittoon tuloksella 72,87 Kankaan hävitessä vain yhdeksän senttiä.
Kauhajoella Jaakkolan toiseksi pisin heitto oli lähes hänen pisimmän heittonsa veroinen 72,52, mutta Kankaan sarja oli vieläkin tasaisempi, sillä hänen neljä viimeisintä yritystään kantoivat 72,69, 72,68, 71,67, ja 72,78.
Kangas pitää hallussaan kauden kotimaista kärkitulosta 73,94, jonka hän heitti Kaustisen moukarikarnevaalissa. Kangas voitti kesän neljä ensimmäistä kohtaamistaan Jaakkolaa vastaan, mutta kahdessa viimeisimmässä Jaakkola on ollut vahvempi.
Ensi viikonloppuna Lappeenrannan Kalevan kisoissa tullaan miesten moukarinheitossa näkemään yksi kaikkien aikojen tasaisimmista mestaruuskamppailuista, sillä Jaakkola, Kangas, mestaruuden puolustaja Henri Liipola ja ikämies Tuomas Seppänen ovat kaikki heittäneet viime viikkoina yli 73 metriä.
Naisten moukarinheiton Suupohja-cupissa voitti loukkaantumisistaan toipunut kolmen vuoden takainen junioreiden MM-kolmonen Suvi Koskinen järjestävästä seurasta Kauhajoen Karhusta tuloksella 62,61. Se on hänen pisin heittonsa kahteen vuoteen.
Lähde: Tiedote
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Iivo Niskanen jäi taakse – Nooralotta Neziri yllättyi: ”Tää voi kuulostaa vähän pinnalliselta…”
- Yksi maa ylitse muiden – Suomi hurmasi fanit täysin
- Suomalaisampumahiihtäjä yllätti täysin – kisojen sijaan maskotiksi
- Hiihdon Suomen Cup Rovaniemi 2026: Ohjelma, tv, tulokset
- Holmenkollen kriisissä – ”Nyt on pakko toimia”
- Vakava loukkaantuminen ei hiljentänyt Lindsey Vonnia – tiukka vastaus arvostelijoille
- Armand Duplantiksesta uskomaton ehdotus Ruotsi–Suomi-otteluun
- Norjalle riitti – kännissä hiihtänyt kohumies ulos maasta!
- Hiihtoliitto pisti rahahanat kiinni – Suomen loppukauden sensaatio ulos!
- Supertähti loukkaantui Drammenissa – nyt edessä vaikea valinta
- Petter Kukkonen vihjasi suoraan – Krista Pärmäkoskelle voi aueta uusi rooli
- Hiihtoliitto pisti rahahanat kiinni – Suomen loppukauden sensaatio ulos!
- Suomen joukkue valittu viimeiseen maailmancupiin – yksi tähtinimi jäi pois
- Armand Duplantiksesta uskomaton ehdotus Ruotsi–Suomi-otteluun
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Norjalle riitti – kännissä hiihtänyt kohumies ulos maasta!
- Suomalaisampumahiihtäjä yllätti täysin – kisojen sijaan maskotiksi
- Supertähti loukkaantui Drammenissa – nyt edessä vaikea valinta
- Yksi maa ylitse muiden – Suomi hurmasi fanit täysin
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken