Suomen joukkueella mukana tärkeä jäsen Bakussa, josta ei liikoja puhuta – ”Kannattaa olla avoin uusille jutuille”

Bakun EYOF-kisoihin osallistuvilla mailla on joukkueessaan mukana tärkeä jäsen, josta ei liikoja puhuta. Hän on Young Ambassador, joka kokeneena kisakävijänä tsemppaa ja kannustaa joukkueensa urheilijoita. Yhdessä nämä lähettiläät 50 eri maasta järjestävät aktiviteetteja, joissa urheilijat voivat tutustua toisiinsa ja kansainväliseen urheiluperheeseen.
Yksi Suomen EYOF-joukkueen jäsenistä on lumilautailija Henna Ikola. Hän on joukkueen Young Ambassador, joka on mukana tsemppaamassa nuoria urheilijoita. Ikolalle kisamatka Bakuun on jo kohdemaan puolesta eksoottinen elämys.
Eri maiden lähettiläät yhdessä olympia-aatteen asialla
Young Ambassador -ohjelma on Euroopan olympiakomiteoiden luoma konsepti, jonka tarkoituksena on vahvistaa olympia-aatetta nuorten urheilijoiden parissa. Lähettiläät ovat EYOF-kisoissa tai nuorten olympialaisissa kisanneita urheilijoita tai muuten olympismin arvoista innostuneita alle 25-vuotiaita nuoria.
Käytännössä EYOF-kisojen lähettiläät eri maista järjestävät yhdessä esimerkiksi ohjelmaa ja aktiviteetteja, joissa eri maiden nuoret voivat tavata toisiaan. Tavoitteena on tutustuttaa nuoria kansainväliseen urheiluyhteisöön ja rohkaista heitä ystävystymään yli kulttuuri- ja lajirajojen.
Ettei kenelläkään olisi tylsää
Ikolalla on itsellään kokemusta monilajisista kisoista muutaman vuoden takaa. Hän oli mukana Suomen joukkueessa nuorten olympialaisissa Lillehammerissa 2016.
– Lillehammerin joukkueessa oli myös urheilijalähettiläs, beach volley -pelaaja Santeri Sirén. Minulle jäi hänen tekemisistään positiivinen kuva. Hän oli tosi kannustava ja otti kaikki hyvin huomioon. Koko konsepti on hyvä, pitkän kisareissun aikana on kiva, että on välillä muutakin ajateltavaa. Silloin ei ehdi jännittää omaa suoritustakaan niin paljoa. Hyvä tavoite itselleni olisi, ettei kenelläkään olisi tylsää, Ikola kuvailee.
– Roolini on olla kummina nuorille urheilijoille. Tsemppaan ja rohkaisen heitä ja hypetän suorituksia ja muita siistejä juttuja kisoissa, hän kuvailee tehtäväänsä.
Monilajiset kisat ovat Ikolan mukaan uusi ja erilainen kokemus urheilijoille, ja hän kannustaakin heitä tutustumaan myös muihin kuin oman lajinsa urheilijoihin. Myös itselle vieraampien lajien ja kisasuoritusten seuraaminen tuo paljon lisää omaan kisakokemukseen.
– Kannattaa olla avoin uusille jutuille, silloin saa enemmän irti myös omasta kisamatkasta, Ikola rohkaisee.
Lähde: Olympiakomitea
Voita kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin 2025 Tampereelle!
-
- VIP-pakettiin sisältyy:
- otteluliput Suomen otteluun parhailta paikoilta
- korkeatasoinen ruokailu
- oma nimetty pöytä ennen ottelua, puoliajalla ja ottelun jälkeen
- majoitus Sokos Hotel Ilveksessä
- VIP-pakettiin sisältyy:
-
- Huimassa tikissä – Kaisa Mäkäräiseltä hurja urheilusuoritus
- Voi ei: Frida Karlssonin tilanteesta saatiin valitettava päivitys
- Jasmi Joensuu vastasi ikäviin vihjailuihin IS:ssä
- Pituushyppylegenda Tommi Evilä julkaisi harvinaisen yhteiskuvan rakkaansa kanssa
- IS:lle kova arvio: Silja Kososen kohdalla on nyt yksi paha pelko
- IL:lle kova väite Kerttu Niskasesta ja tämän valmentajamiehestä Juho Mikkosesta
- Norjan hiihtotähteä nöyryytettiin harvinaisella tavalla – ”Ei noin saisi käydä”
- Ristomatti Hakolalta ikävä ilmoitus – näin oma rakas reagoi
- Suomen hiihtoässän kuppi nurin – laukoi rumaa tekstiä kilpakumppanistaan
- Nyt se on julkista tietoa – totuus Wilma Murrosta paljastui
- IL:lle kova väite Kerttu Niskasesta ja tämän valmentajamiehestä Juho Mikkosesta
- Nyt se on julkista tietoa – totuus Wilma Murrosta paljastui
- Ristomatti Hakolalta ikävä ilmoitus – näin oma rakas reagoi
- Suomen hiihtoässän kuppi nurin – laukoi rumaa tekstiä kilpakumppanistaan
- Tämä näky oli liikaa – Ylen Ville Nousiainen lausui tylyt sanat Suomen hiihtosankarista
- Jasmi Joensuun toiminta Tallinnassa kuohutti – ”Ei näitä, ei näitä”
- IS:lle kova arvio: Silja Kososen kohdalla on nyt yksi paha pelko
- Norjan hiihtotähteä nöyryytettiin harvinaisella tavalla – ”Ei noin saisi käydä”
- Mitä Kerttu Niskaselle on tapahtunut? IS:lle lauottiin karuja totuuksia
- Pituushyppylegenda Tommi Evilä julkaisi harvinaisen yhteiskuvan rakkaansa kanssa