Suomen joukkueilta hienoja nousuja EM-kisoissa – ”Jokainen pelaaja repi kaikkensa”

Golfin amatöörien EM-joukkuekilpailuissa pelattiin tiistaina toinen kierros lyöntipelikarsintaa. Suomalaiset paransivat, mutteivat riittävästi. Torstaista lauantaihin sijoitusottelut pelataan reikäpelinä.
Puolustavat euroopanmestarit jäivät mitalipelien ulkopuolelle Ruotsissa hyvän taistelun jälkeen. Kuuden lyönnin parannus eiliseen ei riittänyt, vaan Suomi sijoittui 12. tuloksella +18. Matkaa ykkösflightiin jäi neljä lyöntiä.
Joukkueen kärkituloksen -1/71 pelasivat Matias Honkala ja Alex Hietala, mutta huippukierrokset jäivät uupumaan koko joukkueelta.
– Hyvä taistelu ja parannus, mutta edelleen liikaa virheitä griineillä ja muutama isompi hölmöily. Jokainen pelaaja repii joukkueelle kaikkensa jatkopeleissäkin, siitä olen varma, valmentaja Pasi Purhonen sanoo.
Reikäpelissä vastaan asettuu Itävalta. Miesten lyöntipelikarsinnan voitti Irlanti tuloksella -19.
Sardiniassa tuuli nousi jo aamusta, mikä näkyi myös yleisessä tulostasossa. Suomen naiset eivät saaneet kirivaihdetta päälle muuttuneissa olosuhteissa.
Ankkurina pelannut Anna Backman taisteli loppuun asti ja lopetti kierroksensa eagleen lyömällä hybridinsä suoraan reikään 169 metristä. Backman onnistui ainoana suomalaisista alittamaan parin tuloksella 71. Päivän kohokohtakaan ei kuitenkaan onnistunut viemään naisia ykkösflightiin, vaan yhteistulos +12 oikeuttaa naiset 11. sijaan. Matkaa kahdeksan joukkoon jäi kolme lyöntiä.
”Kenttä pelasi todella erilaisena tänään. Kaikkiaan jätettiin liikaa lyöntejä kentälle puttien muodossa, marginaalit ovat pieniä tällä tasolla. Reikäpeleihin lähdetään yksinkertaisesti voittamaan”, kapteeni Petra Salko tiivisti.
Torstaina reikäpeleissä vastaan asettuu Itävalta. Lyöntipelikarsinnan voitti isäntämaa Italia tuloksella -19.
Pojat paransivat Rankassa eilisestä 11 lyöntiä, ja sijoittuivat 15. Suomalaisten parhaan tuloksen +2/73 löivät taululle Eeli Kujanpää ja Eetu Taivainen. Pelisuunnitelma on jatkossakin sama, eli avaukset täytyy saada heinikoiden väliin.
”Alku lähti vauhdikkaasti liikkeelle, ja putteri toimi loistavasti. Tuuleton keli helpotti hommia, enkä ollut heinässä kuin kerran”, Kujanpää kertasi kierrostaan.
Kakkosflightin reikäpeleissä huomenna vastaan asettuu Tanska, jonka voittaminen välttäisi putoamisen 2-divisioonaan. Lyöntipelikarsinnan paras oli Espanja tuloksella -3.
Tyttöjen joukkueen tavoite parantaa selvästi onnistui, vaikka kakkosflightiin jäikin matkaa. Parannusta tuli huimasti, peräti 33 lyöntiä eli yli kuusi lyöntiä pelaajaa kohti. Päivän parhaasta tuloksesta vastasi myös eaglen makuun päässyt Aada Rissanen, +4/76. Joukkueen sijoitus pysyi samana, 17.
Valmentaja Jussi Pitkänen kiitteli joukkueensa hienon yhteishengen säilymistä eilisistä vaikeasta päivästä huolimatta.
”Tunnelma ryhmässä on mukava. Tavoite on voittaa jatkossa joka ikinen saatavissa oleva piste ja uskomme porukalla siihen.”
Loppuviikon sijoitusottelut käydään Islantia vastaan. Tyttöjen lyöntipelikarsinnan voitti Italia tuloksella +20.
Lähde: Golfliitto
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Riitta-Liisa Roponen vaihtoi bilevaihteelle – säteili mekossa: ”Mikä mimmi”
- Moukaritähti Silja Kosonen hempeili somessa
- Kyllä nyt kelpaa: Joni Mäki kertoi loistavia uutisia
- Unelma murskaksi – suomalaiselta yleisurheilutähdeltä synkkä päivitys: ”Tuntuu tosi pahalta”
- Nyt saatiin kunnon shokkiheitto Krista Pärmäkoskesta
- Suvi Minkkinen ällistyi siitä, mitä hänen silmänsä oikein todistivat Helsingissä
- Suomen moukarinaisille tipahti kunnon shokkiuutinen keskellä yötä
- Älytön ennätysparannus – suomalaiselta superlahjakkuudelta loistava veto
- Hiihtotähti Katri Lylynperä yllätti uimapukuvideollaan
- Nooralotta Neziri meni kuntosalille – tämä näky sai katseet kääntymään
- Nooralotta Neziri meni kuntosalille – tämä näky sai katseet kääntymään
- Hiihtotähti Katri Lylynperä yllätti uimapukuvideollaan
- Krista Pärmäkoski paljasti – näin ”yhteinen matka” tämän miehen kanssa alkoi
- Lauri Vuorinen astui nyt esiin – hiihtotähti kertoi tilanteestaan
- Nyt saatiin kunnon shokkiheitto Krista Pärmäkoskesta
- Suomalaisheittäjältä hirmukaari – ylivoima oli aivan järjetöntä
- Suomen moukarinaisille tipahti kunnon shokkiuutinen keskellä yötä
- Saga Andersson teki tylyt oharit – tämä oli seiväsnaisen selitys
- Therese Johaug vaihtoi lajia – jälki oli rumaa
- Lotta Harala petettiin tylyllä tavalla – tämä lupaus osoittautui valheeksi