Aitajuoksun kiistattomiin legendoihin kuuluva Sally Pearson tiedotti tiistaina lopettavansa urheilu-uransa. Tällä vuosikymmenellä arvokisamitaleja kahminut australialinen ei halunnut jatkaa kilpailemista puoliteholla, koska useat loukkaantumiset olivat vieneet tekemisestä parhaan terän.

SE-naiseksi tällä kaudella noussut Annimari Korte harmitteli Twitterissä Pearsonin päätöstä (tai kohtaloa). Korte olisi halunnut kohdata hallitsevan maailmanmestarin Dohan MM-kisoissa. Hän nosti samaan syssyyn esiin kuitenkin tilastollisen seikan.

– Sally Pearsonilla on ollut yksi kaikkien aikojen hienoimpia uria aitajuoksijana. Olisi ollut upeaa kilpailla hänen kanssaan MM-kisoissa. Hänen lopettamisensa tarkoittaa myös, että minä ja Reetta Hurske noustaan MM-tilaston sijoille 9. ja 11, Korte twiittasi.

Olympiavoittaja Pearson aitoi toukokuussa Osakassa ajan 12,70, jolla hän oli tilastoissa kaksi sadasosaa, eli yhden sijan Kortetta edellä.