Brasilia murskasi Suomen – päävalmentaja Banks silti ylpeä
Kuva: Juha Tamminen
Vuodesta 2002 kaikissa olympia- ja MM-finaaleissa mukana ollut Brasilia tykitti Suomen miesten lentopallomaajoukkueen vaikeuksiiin Krakovan turnauksen avauspelissä. Brasilia voitti Wagnerin muistoturnauksen Suomen avausottelun 3-0 (25-15, 25-12, 25-16).
Brasilia oli kaikilla osa-alueilla parempi. Kovan syöttönsä ansiosta se sai Suomen hyökkäyspelinkin suurin vaikeuksiin. Vastustajan hyökkäysprosentti oli huima 66, Suomen 32. Kaikkiaan Brasilian hyökkäys jäi 36 plussan puolelle, Suomen viisi.
Suomen avaus oli Eemi Tervaportti, Antti Ronkainen, Elviss Krastins, Tommi Siirilä, Urpo Sivula, Sauli Sinkkonen ja Lauri Kerminen (L).
Avauserässä (15-25) ero tuli Brasilian vahvan syöttpelin alustamana. Keltapaitojen hyökkäyskin kulki kivasti (54%), kun Suomen vastaava oli 30%. Sauli Sinkkonen pelasi mainion erän tehden 4/+4.
Toisen erän tasaisen alun jälkeen Brasilia karkasi Mauricion syöttövuorolla teknisen aikalisän jälkeen 12-8 -johtoon. Peetu Mäkinen, Samuli Kaislasalo sekä Fedor Ivanov tulivat kentälle erän puolivälin jälkeen. Kaikkiaan erä oli Suomelta vaikea, se sai tehtyä vain kuusi omaa pistettä.
Kolmannen erän Suomi jatkoi toiseen erään tulleella seitsikolla alusta loppuun. Brasilian tulivoima oli edelleenkin kovaa ja torjunta rutisti Suomea ahtaalle.
Elviss Krastins:
– Kova peli, todellakin. Rakennamme peliämme viikko viikolta, päivä päivältä ja tunti tunnilta. Emme todellakaan ole vielä siellä missä haluaisimme ja mihin pystymme. Brasilia loi valtavan paineen kovalla syötöllä ja isolla torjunnalla.
Päävalmentaja Joel Banks:
– Olen ylpeä esityksestämme. Emme todellakaan pääse usein pelaamaan Brasilian tasoista joukkuetta vastaan. Joukkue on todella laadukas kaikilla osa-alueilla. Heidän peli pysyy tasokkaana koko ajan. Kaikille tuli hallissa selväksi, että tämä oli Daavidiin ja Goljatin välinen taistelu. Tämä oli todella arvokasta kokemusta meille ja olen ylpeä mitä näin. Tarvitsemme juurikin näitä pelejä lisää.
Suomen pistemiehet:
Urpo Sivula 4/-1
Antti Ronkainen 2/-6
Elviss Krastins 1/-4
Sauli Sinkkonen 4/+3
Tommi Siirilä 1/0
Eemi Tervaportti 1/0
Lauri Kerminen (L)
Peetu Mäkinen 4/+3
Samuli Kaislasalo 5/+2
Fedor Ivanov 3/+1
Niko Suihkonen, Markus Kaurto, Henrik Porkka ja Lelu Ojansivu (L) eivät pelanneet.
Torjunnat 4-7
Ässäsyötöt 2-6
Syöttövirheet 13-8
Hyökkäys% 32-66
Vastaanotto% 37-51
Lähde: Lentopalloliiton tiedote
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Harri Heliövaaran hurja selviytymistarina – rajut oireet ennen ottelua
- Hilla Niemelä niputti kautensa – lähetti suoran viestin Krista Pärmäkoskelle
- Venla Lehtonen julkaisi kuvia kulissien takaa – raskas kausi jätti jälkensä
- Kaisa Mäkäräinen: yllättävä lajivaltaus!
- Valtteri Bottas sai F1-pomolta rajun uhkauksen – suomalaiselta jäätävä vastaus
- Suomalaisikoni ikuistettiin – Paavo Nurmi nousi kunniaseinälle
- Olympiavoittajan raskas paljastus – isä kuoli yllättäen
- MTV: Mustafe Muuse avautuu suoraan dopingista – ”eivät ole puhtaat jauhot pussissa”
- Uusi hiihdon superpari? – yhteinen romanttinen lomavideo leviää
- F1-legenda vaihtoi ratin lenkkareihin – hurja aika maratonilla
- MTV: Mustafe Muuse avautuu suoraan dopingista – ”eivät ole puhtaat jauhot pussissa”
- Kaisa Mäkäräinen: yllättävä lajivaltaus!
- Uusi hiihdon superpari? – yhteinen romanttinen lomavideo leviää
- Hilla Niemelä niputti kautensa – lähetti suoran viestin Krista Pärmäkoskelle
- Jättiyllätys – Nooralotta Neziri miettii totaalista lajinvaihtoa!
- F1-legenda vaihtoi ratin lenkkareihin – hurja aika maratonilla
- Venla Lehtonen julkaisi kuvia kulissien takaa – raskas kausi jätti jälkensä
- Valtteri Bottas sai F1-pomolta rajun uhkauksen – suomalaiselta jäätävä vastaus
- Harri Heliövaaran hurja selviytymistarina – rajut oireet ennen ottelua
- Alppihiihdon rahalista julki – yksi nimi täysin omassa luokassaan