Kankaanpään SM-kilpailuissa nähtiin todella tiukka keihäskisa – Oma ennätys ja kaikkien aikojen seitsemänneksi paras tulos ei riittänyt voittoon!
Helsingfors IFK:n Vivian Suominen ja Tampereen Pyrinnön Siiri Elomaa kävivät tiukan taistelun 16-vuotiaiden keihäässä 16- ja 17-vuotiaiden SM-kilpailuissa Kankaanpäässä. Euroopan olympiafestivaalien hopeamitalisti Suominen vei lopulta mestaruuden tuloksella 55,35. Elomaa heitti hopeaa ennätyksellään 54,13, joka on 17-vuotiaissa kaikkien aikojen tilaston seitsemänneksi paras tulos.
Suominen on heittänyt aiemmin tällä kaudella 57,98, jolla hän on samaisessa tilastossa toisena Julia Valtasen jälkeen. Hän heitti parhaansa viimeisellään, sitä edelsi viidennellä tullut 52,91.
– Vähän oli aluksi puristamista ja varovaisuutta. Loppua kohti lähti rentoutumaan. Alkupään heitot olivat vähän huonoja, kaksi viimeistä alkoi lähteä kunnolla, tulostaan ”ihan ookooksi” kuvailltu heittäjä sanoi.
Miehissä vastaavan ikäluokan kilpailussa Tuupovaaran Urheiijoiden Aku Parviainen ylitti ainoana 70 metriä ja vei mestaruuden tuloksella 72,04. Hartolan Voiman Eemil Porvari aloitti kahden lajin päivänsä heittämällä tuloksella 67,84 hopeaa.
– Yksi hyvä heitto, muissa oli jotain huonoa. Siinä keihäs lensi parhaimpaan asentoon, siitä se oli kiinni, seuraavaksi Ruotsi-ottelussa voittoa hakemaan suuntaava Parviainen sanoi.
Porvarin päivä jatkui keihäshopean jälkeen onnistuneesti, sillä hän voitti kolmiloikan mestaruuden ennätyksellään 13,90. Kolmiloikassa kärkikolmikko mahtui 31 sentin sisään. Porvari hyppäsi parhaansa viidennellään.
– Tosi hyvä fiilis oli kisassa, kannustus oli kohdillaan. Siitä sai adrenaliinia, sain ihan eri lailla pomput kantamaan. Olin tilastoykkönen, mutta näinkin hyvästä tuloksesta olen yllättynyt. Mitali oli tavoite. Keihäässä nopeasti nousin pettymyksestä, parempi mies voitti tällä kertaa. Heitoissa meni yliyrittämiseksi, Porvari summasi päiväänsä.
Vaasan Vasaman Anni-Linnea Alanen vei 17-vuotiaiden mestaruuden tuloksella 49,98.
– Loppua kohden pikku hiljaa parani ne asiat, joita piti parantaa: että ei saa puristaa niin paljon eikä ole niin takapainoista se heittäminen, Alanen sanoi.
Lähde: Urheiluliiton tiedote
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Talviurheilun yhdysvaltalaislegenda päättää kilpauransa
- Harri Heliövaara loisti paineen alla – voiton päässä finaalista
- Aleksandr Bolshunov räväytti – syyttää olympialaisia syrjinnästä
- Näin Donald Trump kommentoi Iranin osallistumista jalkapallon MM-kisoihin
- Vain 22-vuotias olympiaurheilija lopettaa – syy pysäyttää
- Kiusallista! FIFA-pomon rauhanele meni pahasti pieleen
- Suomalaislupaus huippuopissa – treenasi maailman ykkösen leirissä
- Janni Hussi julkaisi kuvan sängystään vappuna – ”olkaa villejä”
- Harri Heliövaaran hurja selviytymistarina – rajut oireet ennen ottelua
- Hilla Niemelä niputti kautensa – lähetti suoran viestin Krista Pärmäkoskelle
- Suomalaislupaus huippuopissa – treenasi maailman ykkösen leirissä
- Vain 22-vuotias olympiaurheilija lopettaa – syy pysäyttää
- Janni Hussi julkaisi kuvan sängystään vappuna – ”olkaa villejä”
- Hilla Niemelä niputti kautensa – lähetti suoran viestin Krista Pärmäkoskelle
- Talviurheilun yhdysvaltalaislegenda päättää kilpauransa
- Kaisa Mäkäräinen: yllättävä lajivaltaus!
- Uusi hiihdon superpari? – yhteinen romanttinen lomavideo leviää
- Harri Heliövaara loisti paineen alla – voiton päässä finaalista
- Jättiyllätys – Nooralotta Neziri miettii totaalista lajinvaihtoa!
- Aleksandr Bolshunov räväytti – syyttää olympialaisia syrjinnästä