Matilda Bogdanoff aitoi ennätyksensä pintaan
Dohan MM-kilpailuihin jo valitulla naisten 100 metrin aitajuoksun kolmikolla on kotimaassa myös hyvä ”varaedustaja”, sillä Helsingin IFK:n Matilda Bogdanoff juoksi jälleen loistoajan voittaessaan Jyväskylässä Harjun elokuun kisoissa ajalla 13,12.
Bogdanoff on tänä kesänä juossut ihailtavan varmasti. 16 käymässään kilpailussa hän on kerran joutunut keskeyttämään, mutta kaikissa muissa hänen aikansa on ollut välillä 13,10 – 13,34.
Bogdanoffin tämänkesäinen ennätys on Jämsänkosken aitakarnevaalissa 1.6 sekuntimetrin myötätuuleen juostu 13,11. Tampereen GP-kilpailuissa heinäkuun alussa hän juoksi ennätyskelvottomaan 2,2 sekuntimetrin myötätuuleen 13,10.
Jyväskylässä tuulen voimakkuus oli vain 0,3 metriä sekunnissa. Bogdanoffin jälkeen toiseksi sijoittui uuden ennätyksensä 13,66 aitonut Espoon Tapioiden 19-vuotias Saara Keskitalo.
Aitajuoksun ohella Bogdanoff voitti myös aidattoman 100 metriä uudella ennätyksellään 11,97. Entinen kolme vuotta vanha ennätys koheni kuusi sekunnin sadasosaa.
Toiseksi 100 metrillä juoksi Lapinlahden Vedon Maria Räsänen ajalla 12,20. Kolmanneksi sijoittunut Lahden Ahkeran Sanna Erkinheimo rikkoi 35-vuotiaiden naisten Suomen ennätyksen juoksemalla 12,39.
Lähde: Urheiluliiton tiedote
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Suomalaistähdeltä jättiveto Sveitsissä – johti ME-naista lähes maaliin asti
- Suomalainen työnsi ylivoimaisen voiton – sitten tuli yllättävä arvio
- Lotta Haralalta kysyttiin Cooper-tulosta – näin aituritähti vastasi
- Suomen maajoukkuehiihtäjä hirmuvedossa – ruotsalaistähdet eivät pysyneet kyydissä
- Ice Cage 8: Aikataulu, ottelijat, stream, liput
- Kohupäätös urheilumaailmassa: venäläiset takaisin maansa lipun alle
- Tragedia kosketti Sonja Leinamoa syvästi – julkaisi riipaisevan tekstin seuraajilleen
- Suomen uusi supertähti nousi rytinällä – Ella Mikkolan hurja muutos hämmästyttää
- Golftähdelle painajaisalku – miljoonat näkivät karun virheen suorassa lähetyksessä
- Seiska: Janni Hussi ja Jari-Matti Latvala – hynttyyt yhteen loppukesästä
- Krista Tervo julkaisi bikinikuvan harjoitusleiriltä – Emma Tainio riensi heti kommentoimaan
- Suomen uusi supertähti nousi rytinällä – Ella Mikkolan hurja muutos hämmästyttää
- Tragedia kosketti Sonja Leinamoa syvästi – julkaisi riipaisevan tekstin seuraajilleen
- Oliver Helanderilta karu avaus uudessa valmennuksessa – tulostaulu kertoi tylyn totuuden
- Nyt jysähti järjetön tulos – Suomeen hurja maailmanennätys
- Alisa Vainio paineli lähes SE-vauhtia – sitten tärähti kova tuomio
- Seiska: Janni Hussi ja Jari-Matti Latvala – hynttyyt yhteen loppukesästä
- Kohupäätös urheilumaailmassa: venäläiset takaisin maansa lipun alle
- Nokia-areena räjähti täysin – suomalaislupaus murskasi UFC-veteraanin
- Norjan ampumahiihtotähti sairaalaan – kivuille löytyi karu syy