Riikka Lehtoselle jo uran yhdestoista mestaruus Jyväskylässä – ”Olen kiitollinen siitä, että saan vielä pelata”
Kuva: Getty Images
Jyväskylän Beach volleyn SM-lopputurnaus huipentui sunnuntaina naisten ja junioreiden mitalipeleihin. Erien ratkaisuhetkillä suureen rooliin nousseelle Riikka Lehtoselle mestaruus oli jo uran yhdestoista.
Naisten loppuottelu oli naisten ja nuorten maajoukkuepelaajien kohtaaminen. Aliisa Vuorinen ja Vilhelmiina Prihti voittivat välierässä toiseksi sijoitetut Ida Sinisalon ja Anna Rantalan. Vastaansa loppuottelussa nuoret sastamalaiset saivat hallitsevat Suomen mestarit Riikka Lehtosen ja Niina Ahtiaisen.
Vuorinen ja Prihti tulivat loppuotteluun vahvasti syöttäen ja hyökäten, ja laittoivat kokeneemmat Lehtosen ja Ahtiaisen tiukoille etenkin ottelun ensimmäisessä erässä.
– Tiedossa oli, että he tulevat peliin ennakkoluulottomasti. He pelasivat tosi hyvin ja rohkeasti niin kuin heidän pitikin, Lehtonen analysoi ottelua.
– Rutiini oli tänään se, joka toi voiton. Tehtiin muutama virhe vähemmän kuin vastustaja, ja siihen se peli kulminoitui.
Riikka Lehtoselle mestaruus oli jo yhdestoista. Lehtonen saavutti ensimmäisen mestaruutensa vuonna 1997 – samana vuonna, kun parinsa Niina Ahtiainen syntyi. Lehtonen iloitsee sekä oman uransa jatkumisesta että lajin kehittymisestä Suomessa.
– Olen kiitollinen siitä, että saan vielä pelata ja että olen edelleen motivoitunut treenaamaan. Olen myös iloinen, että Suomessa on taso lähtenyt nousuun ja lajiin panostetaan enemmän. Meillä on tulossa erittäin potentiaalisia junnuja.
Lähde: Lentopalloliiton tiedote
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Harri Heliövaaran hurja selviytymistarina – rajut oireet ennen ottelua
- Hilla Niemelä niputti kautensa – lähetti suoran viestin Krista Pärmäkoskelle
- Venla Lehtonen julkaisi kuvia kulissien takaa – raskas kausi jätti jälkensä
- Kaisa Mäkäräinen: yllättävä lajivaltaus!
- Valtteri Bottas sai F1-pomolta rajun uhkauksen – suomalaiselta jäätävä vastaus
- Suomalaisikoni ikuistettiin – Paavo Nurmi nousi kunniaseinälle
- Olympiavoittajan raskas paljastus – isä kuoli yllättäen
- MTV: Mustafe Muuse avautuu suoraan dopingista – ”eivät ole puhtaat jauhot pussissa”
- Uusi hiihdon superpari? – yhteinen romanttinen lomavideo leviää
- F1-legenda vaihtoi ratin lenkkareihin – hurja aika maratonilla
- Kaisa Mäkäräinen: yllättävä lajivaltaus!
- Olympiavoittajan raskas paljastus – isä kuoli yllättäen
- Uusi hiihdon superpari? – yhteinen romanttinen lomavideo leviää
- Harri Heliövaaran hurja selviytymistarina – rajut oireet ennen ottelua
- Hyvästien paikka – Joni Mäki päätyi rajuun ratkaisuun
- Jättiyllätys – Nooralotta Neziri miettii totaalista lajinvaihtoa!