Miesten Salibandyliigassa pelaava SB Welhot on tehnyt sopimukset Topias Simosen ja Jere Koistisen kanssa. Molemmat pelaajat pääsivät jo viime kaudella haistelemaan liigapelien vauhtia muutamassa ottelussa ja onnistuivat myös avaamaan pistetilinsä liigatasolla syöttöpisteen muodossa. Viime kaudella 2002-syntyneille miehenaluille kertyi pelejä myös B-poikien 1-divisioonassa, sekä Welhojen Akatemia-joukkueessa Savo-Karjalan miesten 2-divisioonassa.

Päävalmentaja Pasi Purhonen on tyytyväinen sopimuksiin.

-Molemmat pojat esittivät jo viime kaudella lupaavia otteita käydessään liigajoukkueen harjoituksissa sekä peleissä. Oli siis itsestään selvää, että pojat tulevat olemaan kesän edustusjoukkueen mukana. Kesän aikana molempien otteet sekä motivaatio harjoittelua kohtaan tekivät vaikutuksen ja sopimuksen tarjoamista ei tarvinnut paljoa miettiä. Molemmilla pojilla on realistinen mahdollisuus murtautua tulevalla kaudella säännöllisesti pelaavaan kokoonpanoon. Tietysti pelipaikka pitää ansaita hyvien otteiden myötä. Jere on taitava ja maalinnälkäinen rightin puolen hyökkääjä varustettuna hyvällä laukauksella, joka voi tulevaisuudessa tehdä paljon pisteitä myös liigatasolla. Topias on taitava ja älykäs pelaaja, jota voi peluuttaa niin puolustajana kuin keskushyökkääjänä. Näen, että molemmilla pelaajilla on myös tulevaisuudessa potentiaalia päästä edustamaan suomea 19-vuotiaiden poikien maajoukkueessa, Purhonen arvioi tiedotteessa.

Welhojen miesten edustusjoukkueen sopimustilanne (6.8.2019)

Maalivahdit:
Tuononen Roni
Künnap Lauri
Kärkkäinen Jussi

Kenttäpelaajat:
Ahokas Aleksi
Hujanen Tomi
Jolkkonen Akseli
Kauhanen Jesper
Keränen Kalle
Koistinen Jere
Lundell Joonas
Niskanen Elias
Pitkänen Janne
Rissanen Mika
Simonen Topias
Sivula Erno
Soininen Mirko
Taskinen Olli
Tuononen Riku
Uurtio Niko
Venäläinen Viljami
Väänänen Roni

Lähde: Welhojen tiedote