Suomalaiset kauhoivat upeasti kaksi MM-kultaa Etelä-Koreassa! – ”Kaikki toimi erinomaisesti”
Kuva: Getty Images
Gwangjun masters-MM-uinneissa on kisattu viisi kilpailupäivää seitsemästä. Suomalaisilla on koossa jo yksitoista mitalia.
Torstaina mitaleja kahmivat taas palkintopallilla jo vierailleet uimarit. Suvi Pulkkinen otti toisen kultamitalinsa 50 metrin vapaassa ja kellotti 30-34-vuotiaiden ikäsarjassa uuden Pohjoismaiden ennätyksen 26,44. Kisa oli tiukka, Pulkkinen voitti kahdella sadasosasekunnilla Argentiinan Manuela Moranon.
Tommy Rundgren oli torstain toinen suomalaismestari. Lahtelainen otti 50 metrin vapaauintikultaa, eikä hänen tarvinnut edes parantaa omaa Suomen ennätystään. Rundgrenin osalta MM-kisat ovat jo paketissa.
Juha Iivonen kartutti tiliään toisella hopealla. 60-64-vuotiaiden 50 metrin vapaa taittui mastersien ennätysaikaan 27,95.
Janne Virtanen kirkasti mitalisaldoaan hopealla 50 metrin vapaassa. Hän teki Pohjoismaiden ennätyksen 55-59-vuotiaissa ensin lukemin 25,90 ja sitten vielä viestin aloitusosuudella parantaen tuoretta ennätystä kuudella sadasosalla lukemiin 25,84. Virtanen kisaa vielä viikonloppuna selkäuintimatkoilla.
Perjantai oli Gwangjussa viestipäivä. Vain Speedo Masters Finlandin miehet olivat liikkeellä viesteissä. 4×50 metrin vapaassa seura sijoittui viidenneksi ja saman matkan sekauintiviestissä sijoitus oli seitsemäs.
Etelä-Korea on onnistunut järjestelyissä
Suomalaisia nähdään Gwangjun altaassa vielä viikonloppuna sankoin joukoin, vaikka pitkän arvokisakokemuksen omaava Tommy Rundgren sai uintinsa päätökseen perjantain viestien myötä, ja on lähdössä jo kotimatkalle. Hän pitää vuonna 2015 alkaneesta masters-kisojen formaatista: – Gwanjussa uidut masters-uinnin MM-kisat tarjosivat loistavat ja unohtumattomat puitteet meille vanhemmillekin uinnin ystäville. Kisojen pitäminen eliittiuimareiden MM-kisojen perään samassa paikassa on ehdottomasti loistava idea, jota kaikki mastersit osaavat varmasti arvostaa. Hyvät järjestelyt ja toimivat olosuhteet siivittivät Rundgreninkin huippuvauhtiin, vapaauintisprintin kultamitalin lisäksi hän saavutti kaksi hopeaa. – Kisapaikalla kaikki toimi erinomaisesti, eikä oikeastaan mistään löydy moitittavaa. Korealainen ystävällisyys teki ainakin itseeni suuren vaikutuksen, niin hienosti kaikki toimi ja joka paikassa uimarit otettiin hymyillen vastaan. Eliittiurheilijoiden MM-kisoissa ei juuri helteiden kanssa tuskailtu, mutta masters-kisojen ajaksi elohopeat nousivat pitkälle yli 30:n asteen. Tämäkään ei kuitenkaan noussut esteeksi hyville suorituksille. – Kisakylän valitseminen majapaikaksi osoittautui erinomaiseksi vaihtoehdoksi. Hyvät, tilavat ja ilmastoidut asunnot, erinomainen palvelu sekä masters-uimareille poikkeuksellisen monipuoliset ja ilmaiset oheispalvelut olivat piste iin päälle. Hieno ja laaja suomalaismenestys teki kisakokemuksesta entistäkin hienomman. Kokonaisuudessaan mahtava kokemus, josta jää varmasti jokaiselle hienoja muistoja pitkäksi aikaa. Kiitos Etelä-Korea ja Gwanju sekä lukemattomat ystävälliset vapaaehtoiset, Rundgren kiitteli suunnatessaan pakkaushommin. Lähde: Uimaliiton tiedoteLUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Hurja tunnustus podcastissa – Aleksi Valavuori joutuu leikkaukseen
- MM-kisat räjähtivät käyntiin – kolme punaista korttia ja täydellinen kaaos avausottelussa
- Kalle Palander ja Aleksi Valavuori kohtaavat lauantaina – ”Eihän Aleksi oo koskaan huippu-urheillut yksilölajeissa”
- Suomalaisaituri löysi vihdoin kadonneen vauhtinsa – kilpailun jälkeen iso paljastus
- Vesisade ei pysäyttänyt superlupausta – uusi SE kirjattiin vakuuttavasti
- 20-vuotias sensaatio räjäytti pankin – maailmanennätys uusiksi hurjalla ajalla
- Krista Tervo nosti esiin uuden suomalaisen superlupauksen – ”Hänestä vielä kuullaan”
- Alisa Vainio kohtasi Suomen presidenttiparin – julkaisi näyttävän kuvan
- Talvilajien tukirahat jaettu: nämä suomalaiset hiihtäjät nousivat kärkinimiksi
- Suomalainen yllätysnimi löi tiskiin jättituloksen ja nousi Euroopan kärkitasolle
- Krista Tervo nosti esiin uuden suomalaisen superlupauksen – ”Hänestä vielä kuullaan”
- 20-vuotias sensaatio räjäytti pankin – maailmanennätys uusiksi hurjalla ajalla
- Jasmi Joensuu katosi ulkomaille – luksusveneeltä paljastuneet kuvat herättävät huomiota
- Lahdessa nähtiin lupaava signaali – Oliver Helander rikkoi vihdoin maagisen rajan
- Norjan hiihtokuningattaren ratkaisu sai asiantuntijat haukkomaan henkeään
- Suomalaislupaus jysäytti Lahdessa – maailman kärkilukemat taululle
- Talvilajien tukirahat jaettu: nämä suomalaiset hiihtäjät nousivat kärkinimiksi
- Vesisade ei pysäyttänyt superlupausta – uusi SE kirjattiin vakuuttavasti
- Yleisurheilumaailma surussa – olympiajuoksija kuoli yllättäen