Suomella loistava päivä maaottelun toisena päivänä – Pohjolan mestaruuksia tuli peräti neljä kappaleta!
Kuva: Getty Images
Toistakymmentä suomalaista paransi ennätyksiään 19-vuotiaiden maaottelun toisena päivänä ja Suomi voitti Pohjoismaisen miesten maaottelun ja oli naisten maaottelun toinen niukasti Norjalle häviten. Pohjolan mestaruuksia Suomi voitti sunnuntaina neljä, hopeamitaleita yhdeksän ja pronssimitaleita viisi.
Miesten maaottelussa Suomi löi toiseksi tulleen Ruotsin ylivoimaisesti 33 pisteen erolla. Naisten maaottelussakin Suomi oli sunnuntaina paras maa, muttei aivan tavoittanut Norjan johtoa jääden toiseksi viiden pisteen erolla. Naisten maaotteluvoitto ratkesi pitkässä viestissä 0,14 sekunnin erolla Norjan hyväksi.
Keihäänheitossa Suomen miehet saavuttivat kaksoisvoiton lauantaina ja naiset sunnuntaina. Gamlakarleby IF:n Minna Hollanti voitti Pohjolan mestaruuden uudella ennätyksellään 52,02. Rauman Urheilijoiden Julia Valtanen oli toinen tuloksella 50,63. Valtasen pisin noin 52 metrin heitto lensi vasemmalta ohi sektorin.
Kävelyissäkin Suomi voitti kaiken mahdollisen. Lauantaisen naisten 5000 metrin kaksoisvoiton lisäksi miehetkin kävelivät sunnuntaina kaksoisvoiton. Suomalaisten välisessä loppukirissä Naantalin Löylyn Jerry Jokinen oli sekunnin kymmenyksen Yläneen Kirin Lauri Joukasta nopeampi ajalla 22.35,97.
Maaottelu huipentui Suomelle harvinaiseksi käyneeseen miesten 4×400 metrin viestinjuoksun voittoon. Taistelutahtoinen kvartetti Heikki Äijälä, Asseri Välimäki, Kalle Stylman ja Tommi Mäkinen puski rajussa tuulessa ylivoimaiseen mestaruuteen ajalla 3.15,79. Rohkeasti juossut Suomi johti viestiä koko matkan.
Naisten 4×400 metrillä neljä joukkuetta juoksi tasapäisesti koko viestin ajan. Yllätysmestaruuden voitti lopulta Islanti ajalla 3.44,99. Suomi oli kolmas ennen Ruotsia ajalla 3.45,81. Suomen joukkueessa juoksivat Elin Mickos, Mette Baas, Frida Hämäläinen ja Malva Nylund. Heistä Baas oli oman osuutensa nopein.
Lähde: Urheiluliitto
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Kauden ratkaisut puhutti – Olli Hiidensalo avasi taustat
- Suomalainen Teresa, 21, säkenöi Jake Paulin jätti-illassa!
- Se on siinä! – uusi maailmanennätys
- Ennätykset murskattiin – suomalaisjätti kiskaisi kaksi hirmukaarta!
- Jalkapallon suurkisojen alla karmea tragedia – stadionilta löytyi kuollut ihminen
- Entinen olympiaurheilija puukotettiin kuoliaaksi
- Hirmutulos – pikajuoksussa tärähti kaikkien aikojen ennätysaika!
- Jessie Diggins jätti ladut – nyt arki näyttää tältä
- Aleksandr Bolshunovin paluusta kova väite, valmentaja lataa suoraan
- Hurja tilasto julki olympialaisista – historiallinen dopingtulos yllättää
- Ennätykset murskattiin – suomalaisjätti kiskaisi kaksi hirmukaarta!
- Jessie Diggins jätti ladut – nyt arki näyttää tältä
- Tammikuussa synnyttänyt Therese Johaug: paluu!
- Aleksi Valavuori sai kovaa kyytiä – sparri päättyi rumasti
- Se on siinä! – uusi maailmanennätys
- Hirmutulos – pikajuoksussa tärähti kaikkien aikojen ennätysaika!
- Entinen olympiaurheilija puukotettiin kuoliaaksi
- Karmeasta onnettomuudesta muistettu mäkihyppääjä on kuollut – ”Janne oli aina mukana kaikessa”
- Suomalainen Teresa, 21, säkenöi Jake Paulin jätti-illassa!
- Jalkapallon suurkisojen alla karmea tragedia – stadionilta löytyi kuollut ihminen