Agilityn maailmanmestaruudet ratkottiin Turussa – Suomen joukkue hurmasi kotiyleisön!

© Kuva: Getty Images

Agilityn joukkuekilpailun maailmanmestaruudet on ratkottu Turun Gatorade Centerissä. Kilpailujen ennakkosuosikit valtasivat palkintosijat. Suomi ei tällä kertaa yltänyt mitaleille. Kilpailut kokoavat agilityharrastajia ympäri maailman paikan päälle tai ruudun ääreen. Suomen joukkue hurmasi kotiyleisön ja menestystä odotetaan viikonlopun yksilökilpailuista.

Joukkuekilpailut Saksan juhlaa

Agilityn maailmanmestaruuskilpailujen joukkuemestaruudet jaettiin kolmessa eri kokoluokassa mini-, medi- ja maksiluokassa. Neljän koirakon muodostamat joukkueet kilpailivat torstaina hyppyradalla ja perjantaina agilityradalla. Mestaruudet ratkottiin molempien ratojen yhteispisteiden perusteella niin, että joukkueen kolme parasta tulosta huomioitiin. Joukkuekilpailuun osallistui yhteensä 40 maata ja 372 koiraa ohjaajineen.

Mitalisijat jaettiin perjantaina kuuteen maahan. Maksiluokassa voittajaksi selvisi Espanja, toiseksi sijoittui Saksa ja kolmanneksi Iso-Britannia. Kaikki sijoittuneet maat suorittivat vaadittavat radat puhtaasti ilman virhepisteitä. Kilpailu maailmanmestaruudesta oli erittäin tiukka, sillä Espanjan ja Saksan joukkeiden suoritusajassa oli ainoastaaan 0,17 sekunnin ero. Kolmanneksi sijoittunut Iso-Britannia hävisi voittajille 4,22 sekuntia. Suomen maksijoukkueessa Janita Leinonen ja bordercollie Fu sekä Sari Vähäniitty ja bordercollie Uri tekivät puhtaat radat. Elina Jänesniemi ja Etna sekä Jaakko Suoknuuti ja Dao jäivät tuloksetta perjantaina saaden kuitenkin yleisöltä täyden sympatian.

Mediluokassa uusiksi maailmanmestareiksi kruunattiin Saksan koirakot, toiseksi sijoittui Tsekki ja kolmanneksi Ranska. Palkintosijoille yltäneet joukkueet tekivät virheettömän yhteistuloksen ja joukkueiden suoritusajat olivat alle neljän sekunnin sisällä toisistaan. Suomen joukkue teki kilpailuradoilla kaksi virheetöntä tulosta, mikä riitti sijalle 14. Miniluokan kulta meni myös Saksaan, hopea matkusti Venäjälle ja pronssin voitti Tsekki. Minien radalla vain Saksa ylsi täysin virheettömään suoritukseen. Venäjän minijoukkue teki 0,69 sekunnin aikavirheen ja Tsekin joukkueelle kertyi radalta 5 virhepistettä. Suomen minijoukkue ei saanut kolmea hyväksyttyä tulosta eikä näin ollen sijoittunut.

Kilpailut kiinnostavat kautta maailman

Agilityn maailmanmestaruuskilpailut ovat tuoneet Turkuun kilpailijoiden lisäksi suuren määrän lajin harrastajia ympäri maailman. Siitä huolimatta, että joukkuekilpailut sijoittuivat arkipäiville, Gatorade Centerin katsomot ovat täyttyneet mukavasti yleisöstä. Viikonlopuksi yleisömäärän oletetaan vielä kasvavan, sillä vauhdikas ja katsojaystävällinen laji houkuttelee paikalle varmasti myös yleisöä lajin harrastajakunnan ulkopuolelta. Pääsylippuja kilpailuihin on saatavilla ja niitä voi hankkia joko verkkokaupasta etukäteen tai paikan päältä Gatorade Centerin lippukaupasta.

Agilityn maailmanmestaruuskilpailuista on tarjolla myös suoratoistopalvelu niille, jotka eivät pysty osallistumaan kilpailutapahtumaan. Suoratoistopalvelun kautta kilpailuja seurataan lähes kaikkialta maailmasta. Saksan joukkueen menestyksen perusteella ei liene ihme, että suoratoistopalvelua on tilattu eniten juuri Saksasta. Palvelun tilausmäärät ovat jo perjantaina ennätyslukemissa. Kiitosta on erityisesti kertynyt suoratoistopalvelun innostavista ja asiantuntevista selostajista, jotka ovat lajin pitkäaikaisia harrastajia.

Suomi odottaa mitaleja viikonlopun yksilökilpailuista

Kilpailut jatkuvat lauantaina yksilöradoilla. Lauantaina kilpaillaan hyppyradalla ja sunnuntaina agilityradalla. Kuten joukkeukilpailuissa, maailmanmestaruudet ratkotaan ratojen yhteispistemäärällä. Suomen joukkueen koirakoilta toivotaan onnistuneita suorituksia kotiyleisön edessä. Sunnuntaina kilpailut päättyvät palkintojenjakoseremoniaan, jossa jaetaan palkinnot sekä  joukkue- että yksilömestareille.

Lähde: Agilityliiton tiedote


Kaapo Kakko tekee maalin – saat 100€ ilmaisvedon!

  1. Avaa pelitili Nordicbetille alapuolen napista.
  2. Talleta ja lyö vähintään 1 euron veto otteluun New York Rangers vs Vancouver Canucks (minimikerroin 1,50).
  3. Jos Kakko tekee ottelussa maalin, saat 100€ ilmaisvedon.