Mestarijoukkue HIFK on valmis uuteen kauteen käsipallon SM-sarjassa – päävalmentaja: ”Se mitä teemme, toimii”
Kuva: Juha Tamminen
Käsipallon naisten SM-sarjakausi 2019-20 käynnistyy viikkoa miesten SM-liigakauden jälkeen syyskuun viimeisenä viikonloppuna.
SM-sarjassa pelaa alkavalla kaudella kuusi joukkuetta ja sarjajärjestelmä on sama kuin edelliskaudella. Runkosarjassa pelataan neljä täyttä ottelukierrosta, minkä jälkeen neljä parasta etenee välieriin. Välierät ja finaalit pelataan paras viidestä -järjestelmällä.
Runkosarja käynnistyy lauantaina 28.9. otteluilla GrIFK – Atlas ja SIF – HIFK. Avauskierroksen kolmas ottelu Dicken – KyIF pelataan tiistaina 1.10. Runkosarjan päätöskierros pelataan kokonaisuudessaan keskiviikkona 11.3.2020.
Viime kaudella finaalissa kohtasivat edelliskausien tapaan HIFK ja Dicken. Runkosarjan voittanut HIFK vei lopulta mestaruuden, mutta äärimmäisen niukasti voitettuaan ratkaisevan viidennen finaalin vasta jatkoajalla.
Kaksikko lähtee myös alkavaan kauteen suosikkeina ja mitään suuria mullistuksia kummankaan peliin ei ole tiedossa, vaikka jonkin verran vaihtuvuutta joukkueissa on ollut.
– Keskitymme laatuun, mitä olemme aiemminkin tehneet. Se mitä teemme, toimii. Me vain keskitymme tekemään töitä yhdessä, linjaa HIFK:n päävalmentaja Rostislav Grinishin.
– Jonkun verran muutoksia ehkä tulee, mutta puhutaan ehkä enemmän yksityiskohdista kuin kokonaisuuksista. Kyllä me ensi kaudella tulemme olemaan erittäin aggressiivisia ja nopeita, ensimmäistä täyttä kauttaan Dickenin päävalmentajana aloittava Ken Sirenius sanoo.
Lähde: Käsipalloliiton tiedote
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Nooralotta Neziri poseerasi vähissä vaatteissa – pika-aiturilla on nyt syytä juhlaan
- Matilda Castrenista ulkonäöstä julkaistiin ”ei niin imarteleva kuva” – reaktio oli brutaali
- Ristomatti Hakola koki ikävän kohtalon – näin kommentoitiin SK:lle
- Vahvistus: Annimari Korte osallistuu MM-kisoihin
- Hiihdon maailmantähti ällistyi siitä, mitä hänen silmänsä todistivat Suomessa
- Jasmi Joensuu avasi suunsa – selvää puhetta rahasta
- Ampumahiihtäjien rakkaus kuoli – uusi kulta löytyi nopeasti
- Kamerat tallensivat: Saana-vaimo sai tarpeekseen Iivo Niskasen touhusta
- Suomen hiihtoässältä mieletön paluu – voitti kaikki
- Riitta-Liisa Lassila hehkui onnesta – ”Rakastan sinua kuuhun ja takaisin”
- Riitta-Liisa Lassila hehkui onnesta – ”Rakastan sinua kuuhun ja takaisin”
- Suomen hiihtoässältä mieletön paluu – voitti kaikki
- Kamerat tallensivat: Saana-vaimo sai tarpeekseen Iivo Niskasen touhusta
- Ampumahiihtäjien rakkaus kuoli – uusi kulta löytyi nopeasti
- IS:ssä paljastus Anne Kyllösen henkilökohtaisesta elämästä
- Merkittävä muodonmuutos – Lindsey Vonn esitteli vartaloaan
- Naisurheilijoilta vietiin kangasta haarojen välistä – seuraukset olivat melkoiset
- Vahvistus: Annimari Korte osallistuu MM-kisoihin
- Kristiina Mäkelä jäi kaipaamaan jääkiekkomiestä
- Hiihdon maailmantähti ällistyi siitä, mitä hänen silmänsä todistivat Suomessa