Mestaruusliigan ykkössuosikki saa vastaansa kovimman haastajansa – ”Liiga on joka vuosi kovempi”
Lentopallon naisten hallitseva Suomen mestari LP Viesti avaa kautensa Mestaruusliigassa yhtä kovinta haastajaansa vastaan, kun Saloon matkustaa monilla avainpelaajilla vahvistunut LP Kangasala. Vierailijalle ottelu on jo kauden toinen sen voitettua avausottelussaan keskiviikkona LP Vampula 3-1.
LP Viestinkin kokoonpano on elänyt viime kauden jälkeen, ja se on haalinut kovia vahvistuksia. Yksi heistä on jo kaudet 2013-15 seuraa edustanut Viron maajoukkuepelaaja Anu Ennok (kuvassa numero 9). Ennok pelasi viime kauden Ranskassa ja sitä ennen kolme kautta Sveitsissä.
Ennok tiedostaa kovan alun haasteen.
– Meille jokainen peli on vaikea, koska kaikki voittavat voittaa mestarin ja heillä on etuna se, että he voivat pelata silloin vapaammin. Liiga on joka vuosi kovempi, joten meidän on pelattava omalla tasollamme, ottaa treeneistä hyvät asiat mukaan ja annettava perjantaina kaikki peliin. Odotan peliä suuresti, hän sanoo.
Viroa EM-kisoissa loppukesästä edustanut Ennok on lähtökohtaisesti toinen LP Viestin aloittavista yleispelaajista, mutta LP Viestin suhteellisen laaja materiaali pitää kilpailutilanteen kovana.
– Se on aina hyvä asia, että penkiltä voi tulla pelaajia. Jos menemme loppuun asti, niin pelejä saattaa tulla noin 50. Seitsemän pelaajaa ei voi kantaa koko vastuuta. Sisäinen kilpailu joukkueessa on hyvää. Meillä on nuoria ja lahjakkaita suomalaisia, jotka voivat olla avuksi. He myös puskevat meitä eteenpäin kentällä ja harjoituksissa. On positiivista, että leveyttä on.
Ennokin vahvuudet ovat puolustuspelaamisessa.
– Tuon tunnetta peliin. Olen sen tyyppinen pelaaja. Olen hyvä puolustuspelaaja ja tykkään kaivaa palloja ylös. Se tuo tunnetta myös koko joukkueelle. Haluan pelata vapautuneesti. Olen jo pelannut tällä tasolla, joten mitään ei tarvitse jännittää. Haluan esiintyä hyvin ja pysyä terveenä koko kauden. Joukkueeseen haluttiin puolustava pelaaja, ja se on varmasti päätehtäväni.
Ennokin edellisestä Salon visiitistä on sen verran aikaa, että joukkueessa on jäljellä niistä ajoista enää passari Viktoriia Tuchashvili. Ukrainalainen on yhä 38-vuotiaana Suomen liigan passarieliittiä.
– Hän tykkää pelata keskeltä. Meillä on hyvät keskipelaajat ja hän käyttää heitä paljon. Se avaa peliä myös laitoihin. Hän on yksi parhaista passareista. Kun tapasin hänet ensimmäisen kerran, hän oli kolmissa kymmenissä. Nyt hän on vanhempi, mutta haluaa yhä pelata. Nyt, kun hän on äiti, niin hän taitaa nauttia pelaamisesta yhä enemmän, kun saa näyttää pelaamistaan myös lapselleen. Hän tuo joukkueelle paljon, kertoo Ennok.
LP Viesti-LP Kangasala nähdään suorana lähetyksenä Ruudussa perjantaina kello 18.15.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Historiaa! – Suomalainen nousi maailmanlistan ykköseksi
- Nyrkkeilyn supertähdeltä hurja paljastus seksielämästään
- Huippuhiihtäjien puolisot nousivat otsikoihin – kova taso Muoniossa
- Maailman eksklusiivisin golfkerho – Donald Trumpin unelma tyrmättiin suoraan
- “En voi vaikuttaa rintojeni kokoon” – golfkaunotar avautui suosion varjopuolista
- Rallimies teki valintansa – Janni Hussin tilalle kova nimi!
- Elian Lehto avasi tilanteensa Ylelle – toipuminen näyttää tältä
- Legenda on poissa – sydänkohtaus harjoituskentällä
- Maria Huntington: Suuri suru
- Uutinen Jutta Leerdamin ja Jake Paulin erosta levisi – nyt tuli vastaus
- Seiska: Annimari Korte: valtava riita etenemässä oikeuteen
- Ilkka Herolan kilpakumppani: Vakava loukkaantuminen
- Antti Tuiskun hiihtoprojekti jatkuu – näillä eduilla houkutellaan uusia urheilijoita
- “En voi vaikuttaa rintojeni kokoon” – golfkaunotar avautui suosion varjopuolista
- Ylen urheilutoimittajan sinkkuajat ohi – kuva julki: ”Ison Könsikkään kainalossa”
- Rallimies teki valintansa – Janni Hussin tilalle kova nimi!
- Suuri suru – Ristomatti Hakolalta riipaiseva päivitys
- GP: Sami Välimäki yllättyi täysin – käytti kiellettyä laitetta
- Maria Huntington: Suuri suru
- Järkyttävä käänne: Valmentaja kuvasi 17-vuotiasta tyttöä salaa – saa jatkaa