Pesäpallossa nähtiin historiallinen hetki
Kuva: Juha Tamminen
Puijon Pesis Kuopiosta on voittanut Muhoksen Pallo-Salamat naisten ykköspesiskarsinnassa ja varmistanut nousunsa toiseksi korkeimmalle sarjatasolle. Ratkaisuottelussa sankarin viitan otti Siiri Pulkkinen, joka iski komeat tehot 2+7 lyötyä, 2 tuotua ja 12 kärkilyöntiä.
Ottelusarjan kahdessa ensimmäisessä ottelussa ratkaisu haettiin supervuorosta. Kolmannessakin sitä jo odoteltiin, kunnes Pulkkinen kilisytti toisen jakson neljännen tasoittavalla pajatson tyhjäksi. Avausottelun hävinnyt Puijo voitti kahdesti selkä seinää vasten ja osoitti olevansa ykköspesispaikan arvoinen. Keskiviikon ratkaisuottelussa Muhoksella loppunumerot kirjattiin vieraille 0-2 (5-8, 2-5).
– Oman pelaamisen kautta pääsimme kuskin paikalle. Mieli oli maltillinen, ja olimme hereillä heti ottelun aluissa, pelinjohtaja Pasi Penttinen kertoi Savon Sanomille.
Puijon Pesis jäi suomensarjan keskilohkon runkosarjassa kolmanneksi, mutta kukisti lohkon pudotuspeleissä sekä Jyväskylän Pesiksen että Ilmajoen Kisailijat suoraan otteluvoitoin 2-0.
Kuopiolainen joukkue ei ole koskaan aiemmin pelannut naisten Ykköspesiksessä tai Ykkössarjassa, joka perustettiin 1981. Kuopion Kelta-Mustat oli edustettuna naisten mestaruussarjassa 16 kauden ajan (1951-57, 1959-1966, 1969) ja voitti jopa Suomen mestaruudenkin 1955. Kaudella 2020 Puijon Pesiksellä on joukkueet sekä miesten että naisten Ykköspesiksessä.
Lähde: Pesäpalloliitto
LUE MYÖS:
- 25 vuoden odotus päättyi – Pihla Kaivo-oja saavutti EM-hopeaa
- Venäläishiihtäjältä hyytävä paljastus – välit Aleksandr Bolshunoviin ovat jäiset
- Veljekset kohtaa Ranskan – Tuomas Sammelvuo kertoo Ylelle, mikä Suomen pelissä vakuuttaa
- Alisa Vainio latasi kovan tavoitteen – luottaa kehoonsa Berliinissä
- Sijoituskästi: Samppa Lajunen avasi vihdoin suunsa – tästä syystä ura loppui jo 24-vuotiaana
- Yle: Rukan maailmancupia varjostaa raju riita
- Sijoituskästi: Samppa Lajunen palkkasi henkivartijat – 45 miljoonaa katosi kuin tuhka tuuleen
- Krista Pärmäkosken unelmakoti tuli myyntiin – järvimaisema ja poreallas
- Viisinkertainen maailmanmestari pitää taukoa ampumahiihdosta – tähtää silti olympialaisiin
- Emma Tainion kausi päättyi karuun paljastukseen – edessä iso muutos

- Lindsey Vonn, 41, julkisti suhteensa nuoreen urheilijamieheen – kuvat puhuvat puolestaan
- Yle: Rukan maailmancupia varjostaa raju riita
- Sijoituskästi: Samppa Lajunen palkkasi henkivartijat – 45 miljoonaa katosi kuin tuhka tuuleen
- Viisinkertainen maailmanmestari pitää taukoa ampumahiihdosta – tähtää silti olympialaisiin
- Alisa Vainio yrittää ennennäkemätöntä temppua – kertoi supervoimastaan
- Hilla Uusimäki teki Suomen ennätyksen – silti pettymys painaa
- Italian leirissä valtava pettymys – joukkueen tähdeltä suoraa puhetta