SS: Lelu Ojansivu sanoi suorat sanat maajoukkueen päävalmentajan harjoituksista
Kuva: Juha Tamminen
Suomen lentopallomaajoukkue on ollut tuuliajolla sen jälkeen, kun huimaa tulosta tehnyt Tuomas Sammelvuo siirtyi valmentamaan Venäjälle. Suomi on kulkenut tappiosta toiseen.
Uuden päävalmentajan, Joel Banksin, alaisuudessa lentisäijät ovat voittaneet vain yhden pelin. Tappioita on tullut peräti 19 kappaletta.
Maajoukkueen luottomiehiin vuosikaudet kuulunut Lelu Ojansivu kertoi Savon Sanomille suoraan, mitä mieltä hän on ollut Banksin harjoitusmetodeista.
– Leiripätkä ei minua hirveästi vakuuttanut. Suomalaisille lentopalloilijoille ainoa tapa pärjätä on kova harjoittelu, ja maajoukkueessa ei niin tapahtunut, Ojansivu sanoi Savon Sanomille kesän leiritystä kritisoiden.
– Omassa seurassa päästään asiaan jo 20 minuutin lämmittelyn jälkeen. Maajoukkueessa vedettiin junnutreenejä – lämmiteltiin pitkään ja vedettiin tunti tekniikkaharjoituksia, Ojansivu paljastaa.
Hän kertoi samaan syssyyn, että tyyppinä Banksissa ei ole mitään vikaa. 200 ottelua maajoukkueessa pelannut Ojansivu ei kuulu Suomen miehistöön EM-kisoissa, koska hänen nilkkansa kuntoutus on kesken.
Savon Sanomien juttu.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Aleksi Valavuorelta omaperäinen temppu ennen kohuottelua – lonkero varasti huomion
- TV-kamerat eivät näyttäneet tätä – suomalaislupaus ajautui väärälle radalle kesken kisan
- Juoksija oli lähes kaksi vuotta sivussa – sitten tuli jättipaukku
- Venla Lehtonen villiintyi polttareissa – julkaisi harvinaiset juhlakuvat
- Golflegendan käytös kohuttaa – sai potkut golfklubilta
- Hurja tunnustus podcastissa – Aleksi Valavuori joutuu leikkaukseen
- MM-kisat räjähtivät käyntiin – kolme punaista korttia ja täydellinen kaaos avausottelussa
- Kalle Palander ja Aleksi Valavuori kohtaavat lauantaina – ”Eihän Aleksi oo koskaan huippu-urheillut yksilölajeissa”
- Suomalaisaituri löysi vihdoin kadonneen vauhtinsa – kilpailun jälkeen iso paljastus
- Vesisade ei pysäyttänyt superlupausta – uusi SE kirjattiin vakuuttavasti
- TV-kamerat eivät näyttäneet tätä – suomalaislupaus ajautui väärälle radalle kesken kisan
- Venla Lehtonen villiintyi polttareissa – julkaisi harvinaiset juhlakuvat
- Talvilajien tukirahat jaettu: nämä suomalaiset hiihtäjät nousivat kärkinimiksi
- Suomalaisaituri löysi vihdoin kadonneen vauhtinsa – kilpailun jälkeen iso paljastus
- Juoksija oli lähes kaksi vuotta sivussa – sitten tuli jättipaukku
- Krista Tervo nosti esiin uuden suomalaisen superlupauksen – ”Hänestä vielä kuullaan”
- Hurja tunnustus podcastissa – Aleksi Valavuori joutuu leikkaukseen
- Golflegendan käytös kohuttaa – sai potkut golfklubilta
- Norjan hiihtokuningattaren ratkaisu sai asiantuntijat haukkomaan henkeään
- IS: Kaisa Mäkäräisen kohtalo Ylellä selvisi