Suomalainen pituushyppääjä hienoon voittoon – MM-rajan rikkoutuminen lähellä: ”Hyviä hyppyjä tuli”
Kuva: Juha Tamminen
Kaipolan Vireen Kristian Pulli ponnisti Syyskuun pituushyppykisan voittoon Espoon Leppävaarassa tuloksella 795. Toiveissa ollut MM-tulosrajan tai MM-kisojen rankingin rajatuloksen rikkominen eivät onnistuneet, vaikka lähellä se oli. Pullin kolmas hyppy oli MM-rajan tuntumassa, mutta oli täpärästi yliastuttu.
– Hyviä hyppyjä tuli. Ponnistus ei vaan pysynyt parhaissa hypyissä lankun oikealla puolella, ja kun tämä oli neljän hyppääjän kilpailu, se alkoi painaa kolmen kierroksen jälkeen, Pulli viittasi tiiviiseen hyppytahtiin.
Pulli on kotimaan tilastokärki tuloksella 805, mutta MM-kisojen rankingin kautta Dohan rajatulos on tällä erää 810. Varsinainen MM-raja on 817.
Pulli kilpailee seuraavan perjantaina Espanjan Andújarissa ja se on hänelle viimeinen mahdollisuus hakea paikkaa MM-kisoihin, sillä tulosrajan tekoaika päättyy perjantaina.
– Ehkä tämä kilpailu jätti sopivasti hampaankoloon Espanjan kisaa varten. Toivotan, että siellä kävisi tuuri, eikä ainakaan tulisi näitä millituomioita, Pulli viittasi pitkään hyppyyn, jonka hän astui täpärästi yli Ruotsi-ottelussa ja nyt Espoossa.
Espanjassa MM-kisapaikkaa jahtaa pituushyppääjistä myös HKV:n Roni Ollikainen.
Lähde: Urheiluliiton tiedote
LUE MYÖS:
- Ella Junnilan elämässä suuri käänne – julkaisi kuvat hääpäivästään
- Suomeen MM-pronssia! – lämpötila kohosi jopa 37 asteeseen
- Suomi nousi vaikeuksien kautta voittoon – Severi Savonsalmi laukoi suorat sanat
- Kalle Palander ottaa hurjan haasteen vastaan – yllätys oli melkoinen
- Kööpenhaminassa nähtiin hurja näytös – uusi maailmanennätys
- Nuori suomalaislupaus räväytti – Mette Korhonen vei naisten SM-kullan
- Lauri Vuorinen nousi mestariksi – finaalissa kaikki näytti hetken synkältä
- Ice Cage tekee paluun Helsinkiin – lippukauppa käy kuumana
- Ice Cage 9: Aikataulu, ottelijat, Live Stream ja liput
- Ice Cage 8: Ottelijat ja tulokset
- Lauri Vuorinen nousi mestariksi – finaalissa kaikki näytti hetken synkältä
- Suomeen MM-pronssia! – lämpötila kohosi jopa 37 asteeseen
- Suomi nousi vaikeuksien kautta voittoon – Severi Savonsalmi laukoi suorat sanat
- Ella Junnilan elämässä suuri käänne – julkaisi kuvat hääpäivästään
- Iivo Niskanen sai päävalmentajalta yllättävän tuomion – kotona odottaa toinen homma
- Kööpenhaminassa nähtiin hurja näytös – uusi maailmanennätys
- Norjan hiihtolegenda pelkäsi pahinta – ”veri suorastaan roiskui”
- Nuori suomalaislupaus räväytti – Mette Korhonen vei naisten SM-kullan
- Kalle Palander ottaa hurjan haasteen vastaan – yllätys oli melkoinen
- Eveliina Määttänen paljasti suunnitelman tulevaisuudestaan