Suomalaisen murskaava johto painin MM-kisoissa haihtui muutamassa sekunnissa uskomattomaan tappioon: ”Tyhmä virhe, valtava pettymys” – katso katkera ratkaisu videolta
Kuva: Getty Images
Jere Heino hävisi ensimmäisen ottelunsa painin MM-kisojen vapaapainin 125-kiloisten sarjassa. Hänen kisansa päättyivät.
Heino koki selätystappion Kosovon Egzon Shalanille. Suomalainen johti ottelua jo parhaimmillaan 7-0 ja hänelle olisi riittänyt ottelun voittoon jopa jonkinlainen varmistelu toisella jaksolla. Kaikki kuitenkin mureni viime hetkillä.
Aivan ottelun lopussa Heino lähti hakemaan vielä yhtä heittoa. Kosovolainen otti kuitenkin jalalla vastaan ja pääsi kaatamaan Heinon selälleen.
Shala kuittasi liikkeestään neljä pistettä ja kavensi ottelun lukemiin 4–7, mutta kun Heino ei päässyt hänen otteestaan irti, mattotuomari taputti suomalaisen hävinneeksi selätyksellä.
– Tyhmä virhe, valtava pettymys. Minulla oli niin hyvä johto, ettei olisi tarvinnut tehdä oikeastaan muuta kuin vain seistä paikoillaan. Ei olisi missään nimessä tarvinnut yrittää enää mitään heittoa, Heino kirosi Yle Urheilulle.
LUE MYÖS:
- Nuori kiinalaistähti teki jälleen historiaa – ”Olen todella innoissani ja onnellinen”
- Lentopallon EM-kisat 2026: Aikataulu, ottelut, tv
- Jokereissa pakka uusiksi – Tomek Valtonen pudotti kolme uutta hankintaa
- Ennätyskausi jätti hampaankoloon – Emilia Karell kertoo nyt miksi
- Urheilucast: Jori Lehterälle viritellään siirtoa Liigan jättiseuraan – ”Aina saa olla aktiivinen”
- Lotta Kemppinen yllätti treenivideollaan – julkaisu räjähti suosioon
- Norjalainen juoksutähti kuoli järkyttävässä onnettomuudessa
- Norjan hiihdossa kuohuu taas – huippuhiihtäjältä raju syytös valmentajan toiminnasta
- Oho! Esko Eerikäinen hyppää häkkiin – tässä vastustaja
- Ella Junnilan elämässä suuri käänne – julkaisi kuvat hääpäivästään
- Urheilucast: Jori Lehterälle viritellään siirtoa Liigan jättiseuraan – ”Aina saa olla aktiivinen”
- Suomeen MM-pronssia! – lämpötila kohosi jopa 37 asteeseen
- Jokereissa pakka uusiksi – Tomek Valtonen pudotti kolme uutta hankintaa
- Lauri Vuorinen nousi mestariksi – finaalissa kaikki näytti hetken synkältä
- Ella Junnilan elämässä suuri käänne – julkaisi kuvat hääpäivästään
- Norjan hiihdossa kuohuu taas – huippuhiihtäjältä raju syytös valmentajan toiminnasta
- Oho! Esko Eerikäinen hyppää häkkiin – tässä vastustaja
- Norjalainen juoksutähti kuoli järkyttävässä onnettomuudessa
- Kalle Palander ottaa hurjan haasteen vastaan – yllätys oli melkoinen
- Kööpenhaminassa nähtiin hurja näytös – uusi maailmanennätys