Suomalaisluistelijalle täydellinen nappisuoritus Italiassa: Uusi Suomen ennätys! – ”Ihan sairaan siisti fiilis”
Kuva: Getty Images
Suomen Roman Galay venyi kauden avauskisassaan Italiassa nappisuoritukseen saavuttaen miesten kilpailun kuudennen sijan pistein 203,52. Pistesaalis on uusi miesten Suomen ennätys.
Galay ylitti myös molemmat, sekä lyhyt- että vapaaohjelman, MM-kilpailuihin vaadittavat teknisten pisteiden rajat.
Scorpionsin tahtiin vapaaohjelmansa luistellut Galay välytteli vahvaa hyppyosaamista ponnistamalla neljä minuuttia kestäneen ohjelmansa aikana yhteensä seitsemän kolmoishyppyä ja kaksi kaksoisakselia. Myös ohjelman piruetit pyörivät mallikkaasti.
– Ihan sairaan siisti fiilis! Oloni ei ollut ennen ohjelmaa mitenkään erityisen varma, mutta aina ennen jokaista hyppyä päätin, että nyt mä vaan teen sen ja hyvähän siitä sitten tuli. Koen, että olen viime kauden jälkeen kasvanut urheilijana ja osaan nyt käsitellä paremmin tunteitani ja ajatuksiani sekä itseäni psyykkisenä ja fyysisenä kokonaisuutena, mikä näkyy tason nousuna, Galay iloitsee.
– Kauden päätavoitteinani ovat tietysti EM- ja MM-kilpailut, mutta eniten toivon, että pystyn nostamaan maailmalla Suomen miestaitoluistelijoiden tasoa. Haluan näyttää, että täältäkin tulee hyviä miesluistelijoita.
21-vuotias Galay palaa Italiasta suoraan arkeen ja Pietarissa odottavien koulutehtävien pariin. Mielessä kuitenkin siintää jo lokakuussa edessä oleva kansainvälinen Finlandia Trophy Espoo -taitoluistelukilpailu.
– Finlandia Trophy on ehdottomasti kauden siistein kisa. Kannustus siellä on ihan hullua. Ei sellaista fiilistä ole varmaan edes MM-kisoissa, Galay pohtii.
Miesten kilpailun voiton vei Kiinan Boyang Jin 268,31 pisteellä.
Lähde: Taitoluisteluliiton tiedote
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Alisa Vainio lähtee EM-maratonille suursuosikkina – valmentajalta karu varoitus
- Tämä ratkaisi Suomen kohtalon viestissä – ”Nyt tuli sitten tällainen huonompi”
- Suomalaiskävelijä käänsi vaikean kevään voitoksi – EM-radalla uusi ennätys
- Selostajalegenda latasi suorat sanat Oliver Helanderista – ”Kyllä kannattaa…”
- Suomalaiselle karu EM-käänne – finaalipaikka karkasi viimeisellä heitolla
- Suomalaiselle karu kohtalo EM-kisoissa – ”Ei ehkä kaikkein mieluisin rooli”
- Suomalainen paljasti kiusallisen ongelman – silti ennätys EM-kisoissa
- EM-kisat tänään 15.8.2026: Aikataulu, ohjelma, tv ja päivän suomalaiset
- Nooralotta Neziri teki yllättävän paluun – taustalla synkkä loukkaantumiskierre
- Suomalaisjuoksija joutui vetäytymään EM-kisoista – syynä jalkavaiva
- EM-kisat tänään 15.8.2026: Aikataulu, ohjelma, tv ja päivän suomalaiset
- Selostajalegenda latasi suorat sanat Oliver Helanderista – ”Kyllä kannattaa…”
- Alisa Vainio lähtee EM-maratonille suursuosikkina – valmentajalta karu varoitus
- Tämä ratkaisi Suomen kohtalon viestissä – ”Nyt tuli sitten tällainen huonompi”
- Hiihtomaajoukkueen päävalmentajana toiminut Teemu Pasanen: uusi työ!
- IL: Veera Selänne teki kipeän ratkaisun – Teemu Selänne: ”Se oli viimeinen niitti”
- Yle: Kova päätös keskellä EM-kisoja – Ilona Mononen kertoo ratkaisustaan