Suomalaispelaaja kukisti sensaatiomaisesti tenniksen supertähden – Suomi taipui dramaattisten vaiheiden jälkeen Itävallalle: ”En voisi olla ylpeämpi”

Timo
getty_ruusuvuoriemil20170122
Kuva: Getty Images

Suomen ja Itävallan välisen 1. ryhmän Davis Cup -maaottelun ratkaisupäivää saapui Espoo Metro Areenalle todistamaan noin 5000 katsojaa. Upean tapahtuman voitonjuhliin pääsi Itävalta. Tappion myötä Suomi pelaa ensi maaliskuussa putoamiskarsinnassa.

KONTINEN/RUUSUVUORI TAIPUIKOVALLE ITÄVALTALAISKAKSIKOLLE

Ratkaisen päivän aloitti erittäin mielenkiintoiseksi ja kovatasoiseksi povattu nelinpeli. Päivä alkoi kokoonpanomuutoksella, kun Suomen kapteeni Jarkko Nieminen asetti eilen komean voiton ottaneen Emil Ruusuvuoren Harri Heliövaaran sijaan Henri Kontisen pariksi. Suomalaisparia vastaan asettuivat kokeneet 38-vuotias Jürgen Melzer ja 39-vuotias Oliver Marach.

Avauserässä nähtiin molemmilta pareilta vahvaa syöttötyöskentelyä. Syöttäminen oli niin vahvaa ettei erässä nähty ainoatakaan murtopalloa, joten ratkaisu haettiin tiebreikistä. Myös tiebreak käynnistyi tasaisissa merkeissä – tilanteessa 4-4 otti Itävalta minibreikin ja siirtyi 6-4 johtoon. Ensimmäisen eräpallon Kontinen/Ruusuvuori selvittivät, mutta toisella Melzer/Marach nappasi ensimmäisen kiinnityksen otteluvoittoon.

Toisessa erässä alkutahdit olivat tasaiset. Hiljalleen ote siirtyi vierailijoille ja lopulta Melzer/Marach marssi 7-6(5), 6-2 voittoon.

– Ihan hyvä ottelu oli meiltä. Ensimmäinen erä oli todella tasainen ja se olisi voinut mennä kummin päin tahansa. Vastustajat syöttivät todella hyvin, en ole nähnyt heidän aiemmin syöttäneen noin hyvin, kommentoi Kontinen.

RUUSUVUORI PAKOTTI RATKAISUN VIIDENTEEN OTTELUUN KUKISTAMALLA SENSAATIOMAISESTI THIEMIN

20-vuotias Ruusuvuori asteli heti nelinpelin jälkeen takaisin kentälle, kun vuorossa oli maiden ykköspelaajien kohtaaminen. Ruusuvuoren vastustajana oli maailmanlistan viides Dominic Thiem. ATP-listan 163 ei katsellut eikä kumarrellut ennakkoasetelmien suuntaan, vaan lähti pelaamaan ennakkoluulottomasti kovaa peruslyöntipeliään. Avauserän puolivälissä nappasi Ruusuvuori murron ja hän asettui syöttämään erävoitosta tilanteessa 5-3. Thiem selvitti neljä eräpalloa, mutta viides oli liikaa – erä Ruusuvuorelle luvuin 6-3.

Toisessa erässä jatkui karnevaalimeininki Metro Areenalla. Ruusuvuori onnistui murtamaan erän alkupuolella Thiemin syötön ja sama toistui vielä myöhemmin. Lopulta kylmähermoinen suomalainen nappasi uskomattoman voiton eri 6-3, 6-2 vähän yli tunnin pelin jälkeen.

Suomen ja Itävallan välisen 1. ryhmän Davis Cup -maaottelun ratkaisupäivää saapui Espoo Metro Areenalle todistamaan noin 5000 katsojaa. Upean tapahtuman voitonjuhliin pääsi Itävalta. Tappion myötä Suomi pelaa ensi maaliskuussa putoamiskarsinnassa.

KONTINEN/RUUSUVUORI TAIPUI KOVALLE ITÄVALTALAISKAKSIKOLLE

Ratkaisen päivän aloitti erittäin mielenkiintoiseksi ja kovatasoiseksi povattu nelinpeli. Päivä alkoi kokoonpanomuutoksella, kun Suomen kapteeni Jarkko Nieminen asetti eilen komean voiton ottaneen Emil Ruusuvuoren Harri Heliövaaran sijaan Henri Kontisen pariksi. Suomalaisparia vastaan asettuivat kokeneet 38-vuotias Jürgen Melzer ja 39-vuotias Oliver Marach.

Avauserässä nähtiin molemmilta pareilta vahvaa syöttötyöskentelyä. Syöttäminen oli niin vahvaa ettei erässä nähty ainoatakaan murtopalloa, joten ratkaisu haettiin tiebreikistä. Myös tiebreak käynnistyi tasaisissa merkeissä – tilanteessa 4-4 otti Itävalta minibreikin ja siirtyi 6-4 johtoon. Ensimmäisen eräpallon Kontinen/Ruusuvuori selvittivät, mutta toisella Melzer/Marach nappasi ensimmäisen kiinnityksen otteluvoittoon.

Toisessa erässä alkutahdit olivat tasaiset. Hiljalleen ote siirtyi vierailijoille ja lopulta Melzer/Marach marssi 7-6(5), 6-2 voittoon.

– Ihan hyvä ottelu oli meiltä. Ensimmäinen erä oli todella tasainen ja se olisi voinut mennä kummin päin tahansa. Vastustajat syöttivät todella hyvin, en ole nähnyt heidän aiemmin syöttäneen noin hyvin, kommentoi Kontinen.

NOVAK VOITTI HELIÖVAARAN RATKAISEVASSA OTTELUSSA

Ruusuvuoren voiton myötä maaottelun ratkaisu venyi viidenteen otteluun. Jälleen Suomen kapteeni Nieminen teki pelaajavaihdoksen, kun Harri Heliövaara korvasi Patrik Niklas-Salmisen. Itävallan pelaajana oli eilen sairastumisesta kärsinyt 26-vuotias Dennis Novak. 30-vuotias suomalainen aloitti ottelun vahvasti ja siirtyi nopeasti 3-0 johtoon. Itävaltalainen maailmanlistan 122. onnistui kertaalleen murtamaan Heliövaaran syötön, mutta suomalainen otti välittömästi vastamurron ja eteni erävoittoon 6-3.

Toisessa erässä Heliövaara jatkoi hienoja otteitaan, mutta samanaikaisesti Novak nosti pelitasoaan. Itävaltalaisen koventuneet syötöt ja syötön jälkeiset lyönnit käänsivät momentumin vierailijoille. Novak pakottikin ratkaisun kolmanteen erään. Kolmannessa erässä näytti jo hetken siltä, että Novak karkaa otteluvoittoon, mutta Heliövaara taisteli tiensä uskomattomilla esityksillä tasoihin. Kahteen kertaan suomalainen pääsi pelin päähän voitosta ja parhaimmillaan voitto oli kahden pisteen päässä, mutta vastustajan syöttäessä hyvin ei murtomahdollisuuksia tullut. Tiebreikissä Novak kiihdytti johtoasemaan ja vei lopulta koko ottelun 3-6, 6-3, 7-6(5).

– Kaikkeni annoin. Enempää en voinut tehdä, mielestäni pelasin juuri oikein. Siksi tämä tappio tuntuukin surkealta. Kun pääsin kolmannessa rinnalle ja ohi ajattelin vieväni tämän – vastustaja kuitenkin syötti erinomaisesti ja neutralisoi mahdollisuuteni murtoon, kertoi Heliövaara.

– Harri pelasi erinomaisesti. Olen todella tyytyväinen voitostani. Viimeisimmässä maaottelussa olin ratkaisuottelun häviävä osapuoli, joten tiedän miltä se tuntuu ja ajattelin ettei toistamiseen tule tapahtumaan. Harrin pelitaso oli huomattavasti korkeampi kuin mitä hänen rankinginsa antaa ymmärtää. Kokonaisuutena hyvätasoinen ottelu, kommentoi Novak.

ITÄVALTA MAAILMANLOHKON KARSINTAAN – SUOMI PUTOAMISKARSINTAAN MAALISKUUSSA 2020

Voittonsa turvin Itävalta etenee helmikuiseen maailmanlohkon karsintaan ja puolestaan Suomi ajautuu maaliskuiseen putoamiskarsintaotteluun. Otteluparit ja pelipaikat informoidaan myöhemmin. Kapteeni Jarkko Nieminen jakoi kiitosta joukkueelleen.

– En voisi olla ylpeämpi joukkueestani. Jälleen kerran kaikki näyttivät venymiskykynsä. Tällaista urheilu välillä on, hieno tapahtuma ja kiitos kotiyleisölle ennennäkemättömästä tuesta.

Lähde: Tennisliiton tiedote

Voita robotti-imuri – arvo 499€!

  1. Vastaa kolmeen nopeaan kysymykseen.
  2. Osallistu arvontaan.
  3. Voit voittaa robotti-imurin, jonka arvo on 499€!
OSALLISTU NYT!
  1. Hiihdon supertähti rajun dopingvihjailun kohteena
  2. Pysäyttävä viesti – Yle: Janne Ahonen sai musertavan tiedon
  3. Yle: Shokkiratkaisu viritteillä – Remi Lindholm ulos maajoukkueesta?
  4. Dorothea Wierer säteili vartaloa myötäilevässä mekossa – fanien leuat loksahtivat: ”Mikä kaunotar”
  5. Näky oli liikaa – Kerttu Niskanen ällistyi kameroiden edessä: ”Vetää sanattomaksi”
  6. Kimi Räikköstä ei todellakaan ole unohdettu – F1-katsomossa odotti koskettava näky
  7. Kaiken nähnyt asiantuntija katsoi Iivo Niskasen hiihtämistä – lausui IL:lle lohduttomat sanat
  8. Silja Kosonen katosi kuvasta – olympiatoivo paljasti nyt, mitä hänelle on tapahtunut
  9. Suomalaishiihtäjän kausi sai shokkikäänteen – nyt tuli iso uutinen
  10. Maria Huntington yllätti – julkaisi rohkeita alusvaatekuvia
  11. Johanna Matintalo vaihtoi hiihtovaatteet johonkin aivan muuhun – näyttävä kuva käänsi katseita
  12. Se päättyi siihen – Suomen hiihtoässä vahvisti karun tosiasian
  13. Sami Jauhojärvi puhui avoimesti taloudellisista asioistaan Viaplaylla – tähän rahat paloivat
  14. Kristiina Mäkelä todisti auton ratissa ikävää tilannetta – halusi kertoa ihmisille tämän viestin
  15. Jasmi Joensuu sai pyynnön Antti Tuiskulta – totuus oli lopulta jotain aivan muuta
  16. Kaisa Mäkäräiselle tuli seinä vastaan – ”Tuli noutaja”
  17. Annimari Kortteelta uskomaton temppu – kaiken nähnyt asiantuntija ei ollut koskaan nähnyt vastaavaa
  18. Suomalainen hiihtoässä tiputti shokkiuutisen – oma rakas lausui pysäyttävät sanat
  19. Wilma Murto esiintyi uima-asussa – veti lopuksi johtopäätöksensä
  20. Läpsäytys paljaaseen pakaraan – italialaisjuoksijoiden treenirutiini kääntää katseita
  21. Max Verstappen sanoi rehellisen mielipiteensä rallista – näki yhden valtavan eron F1-sarjaan
  22. Lauri Vuorinen sanoi sen lopulta suoraan – Ylen toimittaja ymmärsi heti yskän
  23. Kaikki katsojat sen taisivat tajuta – Krista Pärmäkoski tunnusti totuuden Ylelle
  24. Tapparan touhu käynnisti pa*kamyrskyn – Aleksi Valavuori antoi palaa niin että roihusi
  25. Ronnie O’Sullivanille ruma tappio – pamautti ottelun jälkeen rajuja väitteitä vastustajastaan
  26. Aamupäivällä tipahti ikävä tieto – Anne Kyllönen kertoi mitä hänelle oikein tapahtui
  27. Viaplayn selostuskopissa paljastui – Suomen hiihdossa viritteillä uutispommi: ”Olen kuullut huhuja”
  28. Wilma Murtoa ei jätetä rauhaan – seivästähdeltä harvinaisen selvä vastaus näille ihmisille
  29. Frida Karlsson tyrmistyi – naisesta leviää melkoista materiaalia netissä
  30. Norjasta rävähti Iivo Niskasenkin kannalta hirmuinen hiihtouutinen
  31. Aleksi Valavuorelta raju väite: ”Vuoden urheilija -kilpailu 2024 näyttäisi ratkenneen”
  32. Pelottavalta kuulostaa – Kerttu Niskanen teki IS:lle ikävän paljastuksen Rovaniemen tapahtumista
  33. Venäjälle leveiltiin hiihtäjien hirmupalkkioilla – totuus Aleksandr Bolshunovin tilipäivästä paljastui
  34. Ylen kamerat tallensivat Krista Pärmäkosken kiehumisen – ”ei” ei kelvannut vastaukseksi
  35. IL: Tämä väite oli liikaa – Suomen hiihtoässältä raivoisa reaktio
  36. Keihästähdeltä jäätävä kommentti Oliver Helanderille: ”Kesällä kansa ihmettelee kun 74 metriä taulussa”
  37. Reetta Hurske poseerasi Espanjan auringossa – jakoi upean kuvan
  38. Salaisuuksia tippuu – Krista Pärmäkoski astuu esiin ennennäkemättömällä tavalla
  39. Sieltä se tuli – Jasmi Joensuun komea tilipäivä realisoitui
  40. Krista Pärmäkoski myönsi Maastohiihto.comille ikävän totuuden – nosti esiin Kerttu Niskasen nimen
  41. Ristomatti Hakola pamahti Viaplayn selostuskoppiin – tällaista tekstiä tuli miehen suusta
  42. Terveen paperit saaneelta Lotta Haralalta hurja veto – ennätys murskaksi
  43. Kova ratkaisu: Kerttu Niskasen Juho-mieheltä melkoinen temppu
  44. Krista Pärmäkosken toiminta ihmetytti – Kalle Lassila teki Ylellä selväksi, että se ei ole normaalia
  45. IS: Legendaarinen suomalainen hiihtäjä on kuollut
  46. Saga Andersson esitteli uusia treenivaatteitaan – fanit sulaa vahaa: ”Upeaa”
Asenna appi

SuomiUrheilu

Suomalaisen urheilun suurkuluttajan koti