100.000 asukkaan saarivaltio sai uuden kansallissankarin – 21-vuotias tuntemattomuus vei miesten keihäänheiton maailmanmestaruuden
Kuva: Getty Images
100.000 asukkaan saarivaltio Grenada sai uuden kansallissankarin, kun 21-vuotias Anderson Peters voitti miesten keihäänheiton maailmanmestaruuden. Hän johti kilpailua jo avausheitollaan 86,89 ja paransi neljännellä kierroksella vielä 86,89:ään.
Yhdysvalloissa Mississippin valtionyliopistossa opiskeleva Peters ei ole tänä vuonna hävinnyt yhtäkään kilpailua ja voittanut mm. Pan Amerikan mestaruuden ja Yhdysvaltain yliopistojen mestaruuden.
Finaali heitettiin heti iltakarsinnan jälkeisenä iltana ja monelle kokeneelle ja uransa aikana jo vammoistakin kärsineelle heittäjälle tämä oli palautumisen kannalta liian lyhyt aika, erityisesti näin vaativissa ilmastossa.
Viron Magnus Kirt ja Saksan Johannes Vetter olivat toinen ja kolmas toisen kierroksen heitoillaan 86,21 ja 85,37. Kirt loukkasi olkapäänsä niin pahoin, että hänet kuljetettiin paareilla pois Khalifa-stadionilta. Varovaisesti heittänyttä Vetteriä odottaa nilkkaleikkaus jo ensi perjantaina.
Vuoden 2015 Pekingin maailmanmestari Kenian Julius Yego heitti kolmesti 81–84 metriin, mutta kaksi niistä oikealta ohi sektorin ja kerran hän horjahti yli heittoviivan jääden ilman tulosta. Kahdeksan parhaan joukosta karsiutuivat myös 90 metrin miehet Taiwanin Cheng Chao-Tsun ja Trinidadin Keshorn Walcott.
Lassi Etelätalo onnistui kovassa paikassa nousemaan kolmannella heitollaan kahdeksan parhaan joukkoon ja aina neljänneksi asti. ”EM-kilpailussa” hän oli kolmas. Etelätalon tulos oli 82,49, mikä on hänen toiseksi paras tuloksensa yli viiteen vuoteen.
Etelätalo oli Suomen joukkueen parhaiten sijoittunut urheilija ja ainoa pistesijaurheilija ja varmisti jo karsinnassa sen, että Suomen edustaja on selviytynyt miesten keihäänheitossa finaaliin kaikissa tähän mennessä järjestetyissä MM-kilpailuissa.
Lähde: Urheiluliitto
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Olympialaisten ohjelma tänään – aikataulu, suomalaiset ja tv-lähetykset
- HS: Kalle Palander täräytti suorat sanat Lindsey Vonnin vammasta – kova väite mediapelistä
- Milanon olympia-areenan jää herättää kysymysmerkkejä
- Mitä ihmettä? – Norjan maajoukkueen välinevarastoon murtauduttu
- Suvi Minkkinen kohtasi yllättävän haasteen Italiassa
- Lisää ongelmia olympialaisissa – järjestäjillä edessä muutostyö
- Kalle Rovanperän isä myönsi rikoksen
- Ruotsin hiihtomaajoukkueelta radikaali ratkaisu – huippuhiihtäjä ja poikaystävä erotettiin
- Norjassa ei ymmärretä tätä – ”Minun mielestä täyttä hölynpölyä”
- Karu totuus paljastui TV-kuvista – uskomaton ME-tulos heitettiin roskakoriin!
- Suvi Minkkinen kohtasi yllättävän haasteen Italiassa
- HS: Kalle Palander täräytti suorat sanat Lindsey Vonnin vammasta – kova väite mediapelistä
- Kalle Rovanperän isä myönsi rikoksen
- Suomalaishiihtäjä: ”Vakava tapaturma”
- Sami Jauhojärvi pudotti pommiarvion suomalaishiihdosta: ”Tulee katkeama nyt”
- Suvi Minkkinen täräytti tuloistaan Iltalehdelle: ”Minähän tienaan tuon tuplana”
- Ruotsin hiihtomaajoukkueelta radikaali ratkaisu – huippuhiihtäjä ja poikaystävä erotettiin
- Shokkitieto: Norjalaistähti ulos olympialaisista
- Olympialaisten ohjelma tänään – aikataulu, suomalaiset ja tv-lähetykset
- IL: Matti Heikkinen sai sisäpiiritietoa Norjasta: ”Yritin kertoa Iivolle”