Cocksille katkera tappio Champions Leaguessa
Kuva: Juha Tamminen
Riihimäen Cocksin ensimmäiset vieraspisteet tämän kauden VELUX EHF Champions Leaguessa olivat lähellä sunnuntaina HC Eurofarm Rabotnikin vieraana, mutta käteen jäi lopulta katkera yhden maalin tappio. Kotivoitto kirjattiin maalein 31-30 (17-13).
Kotijoukkue Rabotnik avasi ottelun vahvasti ja nykäisi alle kymmenessä minuutissa neljän maalin johdon. Cocks pääsi kuitenkin tämän jälkeen paremmin mukaan peliin ja kävi muutamaankin otteeseen jo kahden maalin päässä. Tauolle mentiin kuitenkin isäntien neljän maalin johdossa.
– Ensimmäinen jakso ei mennyt suunnitellusti. Teimme liikaa teknisiä virheitä ja liikaa tuli myös hätäisiä kaukoheittoja ja tämän myötä tulos tauolla oli se mikä oli, Cocksin päävalmentaja Gintaras Savukynas kertasi.
Tauolta Cocks tuli kuitenkin vahvasti ja puristi tilanteen tasoihin vajaassa kymmenessä minuutissa. Numeroista 20-20 edettiin tasaisesti johtoaseman vaihdeltua puolelta toiselle. Ratkaisumaalin heitti Rabotnikin Goze Oljeski minuutti ennen loppua, eikä Cocks enää onnistunut nousemaan tasoihin.
– Toisella jaksolla pelasimme enemmän sen mukaisesti kuin oli tarkoituskin ja taistelimme hyvin joukkueena, Savukynas totesi.
– Hyvää pelaamista ja taistelua oli meiltä tänään. Ikävä kyllä vastustaja oli sitten onnekkaampikin ratkaisevilla hetkillä.
Cocks pelaa seuraavan Mestarien liigan ottelunsa viikon kuluttua sunnuntaina 20.10., kun Riihimäelle saapuu vierailulle portugalilainen Sporting CP.
Lähde: Cocksin tiedote
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- TV-kamerat eivät näyttäneet tätä – suomalaislupaus ajautui väärälle radalle kesken kisan
- Juoksija oli lähes kaksi vuotta sivussa – sitten tuli jättipaukku
- Venla Lehtonen villiintyi polttareissa – julkaisi harvinaiset juhlakuvat
- Golflegendan käytös kohuttaa – sai potkut golfklubilta
- Hurja tunnustus podcastissa – Aleksi Valavuori joutuu leikkaukseen
- MM-kisat räjähtivät käyntiin – kolme punaista korttia ja täydellinen kaaos avausottelussa
- Kalle Palander ja Aleksi Valavuori kohtaavat lauantaina – ”Eihän Aleksi oo koskaan huippu-urheillut yksilölajeissa”
- Suomalaisaituri löysi vihdoin kadonneen vauhtinsa – kilpailun jälkeen iso paljastus
- Vesisade ei pysäyttänyt superlupausta – uusi SE kirjattiin vakuuttavasti
- 20-vuotias sensaatio räjäytti pankin – maailmanennätys uusiksi hurjalla ajalla
- Talvilajien tukirahat jaettu: nämä suomalaiset hiihtäjät nousivat kärkinimiksi
- IS: Kaisa Mäkäräisen kohtalo Ylellä selvisi
- Alisa Vainio kohtasi Suomen presidenttiparin – julkaisi näyttävän kuvan
- Suomalainen hiihtotähti vaihtoi maisemaa – vaikea kisakausi takana
- Suomalaisaituri löysi vihdoin kadonneen vauhtinsa – kilpailun jälkeen iso paljastus
- Norjan hiihtokuningattaren ratkaisu sai asiantuntijat haukkomaan henkeään
- Krista Tervo nosti esiin uuden suomalaisen superlupauksen – ”Hänestä vielä kuullaan”
- Suomalainen yllätysnimi löi tiskiin jättituloksen ja nousi Euroopan kärkitasolle
- Vesisade ei pysäyttänyt superlupausta – uusi SE kirjattiin vakuuttavasti
- Lahdessa nähtiin lupaava signaali – Oliver Helander rikkoi vihdoin maagisen rajan