Dicken vei Stadin herruuden kymmenen maalin erolla

Dicken ja HIFK mittelivät Stadin herruudesta keskiviikon SM-Liigakierroksella. Ottelusta oli odotettavissa tasaista vääntöä, ja sellainen ottelusta muodostuikin ensimmäisen 45 minuutin ajan.
Ottelu eteni lähes tasatahtiin ensimmäisen jakson ensimmäiset 25 minuuttia, lauttasaarelaiset pääsivät hieman karkuun ja tauolle mentiin 16-13 kotijohdossa. Tuomas Laitinen oli hyvällä pelipäällä torjuen monta lähes varmaa maalia, ja antoi samalla usean vapauttavan syötön Joacim Bromanille sekä Gusten Montoselle.
Toinen jakso alkoi hienokseltaan IFK:n komennossa, ja kamraatit kuroivatkin nopeasti eron umpeen. Tasatahtia edettiin noin 45 minuutin kohdalle, jolloin alkoi Ian Martin -show. Kahdeksan minuutin jaksoon Martin onnistui itse neljästi maalinteossa, ja syöttöjä kertyi vähintään yhtä monta, joista Tadas Stankevicius ja Gusten Montonen kiittivät. IFK ei enää pysynyt perässä, vaan nöyrtyi lopulta kymmenellä maalilla lukemin 31-21.
Ottelun hahmoksi valittiin täysin ansaitusti Ian Martin, joka pelasi uransa ensimmäisen Stadin Derbyn. Patrik Roslander palkittiin kahdella tähdellä toisen puoliajan mahtipelin ansiosta. Niclas Ahlgren valittiin yhden tähden arvoiseksi viidellä maalillaan.
Dicken jatkaa näin ollen puhtaalla pelillä SM-Liigassa, kun HIFK:lla on hieman tahmeampaa, kolmesta ottelusta saldona yksi voitto. Joukkueet pelaavat viikonloppuna EHF Challenge Cupia, IFK pelaa kotiottelunsa Riihimäki Areenassa, jossa se isännöin Itävaltalaista Bregenziä. Dicken taas matkaa Edinboughiin jossa se pelaa molemmat osa-ottelut Skotlannin mestaria HC Livingstonia vastaan. Seuraavan SM-Liigaottelun Dicken pelaa ensi viikon lauantaina 12.10 BK-46:tta vastaan, joka keskiviikon kierroksella haki makean vierasvoiton Riihimäen Cocksilta.
Björn Monnbergin kommentti:
Aikamoista vuoristorataa meiltä 45 minuuttia, ja hyvää peliä viimeinen vartti, se riitti tänään.
Jaakko Horellin kommentti:
Hyvää peliä meiltä kolme varttia, viimeinen vartti oli meiltä huonoa, emmekä toteuttaneet sitä pelisuunnitelmaa, joka meillä oli. Toki Dicken luki suunnitelmamme hyvin, joten siinä mielessä oikeutettu tulos.
Lähde: Dickenin tiedote
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Avussa lauottiin suoraa tekstiä Wilma Murrosta ja hänen ”siviilielämästään”
- Senni Salminen puhui Ylelle suhteestaan tämän miehen kanssa
- Silja Kosonen katsoi Ylen jutun itsestään – lausui saman tien suorat sanat: ”Huh huh”
- Voi ei: Suomen olympiasensaatiosta saatiin shokkiuutinen
- Maailman toiseksi paras – nyt jysähti hurja suomalainen yleisurheilutulos
- Suomen hiihtonaisilta uusi aluevaltaus – Krista Pärmäkoskelta raju temppu
- SE-naiselta musertava uutinen – Lotta Harala reagoi välittömästi
- UM: Robert Helenius vahvisti – tämän tunnetun naisen kanssa hän nyt asuu
- Suomalaisheittäjä voitti yli kymmenellä metrillä – pettyi silti
- Oliver Helander keskeytti harjoittelun – IL:lle raju väite keihästähden nykykunnosta
- Suomalaiselta korkeushyppääjältä hurja tulos – mykistävää ylivoimaa
- UM: Robert Helenius vahvisti – tämän tunnetun naisen kanssa hän nyt asuu
- Tätä on toivottu: Kerttu Niskaselle loistavia uutisia
- IL:lle täräytettiin skandaalinkäryinen väite Silja Kososen kilpakumppaneista
- Oliver Helander keskeytti harjoittelun – IL:lle raju väite keihästähden nykykunnosta
- Lotta Harala avautui – kärsii kiusallisesta intiimiongelmasta
- Suomalaisheittäjä voitti yli kymmenellä metrillä – pettyi silti
- Suomen hiihtonaisilta uusi aluevaltaus – Krista Pärmäkoskelta raju temppu
- Kaisa Mäkäräinen astui esiin hädän hetkellä – näin nainen kommentoi
- SE-naiselta musertava uutinen – Lotta Harala reagoi välittömästi