Euroopan kentillä nähtiin viikonloppuna parikin suomalaiskohtaamista, kun Belgiassa Noora Kososen ja Michaela Madsenin joukkueet löivät yhteen, samoin kuin Saksassa Roosa Koskelon ja Piia Korhosen.

Belgiassa nähtiin heti avauskierroksella suomalaisderby, kun Noora Kososen Gent haki vierasvoiton Michaela Madsenin Lendeledestä 0-3 (25-27, 20-25, 19-25).

– Oli paljon pitkiä taistelupalloja mutta vastustaja sortui myös helppoihin virheisiin jotka helpotti meidän peliä. Oma syöttö ja puolustuspeli olivat ihan hyvää, mutta hyökkäys edelleen aika hakemista kun jatkuvasti pelaa kakkospaikkaa, totesi Kosonen.

– Meillä on ollut puolet joukkueesta loukkaantuneena, joten paikkojen sekoittuessa on vaikeuksia saada peli rullaamaan. Pidettiin syöttö aika hyvänä. Gent puolusti todella hyvin ja meillä oli pitkiä palloralleja. Oma peli ei lähtenyt missään vaiheessa liikkeelle, passarin kanssa tempot ovat aivan hukassa. Se johtunee siitä, että polvessa olevan ison tulehduksen takia en ollut hyppinyt koko viikkoon ja hädin tuskin treenannut. Kohdataan Gent uudestaan marraskuun alussa cupin seuraavalla kierroksella, kertasi Madsen.

Ranskassa Kaisa Alangon Nantes löi Marcq Baroeulin 3-0 (26-24, 25-12, 27-25) ja Daniela Öhmanin Paris St.Cloud puolestaan hävisi Le Cannet´lle 0-3 (17-25, 15-25, 20-25). Alanko teki 3/+1 (2 torj.) ja Öhman 5/+2 (2 torj.).

– Osaa eristä pelasimme todella tasasesti, mutta teimme taas aika paljon omia virheitä. Vastustaja oli toki myös tasokas. Meiltä kokonaisuudessaan parempaa peliä kuin viimeksi, Öhman analysoi.

Saksassa Stuttgart löi suomalaiskohtaamisessa Piia Korhosen Dresdnerin suoraan kolmessa erässä. Saksan mestarit saivat peliään kulkemaan vaikean preseasonin jälkeen ja se teki Roosa Koskelon tyytyväiseksi.

– Vihdoin pystyimme näyttämään mihin meistä on ja saimme pelin kasaan. Oikein hyvät kolme erää meiltä. Onnistuimme tänään tosi laajalla rintamalla, mutta varmasti taas kerran meidän torjunta-puolustus oli avainasemassa ja jatkopalloja tapettiin tänään hyvällä prosentilla.

Koskelo pelasi tutusti koko ottelun liberona, Korhonen kävi kentällä lyhyesti tehden 2/+1

Laura Pihlajamäen Stiinta Bacau otti helpon vierasvoiton Rapid Bukarestista Pihlajamäki pelasi noin puolet pelistä.

– Selkeä voitto. Oma hyvä syöttö toi meille paljon pisteitä.

Ruotsissa Iida Murron Örebro löi Lindesbergin 3-0 (25-19, 25-18, 25-15). Murrolle 11/+5. Itävallassa Taru Alhon Ti-Tantum-Volley hävisi vieraissa Askö Linz/Stegille 0-3. Alholle 5/+3.