Kammottava paljastuskirja julki: Hirviölääkäri hyväksikäytti voimistelusiskoksia vuosien ajan – ”Hän työntyi sisääni kolmesti päivässä”
Kuva: Getty Images
Lääkäri Larry Nassarin hyväksikäyttämät siskokset Tasha ja Jordan Schwikert paljastavat uutuuskirjassa rankkoja kokemuksiaan.
Nassar toimi Yhdysvaltain naisvoimistelijoiden lääkärinä yli kaksi vuosikymmentä, jolloin hän oli hyväksikäyttänyt yli 150 nuorta naista tai tyttöä.
Schwikertit kertovat kirjassa pitäneensä voimistelujoukkueensa lääkäriä luottoystävänään. Tämän avulla Nassar aloitti hyväksikäytön molempien kohdalla jo teininä.
Tasha kertoo lääkärin koskettaneen häntä sopimattomasti paljain käsin maajoukkueen leirillä. Nassar väitti sen olevan hoitoa, joka poistaisi jännityksen lihaksista.
Myöhemmin Nasser hoiti Tashan akillesjännevammaa.
– Jokaiseen hoitokertaan liittyi hierontaa. Hän aloitti akillesjänteestä, eteni ylöspäin jalkaa pitkin ja työntyi sisääni. Hän teki tätä kolme kertaa joka päivä, hän kertoo The Guardianin mukaan kirjassa.
Esimerkiksi olympiakultamitalistit Aly Raisman, Simone Biles ja Gabby Douglas ja McKayla Maroney ovat syyttäneet Nassaria seksuaalisesta hyväksikäytöstä.
Maajoukkueurheilijoiden lisäksi muita lajeja harrastaneet naiset ovat kertoneet julkisuuteen hyväksikäytöstä. Maajoukkueen lääkärinä toimimisen lisäksi Nassar ehti uransa aikana työskennellä myös Michiganilaisessa yliopistossa naisvoimistelijoiden ja naisten soutujoukkueen lääkärinä.
Nassar sai viime vuonna 175 vuoden vankeustuomion teoistaan. Lisäksi Michigan Staten yliopisto maksaa 500 miljoonan dollarin eli noin 423 miljoonan euron korvaukset uhreille.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Hiihtorakkaus paljastui – Selene, 20, seurustelee Suomen maajoukkuetähden veljen kanssa!
- Yleltä jysähti iso paljastus Iivo Niskasesta!
- ”Oli kovat odotukset” – Suomen mitalitoivo floppasi
- Vilma Nissinen syyttää mediaa: ”Teidän kohunne”
- Norjan hiihtojoukkueesta kuului shokkiuutinen: ”Pahin mahdollinen tilanne”
- Olympialaisten ohjelma tänään – aikataulu ja tv-lähetykset
- Olympialaisten avajaiset 6.2.2026: Televisiointi, radiolähetys, selostajat ja esiintyjät
- Norjasta kovaa tekstiä: Krista Pärmäkosken päätöstä pidetään ”idioottimaisena”
- Jasmi Joensuu ulos – Suomen olympia-avauksen hiihtäjät valittu
- Suomen olympiadebytantti: ”Kriittiset hetket käsillä”
- Jasmi Joensuu ulos – Suomen olympia-avauksen hiihtäjät valittu
- Norjasta kovaa tekstiä: Krista Pärmäkosken päätöstä pidetään ”idioottimaisena”
- Krista Pärmäkoskelle huudeltiin kesken valmistautumisen
- Shokkitieto pysäytti Perttu Hyvärisen – näin Iivo Niskanen reagoi asiaan
- Olympialaisten avajaiset 6.2.2026: Televisiointi, radiolähetys, selostajat ja esiintyjät
- Johannes Kläbolla yllättävä ongelma olympialaisissa: ”Olen täysin riippuvainen siitä”
- Ice Cage: Makwan Amirkhani kohtaa ”Stagalan” – näin ottelu käydään
- Olympialaisten ohjelma tänään – aikataulu ja tv-lähetykset
- Norjan hiihtojoukkueesta kuului shokkiuutinen: ”Pahin mahdollinen tilanne”
- Suomen olympiadebytantti: ”Kriittiset hetket käsillä”