Kolme viikkoa Makwan Amirkhanin suureen otteluun – yhteen asiaan panostettu enemmän kuin koskaan
Kuva: Getty Images
Suomalaisvapaaottelija Makwan Amirkhani valmistautuu parhaillaan 2. marraskuuta käytävään otteluun, jossa hän kohtaa Madison Square Gardenissa UFC-rankingin sijalla 12 olevan Shane Burgosin. Amirkhani valmistautuu otteluun Irlannissa.
Amirkhanille Irlanti on tuttu paikka. Hän on harjoitellut urallaan useasti aiemminkin nimenomaan Irlannissa, mutta tällä kertaa tekeminen on nostettu täysin uudelle tasolle.
– Ei edellisiä kertoja voi verrata tähän. Juoksen tällä hetkellä viikon aikana yhtä paljon, mitä olen juossut kolmen vuoden aikana yhteensä Irlannissa. Jokaikinen osa-alue on nyt mietitty tarkkaan, liittyi se lepoon, ravintoon tai urheilemiseen. Kaikki on huomioitu, ja se näkyy myös tuloksissa, Amirkhani kertoo hänestä kertovassa dokumenttisarjassa.
Makwan – Unstoppable -dokumenttisarjan kolmannessa osassa keskitytään Amirkhanin valmistautumiseen Irlannissa. Amirkhani kertoo harjoittelustaan, ja siitä kuinka tarkasti huippukuntoa rakennetaan.
Yhteen asiaan Amirkhani on kiinnittänyt entistä enemmän huomiota.
– Olen paneutunut enemmän kuin koskaan aiemmin ihmisen mieleen. Loppuen lopuksi kaikki treenaavat todella kovaa. Paljon on kiinni siitä, kenellä se mieli ja aivot pelaavat paremmin, että pystyy tiukoissakin tilanteissa olemaan fiksu ja tekemään järkeviä siirtoja, Amirkhani avaa.
Voit katsoa Betsafen tuottaman dokumenttisarjan kolmannen osan tästä.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- IS: Janni Hussi paljasti tulonsa rallista – yritys takoo suuria summia
- Suomen EM-haaveille kylmää vettä niskaan – Saara Keskitalon poissaolo puhutti
- YLE: Kulissien takana kuohui – Suomen alppimaajoukkueessa vakava ilmapiirikriisi
- Uusi päävalmentaja teki nopean johtopäätöksen: nämä asiat eivät ole riittävällä tasolla hiihtäjillä
- Jukolan viestissä huima trilleri – voitto karkasi vain sekunneilla
- Suomeen vaihtanut pikajuoksija räväytti – historiallinen aika heti tauluun
- Wilma Heltelän tunnelmat nousussa – seuraava kilpailu jo tiedossa
- Jättiyllätys moukarinheitossa – maailmanmestarin hurja voittoputki katkesi
- Jukolan viesti 2026 – Kotka: Tulokset ja osallistujat
- Valavuori vs Palander – Beazt Fight Nigt tulokset
- Näin Palander ja Valavuori kommentoivat kohuottelun jälkeen – ”Kävi sääliksi”
- Suomen EM-haaveille kylmää vettä niskaan – Saara Keskitalon poissaolo puhutti
- Jättiyllätys moukarinheitossa – maailmanmestarin hurja voittoputki katkesi
- Kalle Palander tyrmäsi Aleksi Valavuoren!
- Uusi päävalmentaja teki nopean johtopäätöksen: nämä asiat eivät ole riittävällä tasolla hiihtäjillä
- Suomeen vaihtanut pikajuoksija räväytti – historiallinen aika heti tauluun
- Haastattelu: Antero Mertaranta astuu kehään Beazt Fightissa – ennakoi kohuottelua
- Seiväskuningas järjesti satumaiset häät Ranskan Rivieralla – yksityiskohdat visusti salassa
- Harvinainen kurkistus Iivo Niskasen yksityiselämään – kuvat julki
- Jukolan viestissä huima trilleri – voitto karkasi vain sekunneilla