Lassi Etelätalo Dohan MM-kilpailujen valopilkku – ”Se oli nyt maksimisuoritus”
Lassi Etelätalo heitti Dohan MM-kilpailujen finaalissa komean loppusilauksen paluulleen keihäänheiton arvokilpailuihin. Kolmas sivallus kantoi 82,49 ja toi Etelätalolle neljännen sijan, jonka hän heitti myös uransa ensimmäisissä arvokilpailuissa Zürichin EM-areenalla viisi vuotta sitten.
– Se oli nyt maksimisuoritus. Mitaleille oli sen verran pitkä matka, ettei se ollut realistinen tavoite, Etelätalo kertaili.
Grenadan Anderson Peters voitti kilpailun heitettyään 86,99. Olkapäänsä rajussa heiton jälkeisessä maahansyöksyssä loukannut Viron Magnus Kirt oli toinen tuloksella 86,21 ja perjantaina nilkkaleikkaukseen menevä Saksan Johannes Vetter kolmas heitettyään 85,37.
Etelätalo avasi finaalin maltilla, kuten hän tapaa tehdä. Kaksi ensimmäistä heittoa kantoivat 72,00 ja 77,93. Ennen kolmatta heittoa paikka kolmella viimeisellä kierroksella ja kahdeksan parhaan joukossa vaati noin 80 metrin heittoa. Etelätalo heitti 82,49.
– Kolmanteen heittoon sain juoksun kulkemaan ja vähän pidemmän vedon. Minusta näytti, että se myös lähti hyvään asentoon, Etelätalo kertaili.
– Tykkään aloittaa kisat rauhassa. Jos juoksen heti ensimmäisessä heitossa vauhdin täysillä, heitto menee helposti niin sanotusti läpi. Parempi aloittaa rauhassa ja lisätä vauhtia.
Seuraavilla kierroksilla Etelätalo ei parantanut, mutta kukaan ei myöskään tullut takaa ohi.
– Ne viimeiset kierrokset olivat taistelua, Etelätalo sanoi ja tarkoitti, ettei ruutia pidempiin heittoihin enää ollut.
Lähde: Urheiluliiton tiedote
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Beazt Fight Nightissa vakuuttanut ottelija lähellä UFC-sopimusta – ”Aloitamme neuvottelut pian”
- Näin Palander ja Valavuori kommentoivat kohuottelun jälkeen – ”Kävi sääliksi”
- Kalle Palander tyrmäsi Aleksi Valavuoren!
- Haastattelu: Antero Mertaranta astuu kehään Beazt Fightissa – ennakoi kohuottelua
- Seiväskuningas järjesti satumaiset häät Ranskan Rivieralla – yksityiskohdat visusti salassa
- Harvinainen kurkistus Iivo Niskasen yksityiselämään – kuvat julki
- Krista Pärmäkoski raivostui – nyt tuli vakava varoitus kaikille suomalaisille
- Selostajalegenda Antero Mertaranta yllätyspesti: tätä harva osasi odottaa
- Aleksi Valavuorelta omaperäinen temppu ennen kohuottelua – lonkero varasti huomion
- TV-kamerat eivät näyttäneet tätä – suomalaislupaus ajautui väärälle radalle kesken kisan
- Näin Palander ja Valavuori kommentoivat kohuottelun jälkeen – ”Kävi sääliksi”
- Haastattelu: Antero Mertaranta astuu kehään Beazt Fightissa – ennakoi kohuottelua
- Kalle Palander tyrmäsi Aleksi Valavuoren!
- Harvinainen kurkistus Iivo Niskasen yksityiselämään – kuvat julki
- Seiväskuningas järjesti satumaiset häät Ranskan Rivieralla – yksityiskohdat visusti salassa
- TV-kamerat eivät näyttäneet tätä – suomalaislupaus ajautui väärälle radalle kesken kisan
- Krista Pärmäkoski raivostui – nyt tuli vakava varoitus kaikille suomalaisille
- Venla Lehtonen villiintyi polttareissa – julkaisi harvinaiset juhlakuvat
- Suomalaisaituri löysi vihdoin kadonneen vauhtinsa – kilpailun jälkeen iso paljastus
- Hurja tunnustus podcastissa – Aleksi Valavuori joutuu leikkaukseen