Lassi Etelätalon taloudellinen tilanne paranee menestyksen myötä – Tavoitteena 2-3 metriä lisää heittoihin
Dohan MM-kisojen pistesijan mukana parantuva taloudellinen tilanne ei muuta keihäänheittäjä Lassi Etelätalon Tokion olympialaisiin ja Pariisin EM-kisoihin tähtäävän harjoittelun linjauksia.
– Harjoittelu tai harjoittelun sisältö ei paljon muutu, mutta harjoittelun ulkopuolisiin asioihin pystyy panostamaan tarkemmin, että on lihashuoltoa ja huoltoa muutenkin. Myös ravitsemukseen ja lepoon pystyy panostamaan, MM-finaalissa neljänneksi heittänyt Etelätalo totesi Suomen Urheiluliiton (SUL) facebook-sivujen live-haastattelussa.
Tokion olympialaiset on Etelätalolle ensi kauden selkeä ykköstavoite. Harjoittelu kesää varten alkaa noin kuukauden ylimenokauden jälkeen.
– Nyt ei ole isompaa ongelmaa. Vammojen takia ei tarvitse pitää breikkiä, mutta kroppa haluaa pitää lepoa, ja samalla saa kerättyä intoa harjoitteluun, Etelätalo sanoo.
Etelätalo: ”Voisi tulla tosi pitkäkin heitto”
Dohasta Suomeen paluun jälkeen Etelätalolla kesti hyvä tovi purkaa puhelimesta onnitteluviestejä. Kotvanen kului myös kahvikupin ääressä valmentajaguru Leo Pusan kanssa. – Leksa on mukava ja leppoisa mies. Meillä on pitkä yhteinen taival vuodesta 2004, jolloin hän tuli keihäsolympiadiryhmän kautta taustalle mukaan. Viimeiset vuodet hän ollut mukana minun tekemisissä lähes päivittäin. Leksa on ollut suuressa roolissa koko minun aikuisiän uran ajan. Kiitokset siitä, Etelätalo sanoo. Dohassa Etelätalo palasi arvokisojen finaaliin viiden vuoden tauon jälkeen. Noiden vuosien aikana hän taisteli yhteensä neljästi kirurgin pakeille vieneiden kyynärpää – ja nilkkavaivojen kanssa. Nyt takana on ongelmaton kesä, jonka pisin heitto kantoi 84,11. Oma ennätys on 84,98. – Kyllä se ennätys kiinnostaa. Tähän tulostasoon, joka nyt oli loppukaudella, kun saisi 2-3 metriä lisää, sieltä se ennätyskin tulisi. Hyvissä oloissa voisi tulla tosi pitkäkin heitto, Etelätalo kaavaili. Lähde: UrheiluliittoLUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Beazt Fight Nightissa vakuuttanut ottelija lähellä UFC-sopimusta – ”Aloitamme neuvottelut pian”
- Näin Palander ja Valavuori kommentoivat kohuottelun jälkeen – ”Kävi sääliksi”
- Kalle Palander tyrmäsi Aleksi Valavuoren!
- Haastattelu: Antero Mertaranta astuu kehään Beazt Fightissa – ennakoi kohuottelua
- Seiväskuningas järjesti satumaiset häät Ranskan Rivieralla – yksityiskohdat visusti salassa
- Harvinainen kurkistus Iivo Niskasen yksityiselämään – kuvat julki
- Krista Pärmäkoski raivostui – nyt tuli vakava varoitus kaikille suomalaisille
- Selostajalegenda Antero Mertaranta yllätyspesti: tätä harva osasi odottaa
- Aleksi Valavuorelta omaperäinen temppu ennen kohuottelua – lonkero varasti huomion
- TV-kamerat eivät näyttäneet tätä – suomalaislupaus ajautui väärälle radalle kesken kisan
- Näin Palander ja Valavuori kommentoivat kohuottelun jälkeen – ”Kävi sääliksi”
- Haastattelu: Antero Mertaranta astuu kehään Beazt Fightissa – ennakoi kohuottelua
- Kalle Palander tyrmäsi Aleksi Valavuoren!
- Harvinainen kurkistus Iivo Niskasen yksityiselämään – kuvat julki
- Seiväskuningas järjesti satumaiset häät Ranskan Rivieralla – yksityiskohdat visusti salassa
- TV-kamerat eivät näyttäneet tätä – suomalaislupaus ajautui väärälle radalle kesken kisan
- Krista Pärmäkoski raivostui – nyt tuli vakava varoitus kaikille suomalaisille
- Venla Lehtonen villiintyi polttareissa – julkaisi harvinaiset juhlakuvat
- Suomalaisaituri löysi vihdoin kadonneen vauhtinsa – kilpailun jälkeen iso paljastus
- Hurja tunnustus podcastissa – Aleksi Valavuori joutuu leikkaukseen