Liigajohtaja viihdytti 1400-päistä yleisöä peräti 14 maalilla!
Kuva: Juha Tamminen
Salibandyliigaa johtava Classic sai tänään verrytellä maalintekovirettään, kun se murskasi kotonaan 1 411 katsojan edessä OLS:n peräti 14-2. Sunnuntain muut voittajat olivat Happee ja EräViikingit.
Eilen kotonaan Tiikerit kaatanut OLS jaksoi tänään Tampereella puristaa ottelun avausmaalin, mutta jo ennen ensimmäistä erätaukoa Classic oli karannut 5–1-johtoon. Pelin puolivälissä Sami Johansson laukoi taululle jo numerot 10-1, mutta toisella puolikkaalla mestarit nostivat jo jalkaa kaasulta. Classicin ykkösviisikossa Eemeli Salin ja Sami Johansson rohmusivat tänään kumpikin tehot 3+2, kakkosessa pommitti Ville Lastikka saldon 3+1.
Syksyn ensimmäisen kotiottelunsa Jyväskylän jäähallissa paistatellut Happee palasi tänään Monitoimitalolle, jossa hirvilauma viihdytti fanejaan kaatamalla Steelersin 9-6. Helpolla ei voitto tullut, sillä altavastaaja sinnitteli kaksi erää tasalukemiin 5-5 ja nousi vielä neljä ja puoli minuuttia ennen loppusummeria maalin päähän. Lopullisten iskujen lyöjäksi nousi illan hahmo Jami Manninen, joka nosti Teräsmiesten tyhjään nuottaan illan neljännen ja viidennen osumansa. Syöttöpisteitä Manninen ehti kerätä yhden. Happeen Joel Lahti keräsi tehot 0+4 ja Steelersin Nico Jonaeson 3+0.
Jalkapallo edellä alkanut savolainen palloilusunnuntai jatkui Kuopiohallissa, jossa Welhot taipui EräViikingeille lopulta maalein 3-6. Helsinkiläiset johtivat toisen erän jälkeen 4-1 ja pystyivät kolmannessa kuittaamaan Welhojen kaksi kavennusta uusilla lisäosumilla. Mika Moilanen laukoi kaksi maalia EräViikingeille ja Jesper Kauhanen yhtä monta Welhoille.
Kaikki neljä otteluaan voittaneella Classicilla on sarjakärjessä kolmen pisteen etumatka trioon Oilers, Nokian KrP ja EräViikingit. Hännillä on Tiikereillä ja Welhoilla plakkarissa vasta yksi piste.
Salibandyliiga jatkuu keskiviikkona otteluilla Steelers–Oilers, Nokian KrP–Westend Indians ja TPS–LASB.
Lähde: Salibandyliiton tiedote
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Legenda on poissa – sydänkohtaus harjoituskentällä
- Maria Huntington: Suuri suru
- Uutinen Jutta Leerdamin ja Jake Paulin erosta levisi – nyt tuli vastaus
- Järkyttävä käänne: Valmentaja kuvasi 17-vuotiasta tyttöä salaa – saa jatkaa
- Vaimonsa kuolemasta tuomitulta urheilijalta vahva ulostulo – ”on aika”
- Suekin avaus repi rivit – urheilijat nousivat vastarintaan
- Aleksi Valavuoren kielitaito hämmästyttää – video leviää
- MM-kisat mullistuvat – legendaarinen laji siirtyy sivuun
- Antti Tuiskun hiihtoprojekti jatkuu – näillä eduilla houkutellaan uusia urheilijoita
- GP: Sami Välimäki yllättyi täysin – käytti kiellettyä laitetta
- Seiska: Annimari Korte: valtava riita etenemässä oikeuteen
- Ilkka Herolan kilpakumppani: Vakava loukkaantuminen
- Antti Tuiskun hiihtoprojekti jatkuu – näillä eduilla houkutellaan uusia urheilijoita
- Ylen urheilutoimittajan sinkkuajat ohi – kuva julki: ”Ison Könsikkään kainalossa”
- Vaimonsa kuolemasta tuomitulta urheilijalta vahva ulostulo – ”on aika”
- Suuri suru – Ristomatti Hakolalta riipaiseva päivitys
- GP: Sami Välimäki yllättyi täysin – käytti kiellettyä laitetta
- Aleksi Valavuoren kielitaito hämmästyttää – video leviää
- Enni Mälkönen julkaisi lomakuvat – fanit ihastuivat
- Suekin avaus repi rivit – urheilijat nousivat vastarintaan