Mahtava uutinen! Agilityn euroopanmestaruuskilpailut myönnettiin Suomelle – ”Ensimmäinen kerta, kun kilpailut myönnetään Keski-Euroopan ulkopuolelle”
Suomelle on myönnetty vuoden 2020 agilityn junioreiden avoimet euroopanmestaruuskilpailut. Lyhenteellä JEO2020 tunnettujen kilpailujen järjestäjänä toimii Suomen Agilityliitto ja kilpailut pidetään Vantaalla Hakunilan Urheilupuistossa 9.–12.7.2020. Nelipäiväiset kilpailut kokoavat yhteen lapsia ja nuoria ympäri maailman, sillä osallistua voi myös Euroopan ulkopuolelta. Suomeen odotetaan saapuvaksi yhteensä noin 500 ohjaajan ja koiran muodostamaa koirakkoa kannustusjoukkoineen noin 25 eri maasta.
Kilpailuiden projektiryhmä on koottu ja tapahtuman organisointi on jo käynnissä. – Tämä on ensimmäinen kerta, kun kilpailut myönnetään Keski-Euroopan ulkopuolelle. Nyt Suomella onkin loistava mahdollisuus näyttää kuinka hienot puitteet meillä on järjestää kansainvälisiä kilpailuja ammattitaitoisesti. Onnistuneiden Turussa järjestettyjen agilityn MM-kilpailuiden jälkeen on hienoa lähteä tekemään samankaltaista tapahtumaa, mutta vain nuoremmille kisaajille, iloitsee projektipäällikkö Tiina-Liisa Vehkalahti.
– Agilityn lisäksi kilpailujen teemoina ovat reilu peli, kestävä kehitys sekä lasten ja nuorten osallisuus. Yritämme saada kaikille osallistujille onnistumisen ja osallisuuden kokemuksia, vaikka kisasuoritukset toki ovatkin pääosassa mitaleista taisteltaessa, kertoo JEO2020-kilpailuiden viestinnästä vastaava Tanja Köykkä.
Suomessa agilityä harrastaa aktiivisesti lähes 1 000 alle 18-vuotiasta lasta ja nuorta. Liikunta ja koiran kanssa toimiminen tekevät agilitystä monipuolisen ja mukaansa tempaavan harrastuksen. Lajin valtakunnallista nuorisotoimintaa kehittää ja koordinoi Suomen Agilityliitto. Ensi kesällä järjestettävien kilpailujen toivotaan innostavan uusia junioriharrastajia lajin pariin. Lähde: Agilityliiton tiedote
LUE MYÖS:
- Kööpenhaminassa nähtiin hurja näytös – uusi maailmanennätys
- Nuori suomalaislupaus räväytti – Mette Korhonen vei naisten SM-kullan
- Lauri Vuorinen nousi mestariksi – finaalissa kaikki näytti hetken synkältä
- Ice Cage tekee paluun Helsinkiin – lippukauppa käy kuumana
- Ice Cage 9: Aikataulu, ottelijat, Live Stream ja liput
- Ice Cage 8: Ottelijat ja tulokset
- Suomesta varoitus Kreikassa – päävalmentaja tietää, millainen haaste odottaa
- Norjan hiihtolegenda pelkäsi pahinta – ”veri suorastaan roiskui”
- Teemu Suninen ja Janni Hussi palaavat sittenkin MM-ralliin – hurja käänne
- Eveliina Määttänen paljasti suunnitelman tulevaisuudestaan