Miesten moukari: Puolan jäsentenväliset

Dohan MM-kisat
Moukari
Tiistai 01.10. klo 16:35
Dohan MM-kisat jatkuvat soraäänien säestämänä eteenpäin. Valitettavasti maan ohuttakin ohuempi urheilukulttuuri on näyttänyt kelmeät kasvonsa myös televisiokuvien välityksellä: kisoissa on yleisöä tuskin nimeksi. Tästä nähdään, että pelkällä rahalla ei voi ostaa kaikkea. En nyt pureudu muihin Dohan ongelmiin, mutta kyllä tätä hommaa pitäisi yleisölle tehdä ja viedä urheilu sinne, minne ihmisetkin kokoontuvat.
Joka tapauksessa urheilijat yrittävät Dohan oloissa parhaansa ja tiistain mielenkiintoisin nosto tulee moukarinheitosta. Hyvällä syyllä voisi todeta, että kullan suhteen kyseessä ovat Puolan jäsentenväliset: Puolasta nimittäin tulevat lajin kaksi ylivoimaista voittajasuosikkia, Pawel Fajdek ja Wojcieh Nowicki.
Fajdek on vienyt MM-kisoissa moukarikultaa kolmissa edellisissä kisoissa ja yrittää samaa temppua myös Dohassa. Tänä vuonna Fajdek on ranking-kakkosena 80,88 metrin tuloksella. Edellä on vain ykköshaastaja Nowicki 81,74 metrin kiskaisulla. Muita 80 metrin rikkojia ei tänä vuonna ole ilmaantunut.
Aikojen saatossa puolalaiset ovat kohdanneet päräyttävät 87 kertaa, joista Fajdek on ollut parempi 74 kohtaamisessa. Puntit ovat viime aikoina tasoittuneet ja Nowickia ei voi enää laskea ainakaan kovin selkeäksi altavastaajaksi. Nowicki ei ole tosin heinäkuisen kauden kärkiheittonsa jälkeen rikkonut kertaakaan 80 metrin rajaa, kun taas Fajdek on onnistunut siinä useampaan kertaan. Viimeisessä Dohaa edeltäneessä kohtaamisessa Nowicki oli kuitenkin parempi tuloksella 79,55m.
Pidän Fajdekia aivan marginaalisena suosikkina Nowickia vastaan. Muiden mahdollisuudet voittoon asti eivät ole kovin suuret. Vetosuositus on Wojcieh Nowicki voittaa kertoimella 2,50.
tarjoaa peräti 170€ arvoisen tervetulopaketin. Alkuun saat 100 euroa bonusta. Sen jälkeen vielä 50% tervetulobonuksen ja kaupan päälle 20 euron ilmaisvedon.
Lunasta in tervetulopaketti näin:
- Avaa pelitili TÄSTÄ.
- Tee talletus.
- Saat esimerkiksi 100 euron talletuksella 200€ pelirahaa ja lisäedut myöhemmin.
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Täysi stoppi – Elina Lampela päätyi rajuun ratkaisuun
- Ampumahiihtoparille perheenlisäystä – Kaisa Mäkäräinenkin reagoi
- Suomen keihästähti alkoi heti aukomaan päätä kilpakumppaneilleen Japanissa
- Se loppui lyhyeen – IL:ssä paljastettiin, miten Lotta Harala jätettiin
- Toisen lajin tähti haastoi Robert Heleniuksen – leikki loppui lyhyeen
- Laura Arffman meni salille Japanissa – yksityiskohta naisen ulkonäössä sai paikalliset reagoimaan heti
- Suomen ampumahiihtotähdeltä musertava päivitys – lääkärikäynti sai synkän käänteen
- IS: Krista Tervon tyly käyttäytyminen Japanissa ällistyttää
- Riitta-Liisa Lassila julkaisi nyt hempeän yhteiskuvan – ”Minä ja hän”
- Voit lähteä – IS: Lotta Haralan Matias-rakkaalle tyly viesti Japanissa
- Toisen lajin tähti haastoi Robert Heleniuksen – leikki loppui lyhyeen
- Se loppui lyhyeen – IL:ssä paljastettiin, miten Lotta Harala jätettiin
- Suomen keihästähti alkoi heti aukomaan päätä kilpakumppaneilleen Japanissa
- IS: Krista Tervon tyly käyttäytyminen Japanissa ällistyttää
- Ero tuli: Seivästähti vahvisti ikävän tiedon MM-kisojen alla