Reetta Hurske pettyi rajusti dramaattisessa MM-välierässään – ”Se teko oli päivän paras suoritus”
Kuva: Getty Images
Nooralotta Neziri, Annimari Korte ja Reetta Hurske päättivät kilpailukautensa MM-kilpailujen 36-vuotisen historian kovatasoisimmissa naisten 100 metrin aitajuoksun välierissä Dohassa.
Hurske ei saanut välierissä piikkareiden liikkeeseen samaa räväkkyyttä kuin alkuerissä. Juoksun lopussa hän joutui vielä väistämään eteen kaatunutta Belgian Anne Zagréa.
– Se väistäminen oli päivän paras suoritus, Hurske veisteli.
– En osaa sanoa mikä oli. Juoksu ei oikein lähtenyt kulkemaan missään vaiheessa. Nyt se ei ollut radasta kiinni, juoksija oli nyt pehmeämpi.
Hurskeen mukaan Calling Roomissa oli vielä hyvä vire ja verryttelylähtökin onnistui.
– Ehkä nyt oli halua liikaa. Kauden pituuden syyksikään en tätä voi laittaa. Näihin kilpailuihin on voinut ajallisesti valmistautua hyvin, Hurske sanoi.
Hurskeelle välieräjuoksu oli päätös hyvälle kaudelle, jonka aikana ennätys on pudonnut 12,78:een, joka alittaa ensi kesän Tokion olympiakisojen tulosrajan.
Nia Ali kiiti mestaruuteen
Naisten 100 metrin aitajuoksun mestariksi juoksi Yhdysvaltain Nia Ali ennätyksellään 12,34. Hän oli välierissä toiseksi nopein ajalla 12,44, mutta juoksi finaalissa virheettömän suorituksen. Mestaruus oli olympiakisojen hopeamitalistin ensimmäinen ulkoratojen arvokisavoitto. 60 metrin aitajuoksussa hän on aiemmin jo kahdesti voittanut maailman hallimestaruuden. Toiseksi kiiti Yhdysvaltain ME-nainen Kendra Harrison ajalla 12,46. Hänelle arvokisamitali oli uran ensimmäinen. Jamaikan Danielle Willams oli kolmas ajalla 12,47. Välierien nopeimman ajan 12,48 juossut Nigerian Tobi Amusan taipui finaalissa neljänneksi ajalla 12,49. Lähde: UrheiluliittoLUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Beazt Fight Nightissa vakuuttanut ottelija lähellä UFC-sopimusta – ”Aloitamme neuvottelut pian”
- Näin Palander ja Valavuori kommentoivat kohuottelun jälkeen – ”Kävi sääliksi”
- Kalle Palander tyrmäsi Aleksi Valavuoren!
- Haastattelu: Antero Mertaranta astuu kehään Beazt Fightissa – ennakoi kohuottelua
- Seiväskuningas järjesti satumaiset häät Ranskan Rivieralla – yksityiskohdat visusti salassa
- Harvinainen kurkistus Iivo Niskasen yksityiselämään – kuvat julki
- Krista Pärmäkoski raivostui – nyt tuli vakava varoitus kaikille suomalaisille
- Selostajalegenda Antero Mertaranta yllätyspesti: tätä harva osasi odottaa
- Aleksi Valavuorelta omaperäinen temppu ennen kohuottelua – lonkero varasti huomion
- TV-kamerat eivät näyttäneet tätä – suomalaislupaus ajautui väärälle radalle kesken kisan
- Näin Palander ja Valavuori kommentoivat kohuottelun jälkeen – ”Kävi sääliksi”
- Haastattelu: Antero Mertaranta astuu kehään Beazt Fightissa – ennakoi kohuottelua
- Kalle Palander tyrmäsi Aleksi Valavuoren!
- Harvinainen kurkistus Iivo Niskasen yksityiselämään – kuvat julki
- Seiväskuningas järjesti satumaiset häät Ranskan Rivieralla – yksityiskohdat visusti salassa
- TV-kamerat eivät näyttäneet tätä – suomalaislupaus ajautui väärälle radalle kesken kisan
- Krista Pärmäkoski raivostui – nyt tuli vakava varoitus kaikille suomalaisille
- Venla Lehtonen villiintyi polttareissa – julkaisi harvinaiset juhlakuvat
- Suomalaisaituri löysi vihdoin kadonneen vauhtinsa – kilpailun jälkeen iso paljastus
- Hurja tunnustus podcastissa – Aleksi Valavuori joutuu leikkaukseen