Salpausselän kisat tärkeä etappi kamppailussa maailmancupien voitosta – ”Houkuttelee paikalle lajien terävimmän kärjen ja takuulla myös suurilukuisen yleisön”
Kuva: Juha Tamminen
95. kerran järjestettävät Salpausselän kisat kokoaa maailman parhaat maastohiihdon, mäkihypyn ja yhdistetyn urheilijat Lahteen 28.2.-1.3.2020. Lahti ja Salpausselkä toimii kisanäyttämönä, kun lajiensa huiput taistelevat tärkeistä maailmancupin pisteistä.
Kisaviikonloppu on mäessä ja laduilla toiminnantäyteinen. Perjantaina 28.2. on ohjelmassa yhdistetyn ja mäen karsintakilpailut. Lauantaina 29.2. nähdään maastohiihdon naisten 10 km ja miesten 15 km perinteisellä hiihtotavalla, mikä on sama matka, jolla Iivo Niskanen voitti MM-kultaa Lahden MM-kisoissa. Lisäksi ohjelmassa on yhdistetyn parisprintti, jossa Hirvonen ja Herola ottivat viime vuonna hurmoksellisen voiton. Kisalauantain päättää perinteinen iltamäki joukkuekilpailuna. Sunnuntaina 1.3. selällä nähdään henkilökohtainen suurmäen kisa, yhdistetyn henkilökohtainen kilpailu sekä pitkästä aikaa suomalaisten suosikkilaji viestihiihdot.
– Salpausselällä tarjoillaan ensi talvena 2000-luvun jännittävin talviurheilukattaus, joka houkuttelee paikalle lajien terävimmän kärjen ja takuulla myös suurilukuisen yleisön. Koska arvokisoja ei tulevalla kaudella ole, nousee maailmancupin osakilpailut tärkeiksi yksittäisiksi kisoiksi, muistuttaa kisojen pääsihteeri Aino-Kaisa Saarinen.
Kahdeksan maailmancupin osakilpailun lisäksi Salpausselän kisat on sekoitus hiihtokansanjuhlaa, kisahistoriaan kuuluvia perinteitä sekä kisavieraita viihdyttävää ja monipuolista ohjelmaa.
– Salpausselän kisat on perinteisesti ollut kaveriporukoiden, lapsiperheiden sekä suomalaisen hiihtoyleisön ykköskohtaamispaikka. Kisat järjestetään keskellä peruskoululaisten hiihtolomaviikkoja ja sopii mainiosti lomailevalle talviurheilukansalle, iloitsee Saarinen.
Lähde: Tiedote
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Ampumahiihtoässälle perheenlisäystä – Kaisa Mäkäräisen riemu repesi
- Emma Tainio yllätti faninsa – esiintyi rohkeissa alusvaatekuvissa
- Jasmi Joensuu koki melkoisen muodonmuutoksen – ällistyi itsekin
- MN: Laura Arffman sai karun viestin Yleltä – romahti kyyneliin
- Johannes Kläbo haukuttiin pystyyn – ”Narsistinen apina”
- Matilda Castren teki katoamistempun – taustalla valtava tragedia: ”Jätti sydämeeni aukon”
- Suomalainen urheiluseura suree – legenda kuoli: ”Yllättävä poismeno”
- Tämä peli ei enää vetele – vaimolta suora viesti Sami Jauhojärvelle
- Krista Pärmäkoskelta melkoinen päivitys – ”Paljon on muuttunut”
- Tarrataanpa takamukseen – suomalaisella naisjoukkueella melkoinen rutiini
- Ura ohi: Suomalainen hiihtoässä tekee nyt historiallisen aluevaltauksen
- Jasmi Joensuu koki melkoisen muodonmuutoksen – ällistyi itsekin
- Kehätuomari jäi kiinni ”itse teosta” kehätytön kanssa – kuva leviää kulovalkean tavoin
- Lotta Harala ällistyi Wilma Murron tempusta ”kaiken kansan” edessä
- Emma Tainio yllätti faninsa – esiintyi rohkeissa alusvaatekuvissa
- MN: Laura Arffman sai karun viestin Yleltä – romahti kyyneliin
- Annimari Kortteen uusi look ällistyttää – ”Vau”
- Tämä peli ei enää vetele – vaimolta suora viesti Sami Jauhojärvelle
- MN: Näin aviomies jätti Laura Arffmanin – tässä vaiheessa alkoi viha
- Ronnie O’Sullivan nöyryytti – kilpakumppani hämillään: ”En tiedä, mitä olen tehnyt suututtaakseni hänet”