Sarjan kaikkien aikojen ykköspyssy hirmuliekeissä Hämeenlinnassa – kolme maalia ja kaksi syöttöpistettä!
Kuva: Juha Tamminen
Salibandyliigassa pelattiin keskiviikkona yksi ottelu, jossa ennakkosuosikki Nokian KrP haki Hämeenlinnasta selvän 10–3-vierasvoiton Steelersistä. Sarjan kaikkien aikojen ykköspyssy Henri Johansson komisteli pörssilukemiaan kolmella maalilla ja kahdella maalisyötöllä.
Steelers sinnitteli vielä avauserän tasalukemiin 2-2, mutta heti toisen aluksi Joonatan Kovanen tykitti KrP:n taas johtoon, ja erän lopulla vieraat johtivat jo 6-2. Erän viimeisen minuutin alkaessa Steelersin Niko Einiö kavensi tilanteeksi 3-6, mutta perään Joona Rantala sekä Anton Roth ehtivät kasvattaa nokialaisten etumatkaa vielä kahdella maalilla erän viimeisten 22 sekunnin aikana. KrP:n pelaajista Joona Rantala merkkautti maalin sekä kaksi syöttöpistettä ja Joonatan Kovanen sekä Anton Roth kaksi osumaa mieheen.
Nokian KrP nousi voitollaan pisteen päähän ottelun vähemmän pelanneesta sarjakärki Classicista. Kuudesta ottelustaan yhden voittanut Steelers jatkaa kolmanneksi viimeisenä.
Salibandyliiga jatkuu perjantaina otteluilla Happee–Classic, Oilers–Tiikerit ja Westend Indians–Steelers.
Lähde: Salibandyliiton tiedote
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Talviurheilun yhdysvaltalaislegenda päättää kilpauransa
- Harri Heliövaara loisti paineen alla – voiton päässä finaalista
- Aleksandr Bolshunov räväytti – syyttää olympialaisia syrjinnästä
- Näin Donald Trump kommentoi Iranin osallistumista jalkapallon MM-kisoihin
- Vain 22-vuotias olympiaurheilija lopettaa – syy pysäyttää
- Kiusallista! FIFA-pomon rauhanele meni pahasti pieleen
- Suomalaislupaus huippuopissa – treenasi maailman ykkösen leirissä
- Janni Hussi julkaisi kuvan sängystään vappuna – ”olkaa villejä”
- Harri Heliövaaran hurja selviytymistarina – rajut oireet ennen ottelua
- Hilla Niemelä niputti kautensa – lähetti suoran viestin Krista Pärmäkoskelle
- Hilla Niemelä niputti kautensa – lähetti suoran viestin Krista Pärmäkoskelle
- Kaisa Mäkäräinen: yllättävä lajivaltaus!
- Uusi hiihdon superpari? – yhteinen romanttinen lomavideo leviää
- MTV: Mustafe Muuse avautuu suoraan dopingista – ”eivät ole puhtaat jauhot pussissa”
- Venla Lehtonen julkaisi kuvia kulissien takaa – raskas kausi jätti jälkensä
- Jättiyllätys – Nooralotta Neziri miettii totaalista lajinvaihtoa!
- F1-legenda vaihtoi ratin lenkkareihin – hurja aika maratonilla
- Janni Hussi julkaisi kuvan sängystään vappuna – ”olkaa villejä”
- Alppihiihdon rahalista julki – yksi nimi täysin omassa luokassaan
- Suomalaislupaus huippuopissa – treenasi maailman ykkösen leirissä