Skandaali MM-kisoissa: Isäntämaan täysin tuntemattomat urheilijat saavuttivat ällistyttävän kaksoisvoiton – Uskomaton huijausyritys paljastui kuitenkin nopeasti!
Kiinassa parhaillaan käytävät sotilaiden MM-kisat ovat skandaalin keskellä, kun kaikki kiinalaiskilpailijat hylättiin suunnistuksen keskimatkan kilpailussa.
Kiinalaiset sijoittuivat naisten kisassa ensimmäiseksi, toiseksi ja neljänneksi sekä toiseksi miehissä.
Naisten voittaja Li Meizhen päihitti toiseksi tulleen peräti yli kuudella ja puolella minuutilla! Hopealle suunnistanut Yang Qian jäi voittajalle pari minuuttia eli voitti Rudnajaa reilut neljä minuuttia.
Voittomarginaalin lisäksi erikoisen tapauksesta tekee se, että voittaja Li Meizhen aloitti lajin alle vuosi sitten, eikä kummallakaan ollut aiempaa kokemusta tämä tason kilpailuista.
Kansainvälinen suunnistusliitto julkaisi myöhemmin tiedotteen, jossa kerrottiin kiinalaiskilpailijoiden saaneen säännöissä kiellettyä apua maastossa olleilta katsojilta. Lisäksi maastoon oli tehty sekä merkintöjä että polkuja, joista vain kiinalaiskilpailijat olivat tietoisia.
Seitsemännen kerran järjestettävässä tapahtumassa on mukana yli 9 000 urheilijaa kaikkiaan 27 lajissa.
LUE MYÖS:
- Ella Junnilan elämässä suuri käänne – julkaisi kuvat hääpäivästään
- Suomeen MM-pronssia! – lämpötila kohosi jopa 37 asteeseen
- Suomi nousi vaikeuksien kautta voittoon – Severi Savonsalmi laukoi suorat sanat
- Kalle Palander ottaa hurjan haasteen vastaan – yllätys oli melkoinen
- Kööpenhaminassa nähtiin hurja näytös – uusi maailmanennätys
- Nuori suomalaislupaus räväytti – Mette Korhonen vei naisten SM-kullan
- Lauri Vuorinen nousi mestariksi – finaalissa kaikki näytti hetken synkältä
- Ice Cage tekee paluun Helsinkiin – lippukauppa käy kuumana
- Ice Cage 9: Aikataulu, ottelijat, Live Stream ja liput
- Ice Cage 8: Ottelijat ja tulokset
- Lauri Vuorinen nousi mestariksi – finaalissa kaikki näytti hetken synkältä
- Suomeen MM-pronssia! – lämpötila kohosi jopa 37 asteeseen
- Suomi nousi vaikeuksien kautta voittoon – Severi Savonsalmi laukoi suorat sanat
- Iivo Niskanen sai päävalmentajalta yllättävän tuomion – kotona odottaa toinen homma
- Kööpenhaminassa nähtiin hurja näytös – uusi maailmanennätys
- Norjan hiihtolegenda pelkäsi pahinta – ”veri suorastaan roiskui”
- Ella Junnilan elämässä suuri käänne – julkaisi kuvat hääpäivästään
- Nuori suomalaislupaus räväytti – Mette Korhonen vei naisten SM-kullan
- Kalle Palander ottaa hurjan haasteen vastaan – yllätys oli melkoinen
- Eveliina Määttänen paljasti suunnitelman tulevaisuudestaan