Tuomari käski painijan leikkaamaan hiukset ennen ottelua tai hylkäys uhkaisi – Tuomittiin rasismista ja hyllytettiin kahdeksi vuodeksi!
Kuva: Getty Images
Yhdysvaltalainen painituomari Alan Maloney on hyllytetty kahdeksi vuodeksi epäsopivasta toiminnasta paikallisen siviilioikeusistuimen toimesta.
16-vuotias lukiolaispainija Andrew Johnson pakotettiin leikkaamaan rastahiuksensa pois, koska ne olivat Maloneyn mielestä liian pitkät. Toinen vaihtoehto olisi ollut luovuttaa ottelu. Poika osoitti todellista taistelijan luonnetta ja voitti lopulta kamppailun. Hän vaikutti kuitenkin hyvin pettyneeltä tuomarin toimintaan.
Tapaus nostatti hurjasti vastustusta ja rasismista syytettyä tuomaria vaadittiin eroamaan. Eroamisen sijaan Maloneyn vaatikin 100 000 dollarin korvauksia kunnianloukkauksesta. Hän väitti menettäneensä kohun vuoksi merkittävän osan tuloistaan, eikä voinut tuomaroida sen jälkeen. Hän väittää, että liiton säännöt olivat syynä hänen vaatimukseensa hiusten leikkaamisesta.
Jo vuonna 2016 Maloneyn epäiltiin käyttäneen rasistisia ilmauksia kiistassa afroamerikkalaisen tuomarin kanssa.
Katso kyseenalaiset tapahtumat alta:
Epitome of a team player 
A referee wouldn't allow Andrew Johnson of Buena @brhschiefs to wrestle with a cover over his dreadlocks. It was either an impromptu haircut, or a forfeit. Johnson chose the haircut, then won by sudden victory in OT to help spark Buena to a win.
A referee wouldn't allow Andrew Johnson of Buena @brhschiefs to wrestle with a cover over his dreadlocks. It was either an impromptu haircut, or a forfeit. Johnson chose the haircut, then won by sudden victory in OT to help spark Buena to a win.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Jymy-yllätys – ampumahiihtohuippu lopettaa uransa 25-vuotiaana!
- Yhdistetyn kausi repi ääripäihin – nyt tuli rehellinen tilitys
- Baseball-ottelu keskeytyi myötähäpeään – fanin moka tallentui kameroihin
- Jasmi Joensuu: karu uutinen!
- Suuri suru – IL: Suomalaisille tuttu tv-urheilukasvo on kuollut
- YLE: Supertähden romahdus – nyt Saga Vanninen kertoo, mitä tapahtui
- MM-mitalisti paljasti – ura päättymässä pian
- Motonet GP 2026: TV, aikataulu, ohjelma, tulokset
- 16-vuotias lumilautalupaus lähellä menettää kätensä – dramaattinen pelastuminen
- Olympia-areenan katto ilmiliekeissä – tämä tiedetään
- “En voi vaikuttaa rintojeni kokoon” – golfkaunotar avautui suosion varjopuolista
- Silva Saarinen on koko maailman paras – laukoi jäätävän kommentin
- IL: Suomalaishiihtäjä huolestui – romahtamassa ulos maajoukkueesta?
- Huippuhiihtäjien puolisot nousivat otsikoihin – kova taso Muoniossa
- Seiska: Annimari Korte: valtava riita etenemässä oikeuteen
- Antti Tuiskun hiihtoprojekti jatkuu – näillä eduilla houkutellaan uusia urheilijoita
- Rallimies teki valintansa – Janni Hussin tilalle kova nimi!
- Ilkka Herolan kilpakumppani: Vakava loukkaantuminen
- Olympia-areenan katto ilmiliekeissä – tämä tiedetään
- Yleisurheilutähti sai pysäyttävän diagnoosin – yllättävä asia paljasti