Cocksille selvä tappio Champions Leaguessa – lukuisat poissaolot antoivat huonot lähtökohdat
Kuva: Juha Tamminen
Riihimäen Cocks kärsi sunnuntaina VELUX EHF Champions Leaguen ottelussa kotonaan tappion espanjalaiselle Bidasoa Irúnille. Cocks taisteli pitkään hyvin kapealla miehistöllä, mutta toisella jaksolla vastustaja karkasi omille teilleen.
Ottelun alku oli niukkamaalista. Cocks puolusti hyvin, mutta hyökkäyksessä kunnon heittopaikkojenkin löytäminen oli vaikeaa. Avausmaalinsa Cocks teki vasta lähes yhdeksän minuutin pelin jälkeen Teemu Tammisen kaventaessa numeroiksi 1-3.
Tiivis puolustaminen ja hyvä maalivahtipeli teknisten virheiden ohella leimasi myös jatkoa ja ottelu eteni vieraiden parin kolmen maalin johdossa. Viimeisellä kymmenminuuttisella ennen taukoa maalihanat alkoivat hiukan avautua ja samalla Bidasoa kävi jo viiden maalin karkumatkalla, jonka Cocks kuitenkin kuroi jälleen kolmeen taukoon mennessä.
Toinen jakso alkoi vauhdilla ja tasaisena. Vähitellen alkoi kuitenkin näkyä se, että Cocks oli ottelussa hyvin kapealla ryhmällä ja Bidasoa alkoi väkisin raapia eroa suuremmaksi. Viimeisen kymmenminuuttisen alkaessa Bidasoa siirtyi jo kymmenen maalin johtoon. Sama ero säilyi myös loppusummeriin saakka.
Cocksin päävalmentaja Gintaras Savukynas myönsi, että poissaolot näkyivät. Maalivahtien lisäksi kokoonpanossa oli vain 12 kenttäpelaajaa, joista Nico Rönnberg vielä joutui sivuun sairastumisen takia ja osa oli puolikuntoisia.
– Pelinrakentajien osalta piti tilanne katsoa vielä ottelupäivänä ja paljon oli miettimistä pelaajatilanteen kanssa. Tärkeitä pelaajia puuttui, mutta olimme silti ensimmäisen puoliajan mukana pelissä. Tauon jälkeen pelikuri vähän katosi ja teimme virheitä liikaa, Savukynas mietti.
– Pitää kiittää kuitenkin poikia. He pelasivat ja taistelivat hyvin niin kauan kuin energiaa riitti.
Voitto meni joka tapauksessa ansaitusti vieraille.
– Täytyy onnitella Bidasoaa, he ovat pelanneet hienon lohkovaiheen ja toivotan heille onnea seuraavaan vaiheeseen, Savukynas sanoi.
Samoilla linjoilla oli myös Cocksille viisi maalia heittänyt kapteeni Teemu Tamminen.
– Meillä on ollut aika huonoa onnea, kun syksystä saakka koko ajan on joka pelissä ollut poissaoloja. Annamme näissä peleissä aina 100 prosenttia, mutta nyt emme jaksaneet kuin 40 minuuttia. parempi joukkue voitti, Tamminen tiivisti.
Mestarien liigaa, Riihimäki:
Cocks – Bidasoa Irún 18-28 (9-12)
Cocksin maalintekijät: Teemu Tamminen 5, Yury Semenov 4, Aleksandar Gugleta 3, Vitalie Nenita 3, Nils Kreicbergs 1, Yury Lukyanchuk 1, Evgeny Semenov 1
2 min. ulosajot: Cocks 5 x 2 min., Bidasoa 1 x 2 min.
Lähde: Cocksin tiedote
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- TV-kamerat eivät näyttäneet tätä – suomalaislupaus ajautui väärälle radalle kesken kisan
- Juoksija oli lähes kaksi vuotta sivussa – sitten tuli jättipaukku
- Venla Lehtonen villiintyi polttareissa – julkaisi harvinaiset juhlakuvat
- Golflegendan käytös kohuttaa – sai potkut golfklubilta
- Hurja tunnustus podcastissa – Aleksi Valavuori joutuu leikkaukseen
- MM-kisat räjähtivät käyntiin – kolme punaista korttia ja täydellinen kaaos avausottelussa
- Kalle Palander ja Aleksi Valavuori kohtaavat lauantaina – ”Eihän Aleksi oo koskaan huippu-urheillut yksilölajeissa”
- Suomalaisaituri löysi vihdoin kadonneen vauhtinsa – kilpailun jälkeen iso paljastus
- Vesisade ei pysäyttänyt superlupausta – uusi SE kirjattiin vakuuttavasti
- 20-vuotias sensaatio räjäytti pankin – maailmanennätys uusiksi hurjalla ajalla
- Talvilajien tukirahat jaettu: nämä suomalaiset hiihtäjät nousivat kärkinimiksi
- IS: Kaisa Mäkäräisen kohtalo Ylellä selvisi
- Alisa Vainio kohtasi Suomen presidenttiparin – julkaisi näyttävän kuvan
- Suomalainen hiihtotähti vaihtoi maisemaa – vaikea kisakausi takana
- Suomalaisaituri löysi vihdoin kadonneen vauhtinsa – kilpailun jälkeen iso paljastus
- Norjan hiihtokuningattaren ratkaisu sai asiantuntijat haukkomaan henkeään
- Krista Tervo nosti esiin uuden suomalaisen superlupauksen – ”Hänestä vielä kuullaan”
- Suomalainen yllätysnimi löi tiskiin jättituloksen ja nousi Euroopan kärkitasolle
- Vesisade ei pysäyttänyt superlupausta – uusi SE kirjattiin vakuuttavasti
- Lahdessa nähtiin lupaava signaali – Oliver Helander rikkoi vihdoin maagisen rajan