Kolminkertainen olympiakävijä Tapio Nirkko päättää uransa
Kuva: Getty Images
Suomea kolmissa olympialaisissa edustanut Finnjolla-purjehtija Tapio Nirkko päättää uransa tähän vuoteen. Nirkko ei näin ollen tähtää Tokion olympialaisiin.
– Kun huomasin, että draivi kehittyä ja halu sitoutua huipulle tähtäävään valmentautumiseen oli hiipunut, oli päätös tavallaan selvä. Kun tekemisen merkityksellisyys katoaa, reagointikyky haasteisiin myös heikkenee ja homman mielekkyys katoaa. Ei sitä kieltää voi, etteivätkö isot matkustusvuorokaudet ja taloudellinen puoli olisi olleet vaikuttamassa perheellisen ihmisen päätökseen, Nirkko sanoo.
35-vuotias Nirkko purjehti Finnjollissa merkittävän uran. Hän osallistui ensimmäisiin aikuisten arvokilpailuihin 2002 ja saavutti EM-hopeaa 2009. Uran kohokohtiin kuuluvat myös menestykset maailmancupissa sekä Suomen edustaminen Pekingin, Lontoon ja Rion olympialaisissa. Olympialaisissa paras saavutus oli 10. sija Lontoossa 2012.
– Olen ollut onnekas, kun olen päässyt pistämään kaiken likoon urheilun puolesta. Ympärilläni on ollut mahtavia ammattilaisia ja pitkäaikaisia yhteistyökumppaneita. Hyvä reissu tämä on ollut, ja päällimmäisenä mielessä on kiitollisuus kaikista kohtaamisista ja kokemuksista reilun 15 vuoden aikana.
Finnjollien kausi 2019 päättyy MM-regattaan Australian Melbournessa. Suomella ei ole vielä maapaikkaa Tokion olympialaisiin. Euroopan kiintiössä on jaossa vielä yksi maapaikka ensi keväänä Genovan maailmancupissa.
– Finnjolla on viimeistä kertaa olympialaisissa Tokiossa. Toivon, että siellä nähdään sinivalkoista väriä, vaikken minä mukana olekaan. Tsempit Oskari Muhoselle kevääseen, Nirkko kommentoi.
– Neljän olympiaprojektin hallinta ja läpivienti, koulutuspohja, luottamustoimet ja lapset ovat antaneet näkemystä ja syvyyttä elämään. Avoimin silmin ja luottavaisin mielin suuntaan kohti tulevaa.
Tapio Nirkko
Syntynyt: 24.8.1984 Espoossa
Koulutus: Liikuntatieteiden maisteri (Sport Management and Health Promotion, Jyväskylän yliopisto), Tradenomi (markkinointi, Haaga-Helia amk). Alikersantti (Urheilukoulu).
Luottamustoimet: Toiminut Urheilijayhdistyksen hallituksessa, Olympiakomitean urheilijavaliokunnassa 2008-12 ja 2016-, kv-Finnliiton hallituksessa 2010-2015
Purjehdusluokka: Finnjolla
Seura: Espoon Pursiseura
Parhaat saavutukset: EM-hopea 2009, 5. MM 2012, 10. Lontoon olympialaiset 2012, nuorten MM-kultaa (2004), hopeaa (2005) ja pronssia (2003)
Lähde: Suomen Purjehdus ja Veneily ry:n tiedote
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Otto Virtasen Wimbledon-unelma murskaantui – yksi hetki muutti kaiken
- Elina Lampela rikkoi hiljaisuuden – paljasti rankan puolen vuoden kulissien takaa
- Italian sprinttitähti hurja aika – vain Usain Bolt on juossut kovempaa
- Remi Lindholm repäisi jälleen – härski julkaisu sai somen nauramaan
- Viivi Lehikoinen rikkoi hiljaisuuden – paljasti terveystilanteestaan uutta tietoa
- Venla Lehtonen yllätti – Suvi Minkkinen ei kehdannut sanoa suoraan ajatuksiaan
- Wimbledonissa nähtiin vahva suomalaisnäytös – Heliövaara ja Patten etenivät helposti jatkoon
- Olympiahistoriaa tehnyt taitoluistelulegenda on kuollut – saavutus jäi ikuisesti historiaan
- Pikajuoksija Riku Illukka pamautti hurjan ajan taululle!
- Nooralotta Neziri teki paluun kilparadoille
- Ex-maajoukkuehiihtäjän elämä muuttui täysin – ei kaipaa takaisin ladulle
- Olympiahistoriaa tehnyt taitoluistelulegenda on kuollut – saavutus jäi ikuisesti historiaan
- Nooralotta Neziri teki paluun kilparadoille
- Venla Lehtonen yllätti – Suvi Minkkinen ei kehdannut sanoa suoraan ajatuksiaan
- Suomen ennätysnainen tekee paluun loukkaantumisen jälkeen – ”Olen hieman keskeneräinen”
- Pikajuoksija Riku Illukka pamautti hurjan ajan taululle!
- Surullinen tieto Unkarista – arvokisamitalisti kuoli parvekepudotuksessa
- Topi Raitanen palaa vihdoin radalle – yllätysratkaisu herättää huomiota
- Otto Virtasen vastustaja ylisti suomalaista – ”Hän pelasi mahtavasti”
- Viivi Lehikoinen rikkoi hiljaisuuden – paljasti terveystilanteestaan uutta tietoa