Maastohiihdon Suomen Cup kerää kotimaan huippunimet Rovaniemelle – Suomalaisnuorukaisen kausi lähtenyt hienosti käyntiin: ”Olen tiedostanut omat vahvuuteni”
Maastohiihdon Suomen Cup jatkuu viikonloppuna Rovaniemellä, jossa tiiviin tapahtumaviikonlopun täydentävät mäkihypyn ja yhdistetyn SM-kilpailut. Maastohiihdossa paikalla on kattava otos kotimaisia huippunimiä Iivo Niskasen ja Krista Pärmäkosken johdolla, ja heitä haastamaan pääsevät jälleen monet nousevat nimet.
Haapajärven Kiilojen Tiia Olkkonen, 19, on yksi niistä hiihtäjistä, jotka ovat onnistuneet jo kauden ensimmäisissä kilpailuissaan. Olkkonen oli Suomen Cupin kauden avanneessa sprintissä neljäs ja pisti pykälän paremmaksi Oloksella FIS-kisojen sprintissä. Vaikka takana on onnistunutta harjoittelua, on hyvin käyntiin lähtenyt kausi ollut hiihtäjälle itselleen iloinen yllätys.
– En ole sprinttiin erityisesti panostanut, mutta olen tiedostanut omat vahvuuteni. Ne ovat sprinttipuolella. Niitä olen kehittänyt, mutta ihan perusharjoittelua olen tehnyt. Sprintti on aina ollut ihan vahvuus, Ylläksellä Rovaniemen viikonloppuun valmistautuva Olkkonen sanoo.
Pitkään Juho Halosen valmennuksessa harjoitellut urheilija on keväästä 2018 lähtien vastannut pääasiassa itse omasta harjoittelustaan, vaikka taustalla tukena onkin tarvittaessa useita ihmisiä auttamassa. Viime kaudella Olkkonen pääsi mukavaan vireeseen loppukaudeksi, mutta alkukauden vire ei nuorten MM-kisapaikkaan riittänyt.
– Oli ehkä vähän hakemista koko kausi. Oli siinä jonkun verran sairastelua. Alkukausi oli vähän tahmea, kunto odotutti. Katsastuskisat eivät menneet kauhean hyvin, enkä päässyt nuorten MM:iin. Tulihan siellä Kuopiossa ja Haapajärvellä nuorten SM-mitali, että sillä tavalla kuitenkin positiivinen kausi verrattuna joihinkin aiempiin, Vuokatissa asuva Olkkonen sanoo.
Nyt hän tähtää alle 23-vuotiaiden MM-kilpailuihin. Sitä ennenkin on monia mielenkiintoisia kilpailuja kuten tuleva viikonloppu. Rovaniemeltä Olkkosella on mukavia sprinttimuistoja, sillä hän oli kolme vuotta sitten kymmenes.
– Sprinttirata on ihan mukava. Yksi kunnon nousu ja paljon tasuria. Vaihteleva rata on ihan kiva, Olkkonen sanoo hymyillen.
Sarkkinen innolla kotikisoihinsa: ”Tavoitteena on hiihtää kymmenen parhaan joukkoon”
Ounasvaaran Hiihtoseuran Joonas Sarkkiselle Suomen Cup on yksi alkukauden kohokohdista ja kotikisa siitäkin huolimatta, että hän asuu nykyään Vuokatissa. Juniorivuosista asti seurassa hiihtänyt ja hyvin viihtynyt mies odottaa kotikisojaan innolla.
– Aina olen tykännyt Rovaniemellä radoista. Rata on selkeäpiirteinen, ei sellainen rallirata. Kisoihin on kovat tavoitteet. Tavoitteena on hiihtää hyvistä sijoista eli kymmenen parhaan joukkoon oikeastaan kumpanakin päivänä, normaalimatkalla jos viiden kieppeille pystyisi hiihtämään, hyvässä kunnossa oleva Sarkkinen tuumii.
Rovaniemen jälkeen hän toivoo pääsevänsä hiihtämään Rukan maailmancupiin. Yleisesti kauden tavoitteena on nostaa tasoa kohti seuraavaa selkeämpää etappia, maajoukkueeseen nousua.
– Tavoitteena on olla läpi kauden hyvä. Selkeä tason nosto on ykköstavoite.
Alkukausi on Jussi Piiraisen valmennettavalla sujunut oikeastaan odotetun hyvin ja toivotusti, kuten sitä edeltänyt harjoituskausikin kokonaisuudessaan.
– Haimme sitä, että kovaa vauhtia saataisiin kehittyä, maksimivauhtia hinattua ylöspäin. Sprinttipuolellekin on ollut satsausta, erilaista ärsykettä on haettu sieltä. Ajatus on ollut, että normaalimatkan kisavauhti kehittyisi siinä samalla. Nopeusharjoittelua on tullut nyt enemmän, ja tuntuu, että on toiminut. Tosi hyvin on mennyt, olen saanut tasoa nostettua, Sarkkinen sanoo.
Lauantaina lähtölistoilla 136 miestä ja 68 naista, sunnuntaina vastaavasti 108 ja 79
Tapahtumaviikonloppu on järjestävälle seuralle jälleen iso urakka. Suomen Cupin lisäksi Ounasvaaralla kilpaillaan mäkihypyn ja yhdistetyn SM-mitaleista ja nuorten Veikkauscupissa. Maastohiihdossa Suomen Cupin osakilpailut ovat myös osa 20-vuotiaiden St1-cupia.
– Aikainen talventulo mahdollistaa hyvät puitteet kisojen pitämiselle Rovaniemellä. Naisten kympillä kilpailijoita on 68 ja miesten 16,5 kilometrillä 136. Sprinttiin on ilmoittautunut 79 naista ja 108 miestä. Sääennusteet lupaavat pikku pakkasta viikonlopulle, joten kisat pystytään viemään läpi hyvissä olosuhteissa, toteaa kilpailujen johtaja Eero Hietanen.
Lähde: Hiihtoliiton tiedote
Voita sähköpyörä – arvo yli 1000€!
- Vastaa neljään nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa sähköpyörän, jonka arvo on yli 1000€!
- Maailmanmestari riisui kaiken rannalla – ”Nuori nainen, täydellinen urheilullinen vartalo”
- Mitään ei ollut tehtävissä: Kristiina Mäkelän harjoitusleiri sai ikävän päätöksen
- IS: Uusi Leijonaääni Antti Mäkinen ”ei tunne” Antero Mertarantaa – teki yhden asian selväksi
- Suomen MM-joukkueeseen viime hetken muutos – hyökkääjä tilalle
- Mitä ihmettä? Kaisa Mäkäräisen ei ollut itsekkään uskoa mitä tuli tehtyä
- Sami Jauhojärvi antoi palaa – mieheltä suora viesti tällaisten lasten vanhemmille
- Hyytävä näytelmä: Aleksandr Bolshunovkin riisui naamionsa
- Dopinguutinen oli liikaa – Conor McGregor kilahti täysin
- Suomalaiset naisuimarit syleilivät uimahallissa – viesti oli selvä
- Suomalaiselta yleisurheilijalta hieno kauden aloitus – nainen näytti sitten miten talviturkki heitetään mereen
- Ampumahiihtotähti lähti lätkimään Suomen maajoukkueesta – avasi nyt suunsa
- Voi ei: Annimari Kortteelta lohduton tilannepäivitys – ”Mitään selitystä ei löytynyt”
- Yleisurheilukansa seuraa Wilma Murron kuntoutumista – seivästähti lausui nyt yhden sanan, joka ei jätä paljon epäselväksi
- Anthony Joshua uskoo Jake Paulin voittavan Mike Tysonin – perusteli asian yhdellä sanalla
- Nooralotta Neziriltä harvinainen yhteiskuva rakkaansa kanssa – puitteet olivat luksusta
- Kiitos hei: Huippuhiihtäjä lähti ovet paukkuen maajoukkueesta
- Ikävä käänne Suomessa – Reetta Hurskeen kuva ei jätä mitään epäselväksi
- Suomalaiselta yleisurheilijalta hieno kauden aloitus – nainen näytti sitten miten talviturkki heitetään mereen
- Nyt rävähti – suomalaisässältä komea kaari ja Euroopan kärkitulos
- EM-kultamitalisti vaihtoi lajia – täräytti heti kautta aikojen kakkosajan Suomessa