Salibandyliigassa pelattiin sunnuntaina kaksi ottelua, joissa Westend Indians kaatoi kotonaan OLS:n 8-0 ja Welhot vieraskentällä Steelersin rangaistuslaukauskisassa 8-7.

Westend Indiansin hahmoksi nousi maalivahti Mikko Kirvesniemi, joka torjui kaikki OLS:n laukaukset ja kruunuksi nappasi syöttöpisteen Eetu Nykäsen 7–0-maaliin. Isäntien kahdeksaan maaliin löytyi seitsemän eri viimeistelijää, ja ainoa kahden osuman mies oli kapteeni Valtteri Kainulainen.

Tärkeässä jumbofinaalissa Welhot oli kiinni kaikissa kolmessa sarjapisteessä, kun Topias Simonen laukoi joukkueen ajassa 57.03 jo 7–4-johtoon. Se ei lopulta kuitenkaan riittänyt, kun maalivahtinsa penkille vetänyt Steelers iski kuudella viittä vastaan kolme osumaa 51 sekunnissa. Niko Einiön 5-7 syntyi ajassa 58.17, Markus Siprosen 6-7 ajassa 58.49 ja Mikko Ruuskan 7-7 kellon näyttäessä 59.08. Lisäpisteen Welhot sentään sai mukaansa Kuopioon, kun Jesper Kauhanen ratkaisi rangaistuslaukauskisan sen viidennessä parissa.

Steelers on nyt neljällä pisteellä jumbopaikalla, kun sen edellä Welhoilla, Tiikereillä ja ÅIF:llä pisteitä on kuusi.

Salibandyliiga jatkuu keskiviikkona ottelulla Steelers–TPS.

Sunnuntaina pelattiin myös neljä Suomen Cupin ottelua tuloksin LeBa-96–Classic 0-6, SSRA–Nokian KrP 3-4, SB Vaasa–TPS 2-8 ja Josba–Rangers 2-6.

Lähde: Salibandyliiton tiedote