Dicken lähti haastajana käsipallon EHF Challenge Cupin kolmannen kierroksen avausotteluun Drammen HK:ta vastaan. Juuri se asetelma pysyi myös ottelun aikana.

Etenkin Drammenin nimimiehet, Espen Lie Hansen oli jatkuvasti vaarallinen, sekä myös viivapelaaja joakim Andre Hykkerud onnistui tehokkaasti niin maalinteossa ja puolustuksessa. Dicken sortui turhan moneen tekniseen virheeseen, josta Drammenin nopeat laiturit kiittivät kovalla prosentilla. Taukoa vietettiin lukemissa 17-10.

Tauolla Björn Monnberg sai luotua uskoa pelaajiin, kun nopealla tahdilla ero oli kiritty enää kolmeen maaliin. Tässä vaiheessa Drammen oli pakotettu aikalisään, ja kaikki näytti lauttasaarelaisten osalta hyvältä. Isännät saivat kuitenkin otteen takaisin, ja pikkuhiljaa alkoi tehdä eroa suuremmaksi, samalla kun lauttasaarelaisten tekniset virheet palasivat pelikirjaan. Ero oli pahimmillaan jo 10 maalia, mutta loppunumerot saatiin kavennettua kahdeksan maalin tappioksi, lukemiin 32-24. Kahdeksan maalia on harmillisen suuri luku kuroa umpeen, mutta kuten vuosi sitten nähtiin, on sekin mahdollista. Silloin RK Partizan kaatui Pirkkolassa juuri kahdeksan maalin turvin ja Dicken marssi jatkoon, sama pelikirja siis lauantaiksi käyttöön.

Dickenin parhaimmistoa pelissä oli 100% tarkkuudella osunut Filip Söderlund sekä Benny Broman ja Gusten Montonen neljällä maalilla. Patrik Roslander onnistui loistavasti toisen jakson ensimmäisellä puoliskolla.

Lähde: Dickenin tiedote