SPV hävisi 25-vuotisjuhlaottelunsa törkein lukemin
Kuva: Juha Tamminen
Salibandyliigan vuoden 2019 viimeiset ottelut pelattiin sunnuntaina Seinäjoella, Jyväskylässä ja Vantaalla, joissa Westend Indians, Nokian KrP ja Tiikerit lähtivät kentältä voittajina.
Seinäjoella Westend Indians oli SPV:n 25-vuotisjuhlaottelussa epäkohtelias vieras kaadettuaan otteluun kanssaan tasapisteissä lähteneet Peliveljet peräti 10-1. Seinäjoki Areenalle saapuneen 1 365-päisen juhlaväen kahvit karkasivat väärään kurkkuun heti avauserässä, jonka espoolaiset vieraat veivät 5-0. Toinen erä väännettiin tasalukemiin, mutta kolmannessa Indians tunki isäntien verkkoon vielä neljä palloa, joista yhden ylivoimalla ja kaksi tyhjiin. Eero Harjula laukoi Indiansin maaleista kolme, 16-vuotias Samuli Junnila puolestaan teki liigauransa ensimmäiset kaksi ja kirjautti vielä päälle syöttöpisteen.
Nokian KrP palasi EräViikinkien ohi sarjakakkoseksi kaataessaan vieraissa Happeen 4-3. Nokialaiset karkasivat toisen erän lopulla tappioasemasta 3–1-johtoon Mikko Laakson kahdella sekä Joona Rantalan yhdellä maalilla, ja kuusi minuuttia ennen ottelun loppua Simo Paulaharju iski alivoimalla tilanteeksi jo 1-4. Happeen Iiro Lankinen ehti vielä syöttää Tuomas Rautiaisen kavennuksen ja nostaa itse isännät maalin päähän, mutta tasoitukseen ei aika enää riittänyt.
Eilen LASB:n kaatanut nousija Tiikerit nappasi ensi kertaa historiassaan toisen perättäisen liigavoiton lyödessään kotonaan OLS:n komeasti 9-4. Oululaiset nousivat vielä toisen erän viimeisellä sekunnilla tilanteeseen 4-3. mutta päätösjaksolla Tiikerit meni menojaan latoen viisi maalia lisää. Junioritähti Joakim Lund oli illan mies tehoilla 3+2, konkari Tomi Palin säesti viereltä saldolla 2+2.
Salibandyliiga jatkuu kolmas tammikuuta ottelulla Happee–TPS.
Naisten TEHO Sport Suomen Cupin finaalissa kohtaavat viime kevään liigafinalistit PSS ja SB-Pro. Hallitseva cupmestari PSS varmisti paikkansa jo lauantaina, ja sunnuntaipäivän välierässä SB-Pro kaatoi Classicin 2-1. Pron maalit syntyivät avauserän lopussa vain 14 sekunnin välein Elina Kujalan ja Ina Lemisen mailoista. MM-mitalisti Alisa Pöllänen kavensi kolmannessa 15 minuutin erässä, mutta SB-Pro piti johtonsa loppuun saakka.
Suomen Cupin finaalit pelataan kahdeksas helmikuuta Tallinnassa.
Lähde: Salibandyliiton tiedote
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Aleksandr Bolshunov räväytti – syyttää olympialaisia syrjinnästä
- Näin Donald Trump kommentoi Iranin osallistumista jalkapallon MM-kisoihin
- Vain 22-vuotias olympiaurheilija lopettaa – syy pysäyttää
- Kiusallista! FIFA-pomon rauhanele meni pahasti pieleen
- Suomalaislupaus huippuopissa – treenasi maailman ykkösen leirissä
- Janni Hussi julkaisi kuvan sängystään vappuna – ”olkaa villejä”
- Harri Heliövaaran hurja selviytymistarina – rajut oireet ennen ottelua
- Hilla Niemelä niputti kautensa – lähetti suoran viestin Krista Pärmäkoskelle
- Venla Lehtonen julkaisi kuvia kulissien takaa – raskas kausi jätti jälkensä
- Kaisa Mäkäräinen: yllättävä lajivaltaus!
- Hilla Niemelä niputti kautensa – lähetti suoran viestin Krista Pärmäkoskelle
- Kaisa Mäkäräinen: yllättävä lajivaltaus!
- Uusi hiihdon superpari? – yhteinen romanttinen lomavideo leviää
- Venla Lehtonen julkaisi kuvia kulissien takaa – raskas kausi jätti jälkensä
- Jättiyllätys – Nooralotta Neziri miettii totaalista lajinvaihtoa!
- MTV: Mustafe Muuse avautuu suoraan dopingista – ”eivät ole puhtaat jauhot pussissa”
- F1-legenda vaihtoi ratin lenkkareihin – hurja aika maratonilla
- Harri Heliövaaran hurja selviytymistarina – rajut oireet ennen ottelua
- Alppihiihdon rahalista julki – yksi nimi täysin omassa luokassaan
- Valtteri Bottas sai F1-pomolta rajun uhkauksen – suomalaiselta jäätävä vastaus