Kaikkien aikojen pesäpalloilija Toni Kohonen palaa Superpesikseen Kouvolan Pallonlyöjien peliasussa. Syyskuussa SM-pronssit voittanut KPL ja Kohonen solmivat perjantaina yksivuotisen sopimuksen.

Viime kaudella Oulun Lipossa Ykköspesistä pelannut 43-vuotias Kohonen tulee nyt Kouvolaan urallaan toista kertaa. Vuosina 2007-2010 hän nappasi KPL:n lukkarina kahdesti hopeaa.

– Se oli tosi hienoa aikaa, ja tulen erittäin mielelläni takaisin Kouvolaan, joka on todellinen urheilukaupunki ja jossa Koplalla on hienot fanit. Joukkueessa on potentiaalia edetä aina loppuun asti, mutta työtä on vielä ennen kautta paljon edessä, Kohonen näkee.

Kohonen tunnetaan urheilijana, joka on pystynyt pitämään itsensä pelikykyisenä kaudesta toiseen. Peräti 21 perättäisellä kaudella hänelle on merkitty maksimimäärä otteluita.

– Onhan se kieltämättä melkoinen putki. Kerran olin seurasiirron vuoksi muutaman pelin liiton asettamassa karenssissa, mutta loukkaantumisten takia pelejä ei ole juuri väliin jäänyt.

Peräti 22 Itä-Länttä pelannut Kohonen on kruunattu Vuoden lukkariksi 13 kertaa. Kouvolan Pallonlyöjien mestaruusjahtiin lähtevässä joukkueessa hänen ulkopelipaikakseen tulee kuitenkin polttolinja.

– En ole koskaan pelännyt haasteita, enkä pelkää tätäkään. Harjoituskaudella myös lukkaritkin tekevät säännöllisesti kenttäpelaajan ulkopeliharjoitteita, ja olen sitä paitsi pelannut yhden Itä-Lännen polttolinjassa, Kohonen muistelee.

KPL:n pelaaja-asioista vastaava varapuheenjohtaja Stefan Sburatura on Kohosen uuteen haasteeseen tarttumisesta innoissaan.

– Moni on epäillyt sitä, miten ikänsä lukkarina pelannut kaveri kotiutuu polttolinjaan. Olen täysin varma, että lopputulos tulee olemaan näille epäilijöille melkoinen yllätys, Sburatura pamauttaa.

Kohonen on lyönyt urallaan Superpesiksessä yli 800 juoksua ja tuonutkin yli 500. Pelaajien tilastollista kokemusta mittaavassa pesispörssissä KPL:n tuore hankinta on ykkösenä ohitettuaan aiempien vuosikymmenten monipuolisuusihmeen Kari Kuusiniemen. Takana uhkaajia ei aivan heti näy.

– Kohonen osaa valita lyöntinsä palojen mukaan. Hän ei tee tyhmiä valintoja, vaan lyönnit edistävät peliä. Hänellä on tosi paljon annettavaa, ja ulkopelissä heitto on edelleen todella tehokas, Sburatura jatkaa.

Sburatura sanoo, että alkusysäys Kohosen hankkimiseksi Kouvolaan tuli pelinjohdolta ja joukkueelta. Kun tahtotilat todettiin yhteneviksi, hanketta oli helppo jatkaa.

Kohonen on Kouvolassa sen verran suosittu, että joukko pesäpalloon ihastuneita yhteistyökumppaneita tuli taloustalkoisiin ylimääräisellä panoksella.

Pelinjohtaja Iiro Haimi uskoo Sburaturan tapaan, että Kohosen siirtymä polttolinjaan tulee olemaan menestystarina.

– Kun hän otti palloja kiinni ulkokentällä, toiminta oli täysin luontevan näköistä. Jos joku Kohosen uraa tuntematon olisi nähnyt kiinniotot ja heitot, hän ei olisi ikinä uskonut pelaajan olleen käytännössä koko uransa lukkarina, Haimi myhäilee.

Kaiken kokeneen ja himoharjoittelijana tunnetun laji-ikonin tulo joukkueeseen tekee Haimin laskujen mukaan kaikille hyvää.

– Kilpailu kovenee, eli jos polttolinjaan siirtyminen on Kohoselle itselleen haaste, tilanne on samalla haaste kaikille muillekin, Haimi muistuttaa.

https://www.facebook.com/Pallonlyojat/videos/992361514452775/

Lähde: Kouvolan Pallonlyöjien tiedote