Yhdeksän suomalaista yleisurheilijaa kilpailee Yhdysvalloissa – Tässä lajit ja ennätykset
Kuva: Getty Images
Yhdysvaltain yliopistot ovat yli sadan vuoden ajan olleet maailman johtava yleisurheilun valmennusjärjestelmä. Opintovuotena 2019–2020 Yhdysvalloissa opiskelee yhdeksän suomalaista yleisurheilijaa.
Forssan Salaman estejuoksija Astrid Snäll ja Helsingin Kisa-Veikkojen hyppääjä-moniottelija Saara Hakanen ovat aikaisemmin edustaneet jo Suomen naisten maajoukkuetta. Äänekosken Urheilijoiden Roosa Ylönen sijoittui viime vuonna Kalevan kisojen keihäänheitossa neljänneksi.
Kestävyysjuoksijasisarukset Janna ja Wilho Hautala Lahden Ahkerasta ovat voittaneet mitaleita nuorten SM-kilpailuissa, samoin kolmiloikkaajat Sandra Ekblom Porvoon Akilleesta ja Monika Ahonen Jyväskylän Kenttäurheilijoista.
Kestävyysjuoksija Kari Hassinen ja kolmiloikkaaja Ella Anttila ovat aloittaneet tavoitteellisen yleisurheiluharjoittelun vasta opiskeluaikanaan eivätkä toistaiseksi vielä edusta mitään suomalaista seuraa.
Suomalaiset Yhdysvaltain yliopistoissa (NCAA) 2019-2020
Monika Ahonen, 3-loikka 11,99, Arkansas State Red Wolves. Ella Anttila, 3-loikka 12,01, Abilene Christian University Wildcats. Sandra Ekblom, 3-loikka 12,30, Memphis University Tigers. Saara Hakanen, 3-loikka 13,08, Oklahoma State Cowgirls. Kari Hassinen, 10000 m 33.06,78, Averett University Cougars. Janna Hautala, 3000 m ej 11.37,54, Missouri Southern Lions. Wilho Hautala, 3000 m ej 9.09,31, Eastern Michigan Eagles. Astrid Snäll, 3000 m ej 10.07,67, Auburn University War Eagles. Roosa Ylönen, keihäs 54,33, Texas El Paso Miners Lähde: Urheiluliiton tiedoteLUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Suomalainen urheiluseura jakoi surullisen uutisen – ”Ikävä jää, mutta muistot säilyvät”
- Janne Ahonen sai huonoja uutisia
- Suomen hiihtoässän tilanteessa dramaattinen käänne – mitään ei ole tehtävissä
- Pihalle maailmancupista: Suomalainen ampumahiihtonainen avautui nyt tilanteestaan
- Dorothea Wierer puhui suunsa puhtaaksi
- Kilpakumppanilta iljettävä temppu – Suvi Minkkinen todisti melkoista näkyä
- Hiihtotähti Anne Kyllönen löysi itselleen uuden pestin
- Kaisa Mäkäräinen
- Wilma Murto
- IS: Anita Korvalta karu paljastus hiihtopiireistä, tältä mieheltä tuli viestejä
- Pihalle maailmancupista: Suomalainen ampumahiihtonainen avautui nyt tilanteestaan
- Hiihtotähti Anne Kyllönen löysi itselleen uuden pestin
- Kaisa Mäkäräinen lähti lätkimään Suomesta – päivitys tekee selväksi miksi
- Kilpakumppanilta iljettävä temppu – Suvi Minkkinen todisti melkoista näkyä
- Dorothea Wierer puhui suunsa puhtaaksi
- Tero Seppälä romahti – kisan jälkeen selvisi ikävä totuus
- IS: Anita Korvalta karu paljastus hiihtopiireistä, tältä mieheltä tuli viestejä
- Tätä ei TV:ssä nähty – Ylellä karu tieto Suvi Minkkisestä
- Brutaali totuus Remi Lindholmista paljastui
- Suomalaisen moukaritähden video räjähti somessa – mies ei voinut käsittää