25-vuotiaan urheilijan sydän pysähtyi täysin yllättäen – Vaipui koomaan 17 päiväksi: ”Ystävät luulivat minun vitsailevan”
Kuva: Getty Images
Freestylehiihtäjä Oystein Aasheim on kertonut NRK:n haastattelussa elämäänsä mullistaneesta tapahtumasta.
25-vuotiaan sydän pysähtyi täysin yllättäen viime huhtikuussa televisiota katsellessa. Hän kaatui tilanteessa ystävänsä syliin.
– Ääntelehdin oudosti, joten hän luulivat minun vitsailevan. Onneksi muut tajusivat asian vakavuuden.
Paikalla olleet aloittivat nopeasti ensiavun ja soittivat ambulanssin paikalle.
– Minulla oli tuuria, että paikalla oli ihmisiä. Jos he eivät olisi olleet siinä, minulla olisi nyt aivovamma tai olisin kuollut.
Aasheim toipui koomassa sairaalassa 17 päivää. Yhteensä häntä hoidettiin 45 päivää. Hän ei muista mitään siitä ajasta.
– Laihduin kolmen viikon aikana 20 kiloa, eikä minulla ollut juuri ollenkaan lihaksia. Kaikki motoriset taidot olivat menneet. En edes pystynyt syömään itse.
Mies harjoittelee edelleen kolmesti viikossa fysioterapeuttinsa kanssa ja halu takaisin kilpailemaan on kova.
– Haluan olla niin hyvä kuin mahdollista. Kävin lähellä kuolemaa, enkä halua jäädä enää mistään paitsi.
Syytä sydämen pysähtymiseen ei vieläkään tiedetä.
LUE MYÖS:
100 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta Big Bass Splash -peliin – vain 1 eurolla!
- Talleta 1€
- Saat heti 100 ilmaiskierrosta Big Bass Splash -peliin!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Otto Virtanen pääsi takaportista US Openiin – edessä hurja haaste
- Hiihdon maailmancup 2026-27: Ohjelma, aikataulu, tv, pisteet
- Suomelle MM-kultaa ylivoimaisella tavalla – ”Yhtäkkiä muita ei enää näkynytkään”
- Eveliina Salosen painajainen muistui mieleen – jyräsi silti maailmanmestariksi
- AL: Ura päättyi kammottavalla tavalla – Lotta Harala loukkaantui vakavasti
- Ruotsalaiset kihisivät Suomi–Ruotsi-ottelusta – tämä ilme kertoo kaiken oleellisen
- MM-kulta jäi Yhdysvaltoihin dramaattisten vaiheiden jälkeen
- Eveliina Salonen oli pysäyttämätön – maailmanmestaruus näkyy myös lompakossa
- Lotta Haralan ura päättyi karmealla tavalla – näin Ruotsissa reagoitiin
- Suomi-Ruotsi-maaottelu 2026: Tulokset, pisteet, uutiset
- Suomen joukkue teki Ruotsi-ottelussa vastaprotestin – nyt tuli päätös
- Shokkiuutinen: Ampumahiihdon olympiavoittajan koko kausi ohi
- Daniel Ståhl on kilpaillut todellisen surun keskellä: ”Traagista ja kauheaa”
- Lotta Haralan ura päättyi karmealla tavalla – näin Ruotsissa reagoitiin
- Eveliina Salonen oli pysäyttämätön – maailmanmestaruus näkyy myös lompakossa
- IS: Alisa Vainio kyllästyi: ”En pysty yhtään”
- MM-kulta jäi Yhdysvaltoihin dramaattisten vaiheiden jälkeen
- SS: Yhdistetyn nousevalle 19-vuotiaalle suomalaistähdelle hieno tunnustus
- Suomi voitti miesten Ruotsi-ottelun – uskomaton loppuratkaisu räjäytti Olympiastadionin
- Elmo Lakka voitti uransa viimeisen kisan – sitten kentällä nähtiin upea yllätys