Mari Eder ylsi upeasti kauden parhaimpaan sijoitukseensa – ”Ihmeellinen on tämä laji”

Ampumahiihdon maailmancup jatkui muutaman viikon joulutauon jälkeen torstaina Saksan Oberhofissa naisten 7,5 kilometrin pikakilpailulla. Kaisa Mäkäräinen sijoittui parhaana suomalaisena sijalle 11 ja Mari Eder heti perään sijalle 12. Kilpailun voiton vei puhtaasti ampunut Norjan Marte Olsbu Röiseland.
Kauden parhaimpaan sijoitukseen yltänyt Eder jäi Mäkäräisestä sekunnin päähän. Sakkokierroksia Eder ampui vain yhden.
– On sillä tavalla erikoinen päivä, että äkkiseltään tuli aika paljon negatiivista sanottua, mutta samaan aikaan tulos on kauden toistaiseksi paras, joten jotakin hyvää siellä on varmaan kuitenkin sitten ollut.
– Kisan loppu oli niin hankala, että se varmaan ensimmäisenä siellä takaraivossa pyörii. Ei ollut vahva päivä fyysisesti, ja sitten kun happokuormaa vasten olisi pitänyt lopussa pystyä lyömään, ei kestänyt tänään niin hyvin, mitä joulukuussa kesti, Eder analysoi.
Perusharjoitteluun joulun aikana keskittynyt Eder ei aikonut olla huolissaan, vaan uskoo vireen nousevan kisojen kautta.
– Mutta onhan se vähän ihmeellistä, kun hiihto tuntuu vähän vaisulta ja ammunta-ajoissa ollaan melkein viimeisten joukossa ja sitten tuloksena on kauden paras. Ihmeellinen on tämä laji ja se mistä tulos koostuu.
Mukaan sunnuntain yhteislähtöön
Oberhofissa naiset kilpailevat viikonloppuna seuraavaksi viestissä ja sunnuntaina vuorossa on vielä yhteislähdöt. Maailmancupin kokonaiskilpailussa 26:ntena oleva Eder nappasi torstain sijoituksella paikan mukaan sunnuntain kilpailuun. Automaattisesti mukaan yhteislähtökilpailuihin valitaan kokonaiskilpailun 25 parasta.
– Olen kyllä erittäin tyytyväinen, että on mahdollisuus kerryttää pisteitä myös sunnuntaina. Ja toivottavasti pääsisi jossakin vaiheessa mielummin sinne 25:n sakin sisäpuolelle, ettei tarvitsisi keikkua koko ajan tässä rajoilla. Se maistuisi, mutta kovan työn takana näyttää olevan.
Jenny Fellman oli 82:s ja Suvi Minkkinen 83:s. Molemmat ampuivat neljä sakkokierrosta.
Lähde: Ampumahiihtoliiton tiedote
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ylen toimittajan kysymys oli liikaa Alisa Vainiolle – reaktio kertoo kaiken
- Täysi stoppi – Elina Lampela päätyi rajuun ratkaisuun
- Ampumahiihtoparille perheenlisäystä – Kaisa Mäkäräinenkin reagoi
- Suomen keihästähti alkoi heti aukomaan päätä kilpakumppaneilleen Japanissa
- Se loppui lyhyeen – IL:ssä paljastettiin, miten Lotta Harala jätettiin
- Toisen lajin tähti haastoi Robert Heleniuksen – leikki loppui lyhyeen
- Laura Arffman meni salille Japanissa – yksityiskohta naisen ulkonäössä sai paikalliset reagoimaan heti
- Suomen ampumahiihtotähdeltä musertava päivitys – lääkärikäynti sai synkän käänteen
- IS: Krista Tervon tyly käyttäytyminen Japanissa ällistyttää
- Riitta-Liisa Lassila julkaisi nyt hempeän yhteiskuvan – ”Minä ja hän”

- Ero tuli: Seivästähti vahvisti ikävän tiedon MM-kisojen alla