Suomalainen lumilautailija otti kovia riskejä finaalissa – Kaatui kaikki laskunsa: ”Hauskaa oli”
Kuva: Getty Images
Eiliseltä tälle päivälle siirretyssä Nuorten olympialaisten lumilautailun slopestyle-kisassa Suomea edusti Valtteri Kautonen. Kautonen sijoittui aamun karsinnassa kolmanneksi pistein 83.00, mutta finaalissa laskut eivät lähteneet samaan tapaan, ja tuloksena oli 7. sija pistein 36.00.
– Karsinta sujui hyvin, onnistuin ekalla laskulla tekemään sen mitä pitikin tehdä. Finaalissa kaikki ottivat riskejä. Rata oli vaikea ja möykkyinen, itsekin kaaduin kaikissa laskuissa. Ei tullut huippuonnistumista mutta hauskaa oli ja pääsin nyt seitsemänneksi kuitenkin, Kautonen sanoi.
Kisan voitti Yhdysvaltain Dusty Hendricksen pistein 96.33. Kautosen karsintapisteet olisivat riittäneet pronssimitaliin.
Freestylen slope-kisassa Sampo Yliheikkilä oli karsinnan 19:s pistein 45.00 eikä selviytynyt finaaliin.
Mäkihypyn joukkuekilpailu hypättiin kahden tytön ja kahden pojan sekajoukkueilla. Suomen joukkue Annamaija Oinas, Waltteri Karhumaa, Julia Tervahartiala ja Tomas Kuisma oli kisan 10:s pistein 725,7. Voiton vei Itävalta pistein 986,4.
Suomen jääkiekkopojat etenivät välieriin
Maanantain myöhäisillassa käytiin poikien jääkiekon alkusarjan ottelu Suomi-Sveitsi, jossa ratkaistiin pääsy mitalipeleihin. Suomi voitti tasaisen väännön viimeisen minuutin osumalla maalein 2-1. Suomen maaleista vastasivat Topi Rönni ja Tommi Männistö. Suomi kohtaa huomisessa välieräottelussa Venäjän. Lähde: Olympiakomitean tiedoteLUE MYÖS:
- Ella Junnilan elämässä suuri käänne – julkaisi kuvat hääpäivästään
- Suomeen MM-pronssia! – lämpötila kohosi jopa 37 asteeseen
- Suomi nousi vaikeuksien kautta voittoon – Severi Savonsalmi laukoi suorat sanat
- Kalle Palander ottaa hurjan haasteen vastaan – yllätys oli melkoinen
- Kööpenhaminassa nähtiin hurja näytös – uusi maailmanennätys
- Nuori suomalaislupaus räväytti – Mette Korhonen vei naisten SM-kullan
- Lauri Vuorinen nousi mestariksi – finaalissa kaikki näytti hetken synkältä
- Ice Cage tekee paluun Helsinkiin – lippukauppa käy kuumana
- Ice Cage 9: Aikataulu, ottelijat, Live Stream ja liput
- Ice Cage 8: Ottelijat ja tulokset
- Lauri Vuorinen nousi mestariksi – finaalissa kaikki näytti hetken synkältä
- Suomeen MM-pronssia! – lämpötila kohosi jopa 37 asteeseen
- Iivo Niskanen sai päävalmentajalta yllättävän tuomion – kotona odottaa toinen homma
- Suomi nousi vaikeuksien kautta voittoon – Severi Savonsalmi laukoi suorat sanat
- Kööpenhaminassa nähtiin hurja näytös – uusi maailmanennätys
- Norjan hiihtolegenda pelkäsi pahinta – ”veri suorastaan roiskui”
- Nuori suomalaislupaus räväytti – Mette Korhonen vei naisten SM-kullan
- Kalle Palander ottaa hurjan haasteen vastaan – yllätys oli melkoinen
- Eveliina Määttänen paljasti suunnitelman tulevaisuudestaan
- Suomesta varoitus Kreikassa – päävalmentaja tietää, millainen haaste odottaa