Lontoossa korkeushypyn olympiakultaa vuonna 2012 voittanut Anna Tšitšerova on ilmoittanut lopettavansa uransa tämän kauden jälkeen.

– Tämä kausi tulee olemaan urani viimeinen, nainen ilmoitti uutistoimisto Tassin mukaan.

37-vuotias venäläinen muistetaan dopingskandaalista, jonka seurauksena hän sai kahden vuoden kilpailukiellon ja menetti Pekingin olympiapronssinsa sekä Berliinin MM-hopeansa. Hänen näytteestä löytyi Turinabolia, jonka hyödyiksi lasketaan lihasmassan ja voimantuoton kasvu. Aine myös estää ylikuntoa.

Syyskuussa Kansainvälinen yleisurheiluliitto ei antanut venäläiselle lupaa kilpailla neutraalin lipun alla Dohan MM-kisoissa.