Ella Junnila säikäytti seuraajansa julkaisemalla Instagramissa videon harjoituksista, jotka päättyivät dramaattisesti kesken kaiken.

Videolla tamperelainen korkeushyppääjä juoksee maksimaalista vetoa piikkareilla, kunnes kuuluu kivulias huuto. Tilanne näytti pahalta, ja myös urheilija itse pelkäsi heti vakavaa lihasvammaa.

– Kaikki yleisurheilijat tietää, että kun piikkareilla juostussa maksimivedossa lihakset nappailee, se on melkein 100 prosentin varmuudella repeämä, Junnila sanoo videolla.

Tutkimuksista saatiin kuitenkin yllättävä tieto.

– Kun mä pääsin kuvauttamaan jalkaa, mä sain kuulla olevani tällä kertaa se mystinen tilastopoikkeama. Ei repeämää, ei nestettä, ei ödeemaa, kaikki ihan ehjänä.

Junnila kertoo selvinneensä tilanteesta pelkällä krampilla. Hän vältti näin pitkän kilpailutauon ja useiden viikkojen kuntoutuksen.

Täysin ilman muutoksia tilanne ei kuitenkaan mennyt. Junnila ilmoitti samalla siirtävänsä kesäkauden avauksensa viikolla eteenpäin. Hänen piti hypätä sunnuntaina Saksassa, mutta uusi avauskilpailu on tarkoitus käydä 31. toukokuuta Puolassa.

– En kuitenkaan aio kokeilla onneani loputtomasti ja näin olen mä oon päättänyt siirtää mun kauden aloitusta tältä viikolta ensi viikolle. Keho saa seitsemän päivää enemmän aikaa palautua ja mä pääsen vähän paremmin tekemiseen kiinni, kun ei tarvitse mennä suoraan kuntoutuksesta kisoihin.

Julkaisuun tästä.

LUE MYÖS: